MUUTOKSEN VUOSI

Vuosi alkaa olla pian paketissa ja tuntuu ihan uskomattomalta, että taas on aika vaihtaa uuteen vuosilukuun. Mielestäni tämä vuosi on mennyt todella nopeasti! 2014 poikkeaa hieman aiemmista, sillä paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen 12 kuukauden aikana. Elämä menee niin, että välillä on pitkään tasaisempia vaiheita ja sitten tulee niitä muutoksen aikoja. Itselläni oli pitkä tasainen elämänvaihe takana, ja tänä vuonna onkin tapahtunut useita suuriakin muutoksia. Kokonaisuudessaan paljon positiivisia asioita takana.

IMG_5035_Fotor_Collage

muutaman kuukauden muutos

Vuoden alussa aloitin muutaman kuukauden herkkulakon ja aloin treenaamaan säännöllisesti salilla. Tämä on ehkä yksi parhaista päätöksistä mitä olen koko vuotena tehnyt. Sain paljon tuloksia aikaiseksi ja olen ollut itseeni tyytyväisempi kuin koskaan ennen. Keväällä olin jossain vaiheessa hyvinkin kireässä kunnossa, rasvat oli pihdeillä mitattuna 14% pinnassa ja luonnollisesti tästä on tultu muutama pykälä ylöspäin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että olen omaksunut uuden, entistä paremman elämäntyylin ja turhat jojoilut ovat historiaa.

Koko kevään ajan mulla oli superhyvä draivi päällä, motivaatiosta ei ollut pulaa ja vietinkin salilla enemmän aikaa kun kotona. Parhaimmillaan tein viisi voimatreeniä salilla ja siihen päälle ohjaukset, joita on sellainen 15 tuntia viikossa. Tuloksia siis tuli ja olo oli mitä loistavin, energiaa piisasi vaikka muille jaettavaksi. Vuoden aikana myös ruokavalio on kokenut muutoksen, en ole periaatteessa päättänyt lopettaa minkään ruoka-aineen syömistä, mutta jossain vaiheessa gluteeni ja maitotuotteet ovat pudonneet matkasta. En ole ollut, enkä tule olemaan täysin ehdoton näiden asioiden suhteen, mutta siihen normaaliarjen ruokailuun on tullut suuriakin muutoksi edellisvuoteen verrattuna. Täytyy sanoa, että sen kyllä huomaa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

IMG_5926 IMG_6380

Keväällä päätin julkaista Bikini Body – haasteen, johon lähti todella paljon porukkaa mukaan. Blogin suosio kasvoi kasvamistaan. Vuoden aikana lukijamäärät ovat kolminkertaistuneet ja tein bloggaamisesta itselleni ammatin. En voi vieläkään käsittää kuinka pitkälle olen tullut tässä asiassa. Unelmoin joskus, että omistaisin suositun blogin, mutta en voinut suurimmissakaan unelmissa kuvitella, miten hyvin tämä homma menisi. Paljon on kyllä tehty hommiakin tämän eteen ja nykyään blogi vie tietysti paljon aikaa. Yritän edelleen löytää parasta mahdollista balanssia näiden kahden työn välillä. Haluan satsata kirjoittamiseen nyt kun voin, sillä koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu. 2014 oli kuitenkin blogin kannalta läpimurron vuosi. Ryhmäliikunta on silti mun intohimoista suurin ja siitä en missään nimessä luovu!

Kesällä vietin pitkän, viiden viikon mittaisen kesäloman, mikä oli kunnon irtiotto tavanomaisesta arjesta. Saimme nauttia ennätyslämpimästä kesästä ja keleistä nautittiinkin täysillä! Loman jälkeen olo oli levännyt ja työmotivaatio huipussaan. Muistan, kuinka kaipasin jumppia ja ohjaamista. Halusin päästä takaisin rutiiniin ja hikoilla hulluna. 😉

DSC02658

Syksyllä sain kutsun siirtyä Indiedaysille bloggaamaan ja näin jälkeenpäin täytyy sanoa, että tämä oli todella vaikea päätös. Olin tyytyväinen entiseen portaaliin, mutta kuitenkin muutos houkutteli. Nyt kun olen kotiutunut tänne, tiedän että tein oikean päätöksen. Meistä pidetään hyvää huolta ja tukijoukot ovat mitä parhaimmat! 🙂

Syksyn aikana ostimme myös uuden, oman asunnon ja minä hankin itselleni pienen Mini Cooperin menopeliksi. Haettiinhan me vielä koiranpentukin uudeksi perheenjäseneksi. Olen tasapainoillut uusien rutiinien ja uuden rytmin hakemisen kanssa. Ennen mulla oli 100 metrin työmatka, joka mahdollisti kotona käymisen useaan kertaan päivässä. Nyt ei ole ihan niin helppo nakki seilata kodin ja työpaikan väliä ja välillä mulla on ollut kyllä todella epäloogisia työpäiviä, jos niin voi sanoa. Syksy on myös ollut jollain tavalla todella raskas, töitä on ollut välillä liikaakin ja etenkin loppuvuodesta väsymys ja stressi on painanut harteilla. Ensi vuoden tavoitteena on siis löytää se paljon puhuttu balanssi, mun täytyy oppia ymmärtämään etten voi olla joka asiassa mukana ja joskus voi myös kieltäytyä.

Innolla odotan tulevaa vuotta ja kaikkea mitä se tuo mukanaan. 2015 bring it on!!

Tällä hetkellä vietän aikaa kotona nenää niistellen. Koko viikon olen ollut hieman väsynyt ja eilen olo oli kuin puulla päähän lyöty. Aivotoiminta ei oikeen ollut normaalissa tilassa ja esim. jumppien ohjaus tuntui tosi haastavalta. Tänään sitten heräsin nenä ihan tukossa ja päätin jättää urheilut väliin. Huomenna olisi tarkoitus olla kunnossa ja ohjata omat aamujumpat! 🙂


32 Responses to “MUUTOKSEN VUOSI”

  1. Sue sanoo:

    Olipa kiva katsaus sun vuoteen.. hyvin kirjoitettu!!:) Tzemppiä balanssin löytämiseen, varmasti kaikki järjestyy ajan kanssa!:) laita vaik paperille kaikki ylös ja listaa sitten asiat tärkeysjärjestykseen, valitset niistä kolme tärkeintä asiaa joihin keskityt ja teet sitten niitä muita asioita JOS on aikaa… nimim. Työn, pienten lasten, 6 x viikossa treenaamisen ja vaimon tehtävien tasapainoa metsästävä;D

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos paljon! Tuo on hyvä vinkki, täytyypä kokeilla heti vuoden alussa niin saa asiat järjestykseen. 🙂

  2. emma sanoo:

    Tosi ihana ja pirteä postaus! 🙂 hävettää myöntää että luen usein blogiasi mutta liian harvoin kommentoin..:/ Olet antanut puhtia treeniin omalla esimerkillä ja muistan kun kerran olin väsynyt ja mietin että ei tee ehkä hyvää kropalle lähtee nyt lenkille, sit kuitenkin muistin sun kirjoituksesta että kyllä se terve kroppa jaksaa välillä vetää vähä enemmänkin.. eipä mulla muuta kun rauhallista ja rentoa joulua sulle <3

    • ainorouhiainen sanoo:

      Niin mahtavaa kuulla, että on pystynyt oikeesti inspiroimaan ihmisiä liikkumiseen tämän blogin avulla. Kiitos, että jaksoit kommentoida 😉
      Hyvät joulut! 🙂

  3. Lena sanoo:

    Tykkäsin tosi paljon tästä ”vuosikertomuksesta” itse löysin sun blogin joskus vuoden alussa, ja muistan miten sillon luin läpi jokaikisen postauksen! Sulta oon saanu niin paljon motivaatiota ja myös vinkkejä omaan harjoitteluun nii ei oo muuta sanottavaa ku kiitos ja jatka samaan malliin!:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Sulla on sitten mennyt kans hyvä tovi postauksia lukiessa. 🙂 Kiitos kauniista sanoista ja hyvät joulut Lena!

  4. Alisa sanoo:

    Heippa ja kiitos ihanasta blogista! Löysin sun blogin Monan blogin kautta, kun hän suositteli tuota sun bootcampia, ja aionkin ottaa sen tammikuussa projektikseni! 🙂 Ihan huippua, että oot nähnyt vaivan kehitellä sellaisen tänne kaikkien saataville, arvostan ja tykkään! <3

    Tykkäsin myös kovasti tästä sun vuosikertomuksesta, tuli inspis tehdä sellainen itsekin 🙂 Paranemisia sulle ja onnellista joulun aikaa! <3

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Alisa! Teeppä ihmeessä vuosikertomus, siinä tulee itsekin mietittyä mitä kaikkea vuodessa on ehtinyt tapahtua. 🙂
      Kivaa joulua sullekin!

  5. Maija sanoo:

    Voi apua, tuli niin paljon muistoja pintaan! Löysin sun blogin ihan tämän vuoden alussa ja sen jälkeen oon seuraillut sun elämää joka päivä. Oot huipputyyppi, erittäin motivoitunut tekemiseesi ja samalla tsemppaat ihan älyttömästi meitä muita.
    Kiitos tuhannesti tästä blogista, se on antanut mulle hirveesti ja odotan innolla ens vuotta lukien sun juttuja. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Maija, tulee niin hyvä fiilis kuulla tällaisia juttuja! Ensi vuotta odotellessa 🙂

  6. Ulla sanoo:

    Sun blogi on niin hyvä !!! Tulee joka päivä tiirattua tänne 🙂 Kiitos hyvistä jutuista.

    Ja oikein Leppoisaa Joulunaikaa ja Onnea uudelle alkavalle vuodelle 2015 !

    ( tämä vuosi 2014 meni tosiaan oudon nopeasti… =) )

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Ulla, tosi kivaa kuulla!!
      Mukavaa joulunodotusta sinne 🙂

  7. TanjaP sanoo:

    Kiva vuosikatsaus,itse löysin blogiisi kesällä ja säännöllisesti sen jälkeen koittanut kaikki postaukset lukea.
    Kiitos hyvistä vinkistä ja jatka samaan malliin ensi vuonnakin. 🙂

  8. miina sanoo:

    Itselläni oli sun blogin suhteen alussa kauheen nihkeetä ja myönnän että fitfashionilla ohitin aina sun postaukset ja jopa ärsyynnyin että taasko se on siinä etusivulla ja blaah 😀 Sitten jotain tapahtu ja aloin klikkaileen sun blogiin useammin ja kesällä tämä oli jo lempiblogini. Tietysti myös seurasin tänne indiedaysille lueskelemaan sun juttuja.:D Huikeeta ja rentoa joulua sulle Aino 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hehe, no mutta ihan kiva että sun mielipide muuttui ja oot pysyny matkassa mukana myös tänne saakka. 🙂 Hauskaa joulua!!

  9. Mersu sanoo:

    Liityin lukijajoukkoon keväällä ja innostuin blogistasi valtavasti! En yleensä lue treeniblogeja, mutta tämä jotenkin vei mennessään.. ehkä koska kirjoitat paljon asiapitoisiatekstejä, joista oppii hurjasti uutta! Blogistasi innostuneena päätin palata aivan alkuun ja luin kaikki tekstisi marraskuusta 2010 lähtien 😀 Mielenkiinnolla seurasin miten blogista kehittyi sellainen mitä se tänään on ja miten sinä olet kehittynyt vuosien saatossa 🙂 SUPER paljon kiitoksia huipusta blogista, kivoista kuvista, ruokaohjeista, treenivinkeistä sekä ennen kaikkea inspiroivasta esimerkistäsi! Tsemiä ensi vuodelle 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiiiitos. Oot ollu ahkera jos oot jaksanu lukea kaikki postaukset läpi! Huh, mä en itse edes pysty lukea niitä ihan ensimmäisiä kun alkaa hävettää liikaa. 😀

  10. Annika sanoo:

    Mäkin löysin sun blogin vasta viime kesänä, ja olen jäänyt koukkuun!:)

    Asiasta viidenteen, mua on viime aikoina hieman huolettanut yleistynyt ilmiö jumppien jälkeen. Kun tulen joltain tosi rankalta ryhmäliikuntatunnilta, esim. pumpista, saatan olla hyvin huonovointinen parin tunnin ajan jumpan jälkeen. Olen yrittänyt syödä hyvin kevyesti ennen jumppaa, joten täydestä vatsasta en usko olevan kyse, tuskin liian tyhjästäkään. Osaisitko kertoa mistä tämä voisi johtua ja miten sitä voisi ehkäistä?:o

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hmmm nyt pistit aika pahan, vaikea sanoa mistä tuo voisi johtua. Syitä voi olla monia ja ehkä jos tuo jatkuu vielä pitkään kannattaa kysellä lääkäriltä mikä mättää. Kovien treenien jälkeen toki huono olo on aika luonnollista, mutta jos homma on jatkuvaa niin ehkä syynä on jotain muuta.

  11. Oona S. sanoo:

    Aloin muistaakseni lukemaan sun blogia tänä vuonna ja oot kyllä tuonut yllinkyllin motivaatiota treenaamiseen, sekä teksteilläsi olet myös auttanut ymmärtämään erilaisia asioita treenaamisesta. Esim. että jos yksi treeni jää väliin niin se ei olekaan maailman loppu! Tai kaikki erilaiset skabat tai haasteet ovat olleet piristävää ajanvietettä vuoden mittaan. Joten kiitos aivan hirmusesti kaikista inspiroivista postauksistasi. On ollu ilo seurata sinunkin vuotta ja toivottavasti postailu jatkuu myös ensi vuonna.
    Hyvää ja energistä joulun odotusta !!:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Onpa kivaa kuulla, kiitos piristävästä kommentista ja mukavaa joulua Oona! 🙂

  12. Jenifer sanoo:

    Kiitos mahtavasta blogista!
    Muistan että jossain kohtaa mainitsit saaneesi reisistäsi kadotettua peräti 5cm ja aiot tulevaisuudessa vielä saada reisiäsi hiukan kapeimmiksi. Voisitko kirjoittaa tästä oman postauksen? Asia nimittäin kiinnostaa varmasti monia saman ongelman kanssa painivia.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Kiitos 🙂
      Juu keväällä kiristelykaudella lähti reisistäkin senttejä ihan mukavasti. Voisin toki kirjoittaa tästä enemmänkin tulevaisuudessa 🙂

  13. Petra sanoo:

    Mulla on kai pakko myöntää yhen jutun. Luen sun blogi joka päivä ja yleensä ennen kuin nukahdan illalla. Ja tiedän ettei pitäis olla netissä juuri ennen nukkumaan meno mutta…. No asiaan, mä näen sen takia sinusta ja blogistasi tosi usein unta mikä on tosi noloo. Kerran unissani meillä tuli taistelu siitä että kuka saa kokata ensin. Mua ihan hävettää kertoo tämän mutta pakko jakaa…

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hahaha 😀 Ihan paras! Mäkin tapaan lukea blogeja sängyssä, ennen nukkumaan menoa. Hyvää iltalukemista 😉

  14. Mirkku sanoo:

    Toi sun bikini body-haaste oli mitä parhain. Ei moni ilmatteeksi jakele tuollasia blogissa ja nää sen eteen noin paljo vaivaa. Kiitos sulle siitä, oot ihanan energinen ja pirtee. 🙂
    Täälä myös yks nuhanenä ja korva-ja kurkkukipunen. 🙁 paranemisia sulle ja oikeeenki ihanaa joulua ja onnea uudelle vuodelle!!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitti paljon, kivasti sanottu! Mun flunssa meni onneks hetkessä ohi, kiitos hyvien droppien 😉
      Mukavaa joulua sinne ja koitas säki parantua pian!

  15. Sofia sanoo:

    Tykkään lukea blogisi, oot aina niin rehellinen vaikka joka päivä ei mene nappiin. Bikini bootcamp oli ihan huippu, toivon että teet vielä joskus saman tyylisen haasteen. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Sofia, kyllä mä jotain kivaa haastetta kehittelen tulevalle keväälle taas. 🙂

  16. Karoliina sanoo:

    Hieno vuosi sulla on ollut! 🙂 Huippua, että sait tehtyä bloggaamisesta ammatin! Se tosiaan vaatii kovaa työtä, mutta on varmasti palkitsevaa myös! Tsemppiä balanssin löytämiseen ensi vuonna! Syksy/talvi tuntuu aina olevan tosi kiireistä aikaa, mutta se on ihan totta, että kaikessa ei tarvitse olla mukana, vaan oma hyvinvointi on tärkeätä priorisoida! Mukavaa joulunaikaa Aino! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Karoliina! =)
      Loppuvuosi on tosiaan aika monille kiireistä aikaa ja sitten tämä pimeä aika vie tietysti oman siivunsa voimista. Keväällä taas uudella energialla! Mukavaa joulua sinnekin!

Kommentoi