KUNTOSALILLA TAPAHTUNUTTA

Moikka! Kuntosalilla työskennellessä ja ohjatessa sattuu kaikenlaista hauskaa päivittäin. Aina ei ohjaajan suusta tule juuri ne sanat mitä oli ajatellut kertoa, tai kielimuuri voi aiheuttaa hupaisia tilanteita. Meillä Vaasassa suuri osa asiakkaista on juurikin ruotsinkielisiä/kaksikielisiä, joten meille täysin finskeille ei oo aina ihan iisiä toimia kahdella kotimaisella. Joskus vielä joku pyytää ohjausta myös englanniksi, jolloin sekasoppa on varmasti valmis. 😀  Ajattelin kertoa teille hauskoja tapahtumia, joita itselleni ja kolleegoilleni on sattunut vuosien aikana.

IMG_0087

Meillä oli aikoinaan Bodyattackia vastaava tunti, nimeltä Total Explosion jota minä ohjasin. Seisoskelin kerran vastaanotossa ja puhelimen soidessa nappasin luurin käteen ja vastasin puhelimeen. Asiakas toisessa päässä tiedusteli ruotsiksi, että millainen tunti se Total Explosion on, jolloin meikäläinen jäätyi ihan totaalisesti, enkä meinannut saada sanaakaan suustani. Totesin vaan kylmän rauhallisesti ”alltså, det är hoppor o sånt” 😀 Suomeksi siis  tarkoitin kai hyppyjä ja sellaista, mutta ei taida olla edes sellaista sanaa kuin hoppor. 😀 Työkaveri, joka seisoi vieressä repesi ihan totaalisesti ja asiakas toisessa päässä vain totesi että ”ahaa, ok. Kanske jag kommer och provar”. 😀

Kerran toivotin jumpparit iloisesti tervetulleeksi kailottamalla mikkiin ”Whilkommen” 😀 Tarkoitus oli ottaa huomioon myös ulkomaalaiset tunnilla olijat ja sanoa englanniksi, mutta meni hieman kielet sekaisin.

031

whilkommen!

Työkaveri, joka on palveluneuvoja ja suomenkielinen hänkin, esitteli paikkoja ruotsinkieliselle asiakkaalle. Spinning-saliin tultaessa hän totesi ” här har vi kycklingar” eli täällä meillä on kanoja. Tarkoitus oli siis sanoa että pyöriä! 😀

Mulla on myös eräs hauska kertomus toisinpäin, kun ruotsinkielinen kolleegani ohjasi tuntia ja huusi kovaan ääneen mikkiin ”juoskaa paskalla!” Tarkoitus oli siis sanoa ”juoskaa paikalla”.

Sama miespuolinen henkilö oli ohjaamassa tuntia yhdessä toisen ohjaajan kanssa. Pienessä jännityksessä tunnin alkaessa hän vahingossa esitteli itsensä sanomalla mikrofoniin ”Hei, mun nimi on Pia” (eli siis toisen, naispuolisen ohjaajan nimen). 😀

Tälle samaiselle miespuoliselle henkilölle sattuu ja tapahtuu. Hänellä oli tunti lady linellä kl. 16:30 ja kun kello alkoi olla puoli, eikä ohjaajaa näkynyt, respalainen soitti perään ja kyseli missä tyyppi kuhnailee. Ohjaaja oli kiirespäissään unohtanut koko tunnin, mutta oli onneksi lähettyvillä ja säntäsikin paikalle viidessä minuutissa. Treenivaatteet olivat kuitenkin kotona, joten ei auttanut kuin lainata trikoot ja toppi toiselta, naispuoliselta ohjaajalta. Asiakkailla oli ainakin hauskaa kun mies juoksee hirveellä kiireellä naisten kuteet päällä saliin. 😀

1149126_637278246291370_2047177307_o

Mun ystäväni on tunnettu kaveripiirissämme siitä, että hänellä ei ole mikään maailman paras nimi-muisti ja ei ole ihan yksi kerta, kun hän on ohjatessaan huutanut tsempit Ritvalle, vaikka kyseessä oli oikeasti joku ihan muun niminen henkilö. 😀

Sama ystävä oli kerran spinning-tunnin viimeisessä spurtissa karjaissut mikkiin ”ANNA PANNAAAA!”. Tarkoitus oli sanoa, että anna mennä! 😀 Tunnilla oli myös miespuolisia osallistujia, joten siinä sai naama punasena polkee tunnin loppuun.

Kuntosalit ovat auki jokaisena viikonpäivänä ja ohjaajana sitä joutuu joskus mennä jumpalle vaikka jouluaattona tai sunnuntaina. Kaveri oli eräänä iltana ajatellut lähteä ”parille” istumaan iltaa, mutta homma olikin venähtänyt vähän pidemmän kaavan kautta. Lopputuloksena oli nukahtaminen jatkoilla, ihan oudossa paikassa. Ohjaajalla oli seuraavana päivänä jumppa kl 11:00 ja hän oli herännyt respan soittoon 5-10 minuuttia ennen tuntia ja sännännyt suoraan sängystä, bilemeikit naamassa jumppasaliin. Tunti oli kuulemma mennyt vielä hyvin. 😀

Mulla osui kerran syntymäpäivä samalle päivälle kun uusi Bodyattack-ohjelma vaihtui. Ohjattiin tunti kaverin kanssa ja tunnin päätyttyä kamut olivat järjestäneet yllätyksen. Saliin tuotiin ”kakku” tähtisädetikkujen saattelemana! No ei mennyt kauaa, kun palohälyttimet pärähtivät päälle, koko rakennus piti tyhjentää (samassa rakennuksessa mm. kaksi urheiluliikettä) ja palomiehet sisälle tarkistamaan mitä oli sattunut. Palomiehet olivat erittäin tyytyväisiä tästä turhasta reissusta ja siinä myöhästyi tietysti myös muutama alkamassa ollut tunti, kiitos tähtisädetikkujen. 😀

IMG_0588

Kuvat eivät automaattisesti liity tarinan henkilöihin.

Sellaisia stooreja tänään. Onko teillä mitään hauskoja kommelluksia jaettavana?? 🙂


PARHAAT PEPPULIIKKEET

Heippa! Tein eilen pitkästä aikaa jalka/pakaratreeniä salilla, ja voi jestas, että tänään tuntuu. Sai ainakin hieman haastetta aamupäivän Bodyattack-tunnille, kun jalat ei olleet ihan yhtä vetreenä kuin normaalisti. Ajattelinkin jakaa tänään inspiraatiota pakaratreeneihin salin puolelle tehtäväksi. 🙂 Oon kertonut, että mulla on ollut ongelmana saada pakarat aktivoitua, mutta pitkäjänteinen harjoittelu on tuottanut tulosta ja nykyään treenit menee perille hyvin oikeaan paikkaan, sekä jumpissa että salilla!

Nyt onkin luvassa ihan rehellisiä, karseita kännykkäkuvia, enjoy! 😉

Tässä muutamia lemppariliikkeitä:

1. Lantionnosto tangolla

20140718_095416_Fotor_Collage4-1024x1024

2. Yhden jalan prässi

20140718_095416_Fotor_Collage5-1024x768

3. takakyykky/boxikyykky

20140718_095416_Fotor_Collage-1024x1024

4. Askelkyykky korokkeelta

20140718_095416_Fotor_Collage2-1024x1024

5. Maastavedon erilaiset variaatiot (sumomaastavedolla saan parhaat poltteet pakaraan)

20140718_095416_Fotor_Collage3-1024x1024

Sitten vielä hieman inspiraatiota salitreeneihin vähäsen erikoisemmilla liikkeillä! Oletteko kokeilleet näitä?

1. aasinpotku smithissä

IMG_47941-768x1024

2. Polvikyykky smithissä (ei ole kuvaa, joten käytän youtube pätkää) itse tapaan tehdä liikkeen smithissä

3. Jalkaprässi sivuttain tai jalat vinossa. Liikkeen voi tehdä myös selinmakuulla niin, että asettaa molemmat jalat toiselle sivulle vierekkäin, polvet ja varpaat yläviistoon osoittaen.

Erilaiset loitonnusliikkeet aktivoivat pakaran pienemmät lihakset ja niitä kannattaa myös tehdä omassa treenissä. Taljassa voi tehdä potkuja taakse ja sivulle, mutta myös takaviistoon, mikä on itseasiassa mun mielestä tehokkain pakaran aktivointiin. Joku kyseli jos voisin jakaa jonkun jalkatreenin jonka voisi suorittaa liikeparityyppisesti ja Piukat Pakarat – treenin voi käydä tsekkaamassa täällä. Tuossa treenissä pysyy syke ylhäällä ja treenin saa hoidettua melko nopeasti pois alta. 🙂


TREENIFILOSOFIANI

Moikka! Uusi viikko on taas päräytetty käyntiin. Täällä suunnassa elämä on ollut aika hektistä edelleen, ei kai tässä ehdi relaamaan kunnolla vasta kun jouluna. Onneksi oon saanut pitää nyt muutaman viikonlopun vähän iisimpänä. Jos tulee putkia, ettei ole lainkaan vapaapäiviä, se alkaa kyllä painaa pidemmän päälle.

Oon joskus kirjoittanut ruokailuni kulmakivistä ja tänään ajattelin jakaa ajatuksia omasta treenifilosofiastani. Tämä ei siis ole mikään vinkkipostaus, enkä ole sitä mieltä että mikään tyyli olisi parempi kuin toinen. Mitä urheiluun tulee, olen aika extreemi henkilö ja haluan tehdä asiat omalla tavallani. Siitä asti kun aloin treenaamaan oikeen kunnon määrillä, olen saanut kuulla ihan muutaman kerran etten kuulemma jaksa kauaa, tai että kohta mun kroppa hajoaa. Noh, tässä sitä ollaan vedetty pian 10-vuotta ilman ongelmia, eli ihan hyvin rullaa edelleen, eikä tunnu missään. 😀

Iso arskan tavoin, mä oon sitä mieltä, että välillä pitää rikkoa sääntöä ja tehdä ihan päin vastoin kuin ”kuuluisi” ja olisi järkevää. Joku voisi sanoa, että jos on illalla edessä kahden tai kolmen tunnin treenit, ei ehkä kannata mennä aamulla salille treenaamaan, mutta meikäläinen menee silti. Kaikkien ei tarvitse ajatella samoin, mutta joskus liiallinen hyssyttelykin voi olla liikaa. Mä en tiedä mitä mieltä te olette, mutta uskon että suurempi ongelma on se, että treenataan liian vähän/kevyesti kuin liikaa?

Jotta pysytään aiheessa, eli mun omassa treenifilosofissa, niin omalla kohdalla pätee sanonta ”more is more” niin kauan kun laatu ei kärsi. Olen siis sitä mieltä, että mielummin vetää sen yhden treenin kunnolla, kuin kaksi puoliteholla. Mutta jos kunto kestää, miksei voisi vetää vaikka kolme treeniä kunnolla. Palaudun hyvin nopeasti, joten mulle riittää sellainen kolmen viiva viiden tunnin tauko ja pystyn tykittää taas uuden treenin puhtaasti.

DSC00649

Miten tähän on tultu? Kun aloin tekemään määrällisesti enemmän treeniä, oli se tietysti aluksi rankempaa kuin nyt. Muistan, kun vedin ensimmäisen kerran 3 tunnin jumppaputken ja olin ihan rikki sen jälkeen. Kroppa meni ylikierroksilla, enkä saanut nukuttua. Homma tuli toistettua kuitenkin niin monta kertaa, että lopulta se ei enää ollut mitenkään haastavaa. No kuinka järkevää se sitten on? Se riippuu ihan tavoitteesta. Jos tavoitteena on olla huippukunnossa ja tahtoo vetää työkseen paljon jumppia, niin myös sitä täytyy treenata. Kyllähän kestävyysurheilijatkin tekevät monen tunnin pituisia suorituksia harjoitellessaan.

Tiedostan aika hyvin vahvuuteni ja heikkoutuneni. Hauskaa on se, että sama piirre on samalla molempia. Olen hyvin periksiantamaton ja en jätä treenejä välistä kovin helpolla. Tämä voi joskus taas olla myös huono juttu, sillä jos on hyvin hektistä myös muilla elämän osa-alueilla, olisi hyvä osata karsia niistä jutuista, jotka eivät ole pakollisia, mutta mulle on hyvin vaikeeta ”luovuttaa” ja ottaa kevyemmin. Olen myös huono tekemään kevyempiä treenejä, kuten sitä kuuluisaa kehonhuoltoa. Peruskuntotreenejä tulee kuitenkin ohjauksien muodossa, esim. bodyssa, bodypumpissa ja coressa sykkeeni pysyy PK-alueella. En ole varmaan koskaan jättänyt treeniä kesken, se kuuluu kai siihen jääräpäisyyteen, eli jos tehdään, niin sitten tehdään kunnolla alusta loppuun, vaikka pää kainalossa.

DSC01265

Mitä itse treeneihin tulee, tykkään treenata kovaa! Olen hyvin huono kokeilemaan uusia juttuja, sillä pelkään ettei uusi treeni tai vaikka jumppa ole tarpeeksi tehokas ja hukkaan vain aikaani siihen. 😀 Tiedän, että ei voi tietää ennen kuin on kokeillut, mutta silti homma on aina yhtä hankalaa. Mielummin teen treenin itse, sillä silloin voin päättää kuinka tehokas se on. Silloin harvoin, kun ehdin käydä itse jumpissa, luotan yleensä Les Millsiin, koska niillä tunneilla tietää mitä on tulossa. Olen myös se tyyppi, joka menee vain niiden ohjaajien tunneille, joilla on tottunut käymään. Tämä on asia, jossa pitäis vähän uskaltaa repäistä joskus!

Multa kysytään paljon, että miten jaksan aina olla niin energinen ja vetää määrällisesti paljon treenejä. En ole siis syntynyt hyväkuntoisena, vaan olen harjoitellut pitkäjänteisesti monen vuoden ajan. Yksi suuri vaikuttava tekijä on myös se, miten ajattelee. En koskaan ikinä ajattele etten pystyisi johonkin tai jaksaisi tehdä jotain. Joskus voin heittää, että vähän jännittää kuinka jaksan, mutta oikeasti ajattelen että tää on ihan pala kakkua meikäläiselle. 😉

Usko itseensä on niin suuri voimavara, ettei sitä voi ymmärtää. Joskus mun jutut saattaa kuulostaa egoilulta, mutta todellisuudessa hyvä itsetunto voi viedä hyvinkin paljon pidemmälle kuin epäluulo ja oman itsensä aliarvioiminen. Ohjatessakin tapaan sanoa, että harvoin edes tiedetään kuinka isoihin juttuihin oikeesti pystyy. Mun tehtävä on kaivaa se pystyminen esiin jokaisesta treenajasta tunnilla tai sitten siellä yksilöohjauksessa. 🙂

IMG_5507

Vaikka saattaa kuulostaa, että eläisin hyvinkin kurinalaisesti, tai ehkä jopa jollain tavalla elänkin. Nautin silti tästä tyylistä ja jokaisesta hetkestä kun sydän hakkaa ja hikipisarat valuu. Ei oo parempaa fiilistä, kuin hyvän treenin jälkeinen olo!

Tunnistaako joku samoja piirteitä itsessään? Millainen on sun treenifilosofia?


Happy Place #3

Nonniiin, aika arvuutella meikäläisen kolmas ja viimeinen onnen paikka ja viedä Indiedaysin ja Microsoftin kamppanja päätökseen. Kaksi aikaisempaa ovat olleet aika helppoja, joten tässä on ehkä vähän enemmän haastetta. Vakkarilukijoille tämän kyllä pitäisi olla melkoisen helppo arvata. Valitsin tämän mun Happy Placeksi, koska tykkään pyöriä ja katsella kaikkea uutta ja kivaa, mitä paikalla on tarjota. Vihje on siis se, että shoppailen kyseisessä mestassa todella usein.

Otettu Lumia Selfie -sovelluksella

Muistakaas jälleen, että osallistuminen kilpailuun tapahtuu täällä, eikä kommenttiboksissa. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kolme Lumia 735 -älypuhelinta ja seitsemän MD-12-kaiutinta! Kaiuttimen voi voittaa myös instagramissa jakamalla oman happy placen #Lumia735 ja #laajempinäkökulma -tägeillä Instagramiin, sillä hashtagien perusteella palkitaan parhaat selfieiden napsijat MD-12 -kaiuttimilla (jaossa 5 kpl). Kuvat tulevat tägien kautta myös kampanjasivulle näkyviin!

Toivotan kaikille onnea kilpailuun!


MAIDOTON ESIMERKKIRUOKAVALIO

Heippa! Pientä päivitystä kuukauden haasteeseen. Puolessa välissä ollaan ja olisi kiva kuulla, miten teillä on mennyt? Oletteko ehtineet jo huomata positiivisia vaikutuksia? Entä jotain negatiivista? Aika moni on kysellyt, jos voisin tehdä esimerkkipäivän maidottomaan ruokavalioon ja sellainen on nyt luvassa. Suurinta päänvaivaa aiheuttaa varmasti aamiainen, välipala ja iltapala, mutta kun hieman käyttää mielikuvitusta, näihinkin löytyy vaihtoehtoja. Kannattaa myös ajatella boxin ulkopuolelle. Välipalan ei aina tarvitse olla perinteinen välipalatyylinen juttu. Myös lämmintä ruokaa voi käyttää välipalana, tai iltapalana, mutta pienemmissä määrissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamiaisella helppo ja nopea tapa on juoda smoothie. Smoothieen voi laittaa oikeastaan ihan mitä tahansa, kuten marjoja, hedelmiä, salaattia, avocadoa, proteiinijauhetta, pähkinöitä, erilaisia superfoodeja jne. Nesteeksi sopii manteli-,cashew-,kookos- tai kaurajuomat. Aamupalaksi sopii myös tuorepuuro tai perinteinen lämmin kaurapuuro, johon voi sekoittaa valkuaista, tai muutama pala ruisleipää/kauraleipää avocadolla ja leikkeleellä. Kaikki aamupalaruuat sopivat toki nautittavaksi muuhunkin vuorokauden aikaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

viherjauhe ja MSM-jauhe

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Cocovin supermix

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fitnessgurun vaniljahera on mielestäni maunsa puolesta paras mahdollinen hera smoothien joukkoon

Lounaalla ja päivällisellä vaihtohtoja on rajattomasti! Tässä muutamia helppoja esimerkkejä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

jauhelihamureke ja bataattimuusi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

bataattiranskalaisia, juureksia ja jauheliha-parsakaalipaistos

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

riisistä valmistettu fusilli, tomaattipohjainen jauhelihakastike parsakaalimuusilla, jossa on tomaattia! 😀

DSC02981

Bataatti-kukkakaalimuusia ja lohta

DSC03082

tomaattipohjainen kalkkuna-sienikastike riisillä tai riisipastalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

keitettyä bataattia ja porkkanaa menossa muusiksi 😉

Välipalalla ja iltapalalla voi valmistaa esimerkiksi kasvissosekeittoa tai herkullista tomaattikeittoa..

DSC00998

Tomattisoppa: 

kilo tuoreita tomaatteja (luomu)
1 porkkana
1 sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
pari desiä mantelijuomaa
loraus oliiviöljyä
Kasvisliemi kuutio (luomu)
reippaasti mausteita (chili, suola, mustapippuri yms)
 
Kuutio tomaatit, sipuli, valkosipulin kynnet sekä porkkana ja keitä niitä niin että ovat pehmeitä. Laita kaikki aineet blenderiin ja soseuta keitoksi!
DSC01004
Välipalalla ja iltapalana voi myös syödä munakasta, johon sekoittaa paprikaa, sipulia, tomaattia jne. Jos proteiinin tarve on suurempi voi keittoihin ja munakkaisiin sekoittaa kinkkusuikaleita tai vaikka herkkusieniä. Yksi herkullinen kikka on lisätä kasvissosekeittoon herkkusieni-sipulipaistosta, nam!
Ananas

Yosa ananas

Jos kaipaa perinteisiä jugurtteja ja rahkoja, Yosalta löytyy valikoimistaan erilaisia kaurapohjaisia jugurtteja. Yllä näkyvä ananas on kuulemma hyvää. Itse en ole vielä päässyt maistamaan. Lisäksi nopeana välipalana toimii myös erilaiset proteiinijuomat (tarkista proteiinin lähde) hedelmän kera. Pähkinöitä ja avocadoa voi lisäillä ruokiin tuomaan hyviä rasvoja. Myös raakasuklaa toimii nopeana välipalana vaikka kahvin kera. 🙂
Monet murehtivat kovasti proteiinin saantia, mutta kannattaa muistaa, että proteiinin tarve ei ole mikään järisyttävän suuri ja tarve tulee yleensä täyteen syömällä melko normaalisti. Jos on huolissaan omasta proteiininsaannista, voi kokeilla lisätä vaikka yhden päivän syömiset kalorilaskuriin, jolloin laskuri laskee kaikki makrot puolestasi.
Kivaa uutta viikkoa! 🙂