HYVÄÄ TEKEVÄT KASVISPULLAT

Iltaa! Mun piti kirjoitella tänään jotain ihan muuta, mutta koska kello on jo näin paljon ja aivotoiminta kaiken puuhailun jäljiltä jo hidastunut, niin pysytellään vähän iisimmässä aiheessa, kuten ruoka! Mä en tiedä jos olette huomanneet, mutta oon jopa vähän innostunut kasvisruuasta viime aikoina. Eilen sain päähäni kokeilla valmistaa kasvispullia. En yleensä jaksa selailla reseptejä, vaan mielummin kehittelen jotain omasta päästä. Näin kävi tälläkin kertaa, mutta olen aika tyytyväinen. Pullat ja pihvit maistuivat hyvältä, ja voi poijjaat miten terveellisiä niistä tuli. Pullat ovat maidottomia, gluteenittomia ja soijattomia! Tällä määrällä tuli runsaasti pullia, joten määriä voi muutella oman käytön mukaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kasvispyörykät a’la Aino

  • 450 g parskaalia
  • 450 g kukkakaalia
  • pari kourallista baby pinaattia
  • 1 sipuli
  • 5-10 valkosipulinkynttä
  • 2 dl kikherneitä (käytin esikeitettyjä)
  • 2-4 rkl Fibrex sokerijuurikashiutaleita (älä anna nimen hämätä)
  • 2 luomumunaa / pari desilitraa eggo valkuaista
  • mausteita (valkosipuli, chili, paprika)
  • 1-2 kasvisliemikuutiota (luomu)

Uuni päälle 200 asteeseen. Laita fibrex likoomaan desiin vettä. Keitä vihannekset, kun vesi kiehuu lisää sipulit, valkosipulit, pinaatti ja kikherneet, keitä vielä muutama minuutti. Kaada kaikki aineet blenderiin, lisää munat, kasvisliemikuutiot. Poista fibrexistä ylimääräinen neste ja lisää hiutaleet sekaan. Surauta koko seos tasaiseksi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Maista ja mausta oman maun mukaan. (Täytyy olla hyvä tehosekoitin, sillä tässä ei ole juurikaan nestettä mukana) Pyörittele massasta pullia tai pihvejä, suihkuta kevyesti oliiviöljyä päälle (ei pakollinen) ja paista uunissa n. 20 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kasviskuutiot voi myös korvata mausteilla jos tahtoo välttää kaikkea turhaa. Noissa on jonkin verran kasviöljyä, mutta toisaalta kyseessä on aika pieni määrä ja ne tuovat mielestäni kivan maun taikinaan. Tein itse taikinasta sekä pihvejä että pullia ja eilen tosiaan söin pihvit bataatti-porkkanamuusin kanssa. Tänään valmistin pullista pastakastikkeen, mikä oli ihan täysosuma! Heitin pannulle valmiit pulla, riisistä tehtyä pastaa, reilun desin kevyt kookosmaitoa ja taas niitä mausteita. Levy päälle ja sekoitukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

eilen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tänään

Olen joskus aiemminkin kertonut noista Fibrex hiutaleista, joista yksi lukija vinkkasi mulle, mutta laitetaas infoa vielä kertauksen vuoksi. Muutama lusikallinen hiutaleita täyttää jo päivän kalsiumin ja raudan tarpeen ja näitä saa ihan tavallisista ruokakaupoista. :)

Fibrex-hiutaleet valmistetaan sokerijuurikkaasta, joista sokeri on poistettu. Hiutaleiden ravintokuitupitoisuus on peräti 73 %. Hiutaleet eivät maistu makealle, joten niitä voi lisätä niin suolaisiin kuin makeisiin ruokiin ja juomiin. Korkean kuitupitoisuuden lisäksi Fibrex-hiutaleet sisältävät runsaasti kivennäisaineita, kuten kalsiumia, rautaa ja magnesiumia. 

Vuoden vaihteen pyhien vuoksi kävin eilen tekemässä viikon toisen jalkatreenin salilla. Edellinen treeni tuntui vielä hieman etureisissä, joten yritin tehdä liikkeitä vain takaosastoon. Maastavedon eri versioita, lantionnostoa, askelkyykkyjä ja yhden jalan prässiä. Tänään on tuntunut taas ihan kiitettävästi, etenkin yläselässä, kiitos maastavetojen! Tänään treenasin päivällä ylävartalon ja nyt illalla oli viikon kovin jumppacombo eli attack,spinn+core! Oon mittaillut eri jumppien sykkeet ja tulen tekemään yhteenvedon kaikista jumpista, jolloin ratkeaa myös se tehokkain. Mun täytyy vaan mitata sykkeet stepistä, sillä edellisellä kerralla olin vahingossa painanut tallennuksen pois kesken tunnin.

Huomenna olisi taas pyhäpäivä ja meillä on WSC – Ladies Clubilla Avoimet Ovet kl 12-18!! Vedän itse Bikini Body Bootcampin kl 12:30 ja Bodyattackin 45 minuuttisena kl 13:30. Tulkaa treenaamaan! :)


7 Responses to “HYVÄÄ TEKEVÄT KASVISPULLAT”

  1. Riikka sanoo:

    Kiitti reseptistä! Helpon kuuloinen ja hyvä että tulee kunnon satsi kerralla. Mahtavaa, että oot innostunut kasvisruoista ja jaat reseptejä:)

  2. sanoo:

    Mistäköhän noita fibrex-hiutaleita saa? Oisko jossain ihan tavallisessakin kaupassa? Ja mikä hinta? :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Ostin itse S-marketista, eli hyvin varustetuista kaupoista löytyy!

  3. Anon sanoo:

    Postausidea: lehmänmaidon korvaajat. Kiinnostaisi mitä eroa ravitsemuksellisesti ja käytön kannalta on esimerkiksi kaura-/riisi-/soija-/mantelimaidoilla, miten itse käytät niitä yms. vertailua :)

  4. Tuija sanoo:

    Hyvän näköisiä pullia! Ja varmasti terveellisimpiä kuin saarioisten kasvispihvit joita itse syön lähes joka viikko :-D

  5. Essi sanoo:

    Aivan ihanan kuuloinen resepti!! Täytyy heti loppuviikosta kokeilla kun palaan omaan keittiöön Vaasaan :D

Kommentoi