HYVÄÄ TEKEVÄT RUOKA-AINEET

Heippa! Monesti kysellään mitä kaikkea voisi laittaa smoothien tai vaikka sinne itse puristetun mehun joukkoon. Ajattelin koota pienen listan tuotteista, joita itse käytän ja kertoa samalla niiden hyvistä ominaisuuksista. Näin ollen, voitte napata kiinnostavimmat jutut omaan ruokavalioon mukaan!

Kerroinkin kommenttiboksissa, että selleri on aina ollut mun inhokki. Olen silti yrittänyt sopeuttaa itseäni sellerin makuun, lisäämällä sitä jokapäiväiseen mehuuni. 😀 Täytyy sanoa, että maku ei todellakaan hivele mun aisteja, mutta esim. sitruunan avulla, sitä pystyy piilottaa aika hyvin. Jos olet nirso vihanneksien suhteen, kannattaa kokeilla sujauttaa vihanneksia muiden ruokien sekaan, jolloin niitä ei maista yhtä voimakkaasti. Tekemällä mehun vaikkapa lehtikaalista ja hedelmistä, kynnys pienenee hieman. Soseuttamalla vihannekset helpotat omaa syöntiä, sillä määrällisesti siitä tulee pienempi annos, jolloin myös ravintoaineet ovat keholle suotuisammassa muodossa.

Rohkeasti kokeilemaan uusia makuja! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lehtikaali on oikea voimavihannes. Siinä on esimerkiksi kaksi kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa. Se sisältää myös paljon rautaa, kalsiumia, karoteenia ja proteiinia. Lehtikaali on myös tunnettu myös runsaasta k-vitamiini pitoisuudestaan. Lehtikaalia voi käyttää salaateissa, padoissa, smoothiessa tai mehustamisessa.

Pinaatti  on eräs ravinteikkaimmista ruuista! Keitetyssä pinaatissa on paljon  C-, E, ja K-vitamiineja, folaatteja, kalsiumia, magnesiumia, rautaa, kaliumia ja mangaania. Pinaatti sisältää runsaasti karotenoideja, saponiineja ja flavonoideja, jotka ovat tärkeitä fytokemikaaleja. Fytokemikaalit taas puhdistavat kehoa myrkyistä, poistavat karsinogeeneja, vähentävät tulehduksia sekä estävät syöpäkasvainten kasvua hillitsemällä mitoosia ja aiheuttamalla apoptoosia. Jos käytät suuria määriä pinaattia, muista keittää se nitraatin vuoksi. Pakaste- tai babypinaattia voi käyttää sellaisenaan. Sopii salaatteihin, lämpimiin ruokiin, smoothieisiin ja mehuihin.

Selleri sisältää runsain mitoin A-, B-, C-vitamiineja, kaliumia, kalsiumia, natriuma, magnesiuma sekä rautaa. Selleri tasapainottaa elimistön happo-emästasapainoa neutralisoimalla happamuutta, mikä on melko yleistä nykyään. Sellerin tunnetaan sisältävän vähintään kahdeksaa syöpää ehkäisevää yhdistettä, mm. asetyleenejä, jotka lopettavat syöpäsolujen kasvun, kumariineja, jotka auttavat estämään vapaita radikaaleja vahingoittamasta soluja sekä fenoleita, jotka pysäyttävät syöpäsolujen kasvua edistävien yhdisteiden toiminnan. Selleri myös puhdistaa elimistöä kuona-aineista. Erityisesti mehustettuna sellerin hyödyt tulevat hyvin esiin, sillä ravintoaineet imeytyvät mehun kautta elimistöön tehokkaasti ilman hidastavaa kuitua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Porkkanan elintärkeät orgaaniset emäkset puhdistavat ja elävöittävät verenkiertoa, mikä helpottaa veren pH-tasapainon ja verensokerin ylläpitämistä.  Porkkana edistää ruuansulatusta ja sen sisältämä C-vitamiini auttaa kollageenin tuotannossa, joka on ihon joustavuutta ylläpitävä tärkeä proteiini. Porkkanassa on runsain mitoin antioksidantti beetakaroteenia, joka auttaa kumoamaan ikääntymisen merkkejä. Porkkanan sisältämä kalium rentouttaa verisuonia ja valtimoita, mikä parantaa veren virtausta, tehostaa verenkiertoa ja sisäelinten toimintoja sekä vähentää verenkiertojärjestelmään kohdistuvaa rasitusta.

Tiesitkö, että raakana syödyn porkkanan beetakaroteenista vain 3 % imeytyy ruoansulatukseen, mutta sitä voi tehostaa jopa 10-kertaiseksi soseuttamalla, kypsentämällä tai mehustamalla. Käytä sosekeitoissa, mehustuksessa. Sopii erinomaisesti bataatin kanssa muusattavaksi.

Inkiväärin avulla voi päästä eroon vatsan turvotuksesta, polttelusta, kivuista ja pahoinvoinnista. Se sisältää myös liudan hyvää tekeviä ainesosia, kuten kapsaisiinia, beta-karoteenia, kurkumiinia, salisylaattia ja kaffeiinihappoa, jotka kaikki vähentävät kipua ja tulehdusta. Inkiväärin kerrotaan parantavan verenkiertoa, poistavan nestettä ja sille on löydetty käyttöä myös astman ja allergioiden hoidossa, sillä inkivääri irrottaa keuhkoista limaa ja tuo apua flunssaan.  Käytä inkivääriä sosekeitoissa bataatin ja porkkanan kaverina, tai mehusta siitä maistuva mehu. Inkiväärijauhetta voi sekoittaa teen sekaan, jolloin siitä tulee erinomainen flunssa-rohto. Huomio, että inkivääri on hyvin vahvan makuinen, joten pieni määrä riittää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitruunaa hyödyntämällä voi puhdistaa elimistöä ja samalla poistaa ylimääräisiä nesteitä kehosta. Sitruunamehu sisältää muun muassa pektiiniä, joka voi edistää painonpudotusta. Sitruunasta saa myös kaliumia, joka auttaa muun muassa lihasten rakentumista. Veren kaliumin pitoisuuden täytyy pysyä tietyissä rajoissa, jotta elimistömme toimii häiriöittä. Paljon urheilevien tulisikin huolehtia kaliumin saannista, jolloin esim. sitruunasta puristettu mehu toimii hyvänä nesteyttäjänä hikitreenin jälkeen. Sitruunanmehu auttaa myös flunssaan, kurkkukipuun ja sen on tutkittu alentavan kuumetta. Sitruunamehu antaa buustia aineenvaihdunnalle. Käytä aamulla veden seassa, kalan kastikkeena tai mehustuksessa. Sitruuna peittää hyvin alleen esim. sellerin tai vihreiden vihannesten maut.

Punakaali on kevyt vihannes, joka sisältää paljon kuitua sekä antioksidantteja kuten A-, D- ja K-vitamiinia, foolihappoa ja hivenaineita. Punakaalin sisältämän glukorafaani-glkosinolaatin ja indoli-3-karbinoli (I3C) -isotiosyanaatin oletetaan alentavan rintasyöpäriskiä. Käytä salaateissa, pataruuissa tai mehustuksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näiden lisäksi on olemassa runsain mitoin hyvää tekeviä ruoka-aineita. Esimerkiksi salaateista kotimainen tammenlehtisalaatti sisältää paljon lehtivihreää, joka on monia muita salaatteja terveellisempi vaihtoehto. Parsa- ja kukkakaali ovat loistavia vaihtoehtoja, joita käytä päivittäin. Myös kotimaiset marjat ovat täynnä vitamiineja. Avocado, siemenet ja pähkinät sisältävät hyviä rasvoja. Pakurikääpä, nokkosuute tai havupuu-uute ovat ehkä tuntemattomampia superruokia, joita lisäämällä smoothien tai mehun joukkoon saa aimo annoksen antioksidantteja.

Mulla on myös käytössä Voimaruoka TOTAL 25 jauhe, joka sisältää siis 25 erilaista voimaruokaa. (agave-nektarijauhe, spirulina, vehnänorasmehujauhe, ohranorasmehujauhe, klorella, nokkonen, omena, acerolauute, villijuotukka, villimustikka, villipuolukka, porkkanamehujauhe, punajuurimehujauhe, tomaattimehujauhe, persilja, pinaatti, lehtikaali, kaalijauhe, reishisieni, maitakesieni, siitakesieni, parsakaalin idut, kukkakaalin idut, lehtikaalin idut)

Tuote on pakattu annospusseihin, mikä tekee käytöstä helppoa. Tapaankin sujauttaa pussin sisällö smoothien tai mehun sekaan MSM-jauheen kaverina. Tässä on myös hyvä maku!

voimaruoka-total25

tuote saatu


22 Responses to “HYVÄÄ TEKEVÄT RUOKA-AINEET”

  1. Saimi sanoo:

    Mistä oot saanu kaiken tuon tiedon erilaisista kasviksista, vihanneksista ja yleensäkin hyvinvoinnista? Tai siis ootko opiskellu alaa? 🙂 Peukku sun blogille :))

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oon opiskellut ja itseopiskelen edelleen ihan päivittäin uutta tietoa ravinnosta ja treenaamisesta 🙂

  2. sini sanoo:

    Mehulinko tai puristin olisi ihana hankkia. Vois väsätä vaikka millaisia mehuja. Näissä mehuissa mua vaan häiritsee niiden vaikutukset hampaisiin. Näin suuhygienistinä kun oon aika tarkka tällaisten asioiden kanssa ja kehotan syömään hedelmät ja kasvikset kokonaisina, jotta sylki ehtii matkaan. Smoothieita teen kyllä itsekin silloin tällöin ja yritän laittaa mukaan jotain kalsiumpitoista kuten soijajugua tai rahkaa vähän loiventamaan happamuutta.

    • Erika sanoo:

      Eikös suun huuhteleminen vedellä mehunjuonnin ainakin jossain määrin vähennä happamuuden haitallista vaikutusta hampaisiin? Näin olen ainakin kuullut ohjeistettavan mehujen ja limsojen juonnin ja kirpeiden hedelmien syönnin jälkeen.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mehustus on kyllä mukavaa puuhaa, sinne kun voi laittaa melkein mitä tahansa ja kokeilla hauskoja yhdistelmiä. 🙂 Hammashommista en niin tiedä, mutta tuossa on ihan hyvä pointti.

  3. Kaisa sanoo:

    Todella mahtava ja tuhti tietopaketti. Vielä kun osais hyödyntää tuon kaiken käytäntöön.

    Tarkoitan, että itse teen smoothiet lähinnä maun perusteella, kun valitsen ainesosat. Mietinkin tuleeko yhdistelmistäni joitain vitamiineja tai hivennaineita ylenmäärin ja joitain taas ei ollenkaan. Suunnitteletko itse ainesosat niin, että saat päivittäin tarvittavat vitamiinit ym. annoksestasi?

    Voisitko kertoa joitain esimerkkejä suosittelemistasi/käyttämistäsi yhdistelmistä?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Itse teen smoothiet ja mehut lähinnä sisällön perusteella, en maun 😀 Yritän vaihdella ainesosia niin monipuolisesti kuin mahdollista, tosin mulla on muutama vakio raaka-aine, jota käytän ihan päivittäin.

      Aamupala smoothie:

      100 g marjoja
      3-4 lehteä lehtikaalta
      1/2 banaani
      viherjauhe
      lusikallinen chia-siemeniä
      mantelijuomaa

      Välipala mehu:

      3 porkkanaa
      pala inkivääriä
      nippu tammenlehtisalaattia
      1/2 sitruuna
      2 palaa selleriä
      pala punakaalta

  4. soofia sanoo:

    Mistä oot löytäny lehtikaalia? Vinkkejä otetaan mielellään vastaan, koska tuntuu, ettei mistään meinaa löytyä:(

    • ainorouhiainen sanoo:

      Vaasassa vai? Esim. citymarketista, minimanista ja gerbyn s-marketista 🙂

  5. jenna sanoo:

    moi aino! mietin vaan, että ootkohan huomannut, että tuossa voimaruuan viherjauheessa on puolet agave-nektaria (=sokeria)? mun mielestä noin suuri määrä sokeria tuotteessa vähän vesittää viherjauheen funktion ja tän takia en itse suosittelisi kyseistä tuotetta.. viherjauheita on niin monia muitakin hyviä ilman tuollaista määrää agave-nektaria :)!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tiedätkö että en oo edes ajatellut asiaa, oon vaan ”luottanut” tuotteeseen! Hyvä kun sanoit, täytyy vähän tsekata tarkemmin sisältöä. Mulla on kaapissa muitakin viherjauhe purnukoita. 🙂

  6. Emilia sanoo:

    Ihan pakko sanoa Aino 😀 Tänään ku olin salilla vetääs sun bbc:tä, kaks tyttöö näytti tekevän jotain niin tutunnököstä settiä siinä vieres ja sit todettiin ku todettiinki niiden kaa et samaa treeniohjelmaa tehdään ja ne on just tällä viikollla ruvennu tekemään sitä. Tiedoks vaan koska en oo koko viime vuoden aika nähny kenenkään muun tekevän sitä täälä mun salilla turussa 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Haha, no vähänkö hienoa! 😀 Kiva jos niitä treenejä tehdään edelleen! Mäkin oon tästä lähdössä ohjaamaan bootcamppia, tänään kädet & core =)

  7. Hanna sanoo:

    Kiitos Aino! 🙂 Todella hyödyllinen postaus.

  8. omppuherkuttelija sanoo:

    Heippa! Sellerit ja porkkanat, yms. Vihreät kuuluvat mahdollisimman runsain määrin ruokavaiooni, samoin marjat. Hedelmät,erityisesti omput ovat herkkuani ja haluaisinkin tietää, mikä on mielestäsi sopiva määrä syödä hedelmiä päivässä? Mitä haittoja liialla hedelmäsokerilla mielestäsi on? Pohdin tätä, sillä toivun syömishäiriöstä ja painoa pitäisi nostaa, mutta kuitenkin terveellisin keinoin ja hedelmät olisivat helppoja lisiä päivittäisiin ruokailuihin( nykyisen määrän lisäksi). Liikun runsaasi joten kulutus on kovaa ja aerobista treeniä on paljon, joten hiilareita tarvitaan. Asia on paljon esillä, joten kiinnostaisi sinun mielipiteesi asiaan 🙂

  9. Freda sanoo:

    Ihan vain kysymys, että onko sillä merkitystä käyttääkö pakastepinaattia vai tuoretta? Itse en ole koskaan tuoretta kokeillut, joten mietin vain, että onko pakastepinaatti jotenkin huonompaa ja onko siinä vähemmän ravinteita?

    Entä selleri. Joskus muistaakseni luin, ettei sitä pitäisi syödä kuin luomuna, koska normisellasi on jotenkin ”vaarallista”. Onko siinä perää?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei! Pakastepinaatti on valmiiksi ryöpätty eli siitä on poistettu nitraatti. Tuore pinaattihan suositellaan keitettäväksi, ainakin jos käyttää sitä paljon ja usein. Pakastepinaatti on ihan yhtä hyvä vaihtoehto!

      Vihannekset kannattaa aina syödä luomuna jos mahdollista, jolloin välttyy turhilta torjunta-aineilta ja niiden jäämiltä. Luomutuotteista löytyy satunnaisesti jäämiä, vaikka luomutuotannossa vain tietyt torjunta-aineet ovat sallittuja. 🙂

  10. Mirkku sanoo:

    kaikki vihannekset ja marjat, ne näyttää niiiiiiin herkulliselta ja värikkäältä! Mutta en minä nirsonenänä pysty syömään lähes mitään. Kerran tein vihersmoothien ja puolet sain yökkimällä alas, loput viemärii. Pakastemarjatki aiheuttaa yökkäysreaktion, en vaan saa niitä alas kokonaisena. Oonki vadelmia ja mansikoita surauttanu mössöksi blenderillä ja laittanu puuron päälle. 😀

  11. B sanoo:

    Ah tätä inspiraation määrää! 🙂 Kiitos!

Kommentoi