JOULUKUUN HAASTE

Moikka! Marraskuu vetelee viimesiään ja on aika alkaa miettimään jo tulevaa kuukautta. Syksyn varrella meillä on ollut sokeriton syyskuu ja nyt maidoton marraskuu. Henkilökohtaisesti mulla meni tuo syyskuu paljon paremmin, ilman ongelmia. Marraskuun haaste on tuottanut hieman enemmän, noh sitä haastetta meikäläiselle. Olen yleensä melko ehdoton tyyppi, jos johonkin lähden hoidan sen tyyliin täydellisesti, mutta nyt on kyllä tullut muutama huti tämän haasteen osilta. Joinakin viikonloppuina on tullut nautiskeltua maitotuotteita. Itse olen tullut tulokseen, että mulle passaa parhaiten se semimaidoton, sillä niin suuria ongelmia en kyseisestä tuotteesta saa, että haluaisin kokonaan luopua. Olisi kiva kuulla kuinka muilla on mennyt? Onhan tässä toki vielä muutama päivä haastetta jäljellä. Olen saanut muutamia yhteydenottoja, joissa henkilöt ovat saaneet tämän haasteen vuoksi apua jo pitkään vaivanneisiin vaivoihin, ilman että on ymmäretty että se ”paha” voi olla niinkin tuttu tuote kuin maito, rahka, juustot, joita on käytetty päivittäin. 🙂

No mites joulukuu, kai myös viimeiseen kuukauteen pitää kehittää jotain? Uskon, että moni mietti otsikon nähdessään ”mitä se nipo nyt meinaa olla syömättä”?! 😀 Hahah. Ei sentään. Joulukuu olkoon ilon, onnen ja sallimisen kuukausi, joten kehitin haasteen nimeltä #jalomielinenjoulukuu.

Toivoisin, että jokainen haasteeseen lähtevä lukija tekisi tai sanoisi jonkun hyvän teon/sanan toiselle ihmiselle kerran viikossa, aina vuoden loppuun saakka. Teko voi olla lahjoitus punaiselle ristille, lahja parhaalle ystävälle tai kaunis sana naapurin mummalle! Itse ajattelin palkita teitä lukijoita siitä, että jaksatte aina lukea mun raapusteluja ja myös kommentoida kivasti. Palkitsen siis joulukuussa viikon jokaisena sunnuntaina randomisti jonkun sillä viikolla blogiin kommentoineen. En kalastele mitään kehuja, eikä minua tarvitse palvoa, vaan ihan vaan kommentin jättäminen postaukseen riittää. 🙂 Palkinnot pyörivät tietysti treenin ja hyvinvoinnin ympärillä. Ihan surkeista palkinnoista ei ole kyse, jos jotain tehdään, tehdään se kunnolla eikö vaan?

Mitäs sanotte? Oletteko haasteessa mukana? 🙂

DSC01261

 


64 Responses to “JOULUKUUN HAASTE”

  1. Sari sanoo:

    KYLLÄ!!!!!! ❤

  2. essi sanoo:

    Täytyy myöntää että en ihan odottanut tällaista haastetta ja riimittelin päässäni mikä mahdollinen boikotin kohde alkaisi J:llä 😀 Mutta olipa mukava ylläri! Tästä on hyvä vähän itsekkin vähän miettiä millaisella naamalla kulkee tuola ympäri kaupunkia, mutta olen kyllä sitä mieltä että jos itsellä on hyvä olla niin kyllä se leviää nopeasti muillekkin ja se näkyy päältä päin! 🙂

  3. Mira sanoo:

    Ihana haaste, ehdottomasti mukana! Eikai hyvän sanan tai teon tekeminen olisi yhden kuukauden aikana liikaa vaadittu vaikka siihen pyrkisi ihan joka päiväkin? 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      No niinpä! Parastahan olisi jokapäiväinen hyvä teko, mutta aloitetaan nyt ainakin tällä. 🙂

  4. Riikka sanoo:

    Ihana haaste! Hyvää mieltä ja tekoja ei voi koskaan tehdä liikaa ja mikä parasta, siitä tulee itselle ihan paras fiilis:)

  5. Emma sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂 <3

  6. Roosa sanoo:

    Moikka! Löysin sun blogin facebookin kautta kaverin linkkaamana ja siitä lähtien olen seurannut kirjoituksiasi. En kerinnyt syyskuun haasteeseen ja maidottomaan en osallistunut, mutta nyt olen ehdottomasti mukana! 🙂

  7. Emilia sanoo:

    Aivan mahtava haaste. Mukana ollaan todellakin! 🙂

  8. elisa sanoo:

    Ihana idea! Hyviä tekoja ei koskaan voi olla liikaa ja jalomielisyys on tarttuvaa:) Koskaan ei voi tietää miten pienikin asia tai muutamat mukavat sanat voivat piristää toisen päivää huomattavasti. Nyt kun ei paljon aurinkoa ja lämpöä näy niin tällä voi lämmittää mieltä ja ja jakaa valoa!

    http://www.karhusportscience.com

  9. Annika sanoo:

    Oi, tämä postauS kiteyttää sen, miksi mä tykkään tästä blogista! Haastat itseäsi ja muita, mutta et ole täysin armoton. Mun mielestä olis ollut just erikoista jättää joku ruoka nyt joulukkuksi pannaan. Mut teitkin ehkä parhaan haasteen ikinä! Mä niin ryhdyn tähän, mutta pyrin viikon sijasta tekemään jotain hyvää päivittäin. Siitä vaan saa itselleen niin hyvän mielen. (Enkä nyt tarkoita lahjoittavani rahaa tai lahjovani kavereita ihan joka päivä, vaan hyviä tekoja on niin paljon muitakin, esimerkiksi just. Hyvän mielen tuottaminen jollekin ihmiselle kauniilla sanoilla) ihana olet, Aino! 🙂

  10. Lena sanoo:

    Kiva haaste! 🙂 mukana ollaa!

  11. Sanna sanoo:

    Jihuu! Mukana!

  12. Iida sanoo:

    Nyt on aika tämänkin hiljaisen, mutta pitkäaikaisen lukijasi aukaista suu, vaikka et kehuja pyytänytkään niin täältä niitä jokatapauksessa tulee! Super suuri kiitos ihanasta blogistasi, elämänmyönteisestä asenteestasi sekä siitä kuinka jatkuvasti jaksat huomioida, tsempata ja haastaa meitä lukijoita! 🙂 Marraskuun haaste lopahti omalta osaltani jo alkumetreillä, joten joulukuun haasteeseen täytyy ehdottomasti panostaa edellisenkin edestä! 🙂

  13. Ulla sanoo:

    KYllä . Mukana. Vaikka tuota harrastan jo muutenkin 😀 minusta on ihana sanoa ääneen ihmisille hyviä asioita. =) Niin pienistä asioista voi saada lähimmäiselle hyvän mielen, 🙂

    Ja maidoton marraskuu meni ok . Pari viikkoa olin täysin ilman maitotuotteita, mutta nyt on tullut no välillä nautiskeltua rahkaa, jogurttia. En siis tahdokaan olla täysin ilman , mutta välillä on kiva pitää viikkoa ilman, jolloin olo on aivan erilainen. Ihana.

    Kiitos Aino taas ihanasta blogistasi , Ja ihanaa Joulun odotusta. Ei enään montaa aamua, kun saa avata ensimmäisen luukun kalenterista.

  14. Katsku sanoo:

    Wau, mä alotin karkkilakon jouluun asti ja aattelin et vitsi, onks se aino nyt keksiny jonkun paremman! Mut tähän pystynkin lähtee mukaan, ihan huikee idis 🙂

  15. Maija sanoo:

    Jesjesjes! Kiva arvonta!

    Ensin olin ihan innoissani, että mitä ois tulossa, mutta se olikin aika helppo. 😀 Mun on tosi helppo kehua muita ja olla ystävällinen, eli ei tuota ongelmia. Tosin, hyviä tekoja vois miettiä. 🙂
    Toisaalta, hyvä nyt levätä kuukausi, mutta aletaanko yhdessä taas kiristelemään tammikuussa? ;D

  16. sanna sanoo:

    Ihana ajatus! 🙂

  17. Lilli sanoo:

    Ihana hyvänmielen haaste! Mukana ollaan <3

  18. Emilia sanoo:

    Ehdottomasti mukana!:)

  19. Milla sanoo:

    Hieno idea! Mukana ollaan 🙂

  20. Jenni sanoo:

    Aivan ihana haaste! Kyllä olen mukana hymyissäsuin 🙂 Tällaista toimintaa pitäsi kyllä harrastaa useemminkin ja ehkä mukaanlähteville ihmisille jäisikin tämä tavaksi ilahduttaa jotain vaikka sanoin aina sillointällöin 🙂

  21. Irene sanoo:

    Oi <3 tämä on hyvä haaste 🙂

  22. Laura sanoo:

    Messissä ehdottomasti=)

  23. Jasmiina sanoo:

    Kuulostaa hyvältä! 🙂

  24. tuulia sanoo:

    Mukana! 🙂

  25. janette sanoo:

    Vau, tässä haasteessa oon kyllä ehdottomasti mukana! Pitää kyllä myöntää että otsikon luettua tuli just sellanen olo että jos en luekkaan postausta, kun taas kerta on joku ”äläsyötätä” tai vältätätä” -haaste. Eihän joulukuussa/jouluna saa kieltää itseltään mitään, se on kumminki vaan kerran vuodessa ja vain silloin on tarjolla niitä mahtavia jouluruokia ja herkkuja! Eli rispektit vaan sulle että et oo niin kauhee nipo, oot aivan huipun haasteen keksinyt! Ja hienoo tässä haasteessa on se, että joku/jotkut muutkin hyötyy kuin vain itse! Keep going girl, oot huikee! 🙂

  26. Krista sanoo:

    Tää on hyvä haaste, joulumieltä täynnä! 🙂 Ihanaa joulunodotusta!

  27. Iitu sanoo:

    Oi vitsi,mieletön haaste ja just täydellinen loppu vuoteen ja joulun alle! Todellakin mukana 🙂

  28. jenka sanoo:

    Hei mahtava idea!!❤️
    Ja vaikka kehuja et kalastellut, haluan silti pari sanaa sanoa ! Oon lukenu niin monia hyvinvointi/urheilublogeja ja luen edelleenkin, mutta kenenkään blogissa ei tekstin kautta välity näin hyvin iloinen ja positiivinen energia! Huomaa miten hyvin voit !:) Senkin takia on hyvä ottaa sinulta neuvoja vastaan, hyvä ”esikuva” siis. Jatka samaan malliin, täällä yksi aivan koukkuun jäänyt! 😀

    • jenka sanoo:

      Ja täytyy vielä lisätä, miten hienoa on kun huomiot sun lukijat lähestulkoon jokaisessa postauksessa paremmin ja paremmin! Tulee olo, että kirjoitat just jokaiselle lukijalle ja haluat niiden parasta ! 🙂

  29. tiina sanoo:

    Mukana ehdottomasti 😉

  30. Niina Autio sanoo:

    Ihana jouluhaaste,
    ehdottomasti mukana!
    T. Niina

  31. Petra sanoo:

    Mukana ollaan.

  32. Enni sanoo:

    Joo, mukana ollaan. Tähän on kyllä hyvä lopettaa 🙂 Ollaan sitten jalomielisiä!

  33. AK sanoo:

    Hieno Haaste! Mukana <3

  34. Anni sanoo:

    Mahtavaa, ihan täydellinen haaste loppuvuodelle <3 ja ei olisi pahitteeksi jos tämä moodi jäisi päälle myös ensi vuodelle!;) ehdottomasti siis mukana!
    Mietin välillä tai aika usein mistä näitä toinen toistaan ihastuttavia juttuja ja haasteita tulee mutta varmaan samasta idearikkaasta "päästä" kun esim sun ihan parhaat rpv tuntien sisällöt.

  35. Oona S. sanoo:

    Olin jo valmis herkkulakkoon jouluun asti kun luin tuon otsikon, mutta pääsit nyt kyllä yllättämään ! 😀
    Positiivisessa mielessä ehottomasti! Ja mukana olen todellakin =)

  36. Tiia sanoo:

    Onpa kiva idea! Joulukuussa ois muutenki aika vaikee olla syömättä tiettyjä juttuja.. lihaton, maidoton, sokeriton, ne menis kerralla kun kävis äidin joulukinkkuja maistelemassa ja mussuttais muutaman joulukonvehdin! 😀

  37. mermeri sanoo:

    mäkin jo otsikon nähtyäni kaavailin mielessäni #jauhotonjoukukuu ta (:D) mutta tää yllätti positiivisesti! mukava lempeämielinen päätös vuodelle 🙂 oon mukana!

  38. Iida sanoo:

    Todella hyvä idea tämä ja pakko se on myöntää että itsekin odotin jotain treenaamiseen tai ruokailuun liittyvää haastetta:D todellakin tulen kyllä tähän mukaan ja tässä pystyy varmasti ainakin pärjäämään ilman hirveetä itsekuriakin:)

  39. napura sanoo:

    Oikein hyvä haaste 🙂 Itse pyrin tekemään päivittäin hyviä tekoja, enkä valita turhasta!

  40. Mame sanoo:

    Ihan mahtavaa!!!

  41. Miila sanoo:

    Ihana idea! Tällaista haastetta voisikin toteuttaa vaikka vuoden joakisena viikkona 🙂

  42. Kamilla sanoo:

    Ihana, yksinkertainen haaste ja varmasti helppo toteuttaa! Itse jatkan marraskuun haastetta vielä joulukuullekin, mutta maidottomuus alkaa sujua jo sen verran rutiinilla että taidankin ensi kuussa keskittää ajatuksia täydellä teholla ympäröivien ihmisten hyvinvointiin. 🙂 Mahtava idea Aino!

  43. Salla sanoo:

    Hyvä haaste! Mukana ollaan!!

  44. Kristiina S sanoo:

    Mukana ollaan

  45. Kristiina S sanoo:

    Mukana ollaan 🙂

  46. Anne sanoo:

    Ehdottomasti kuulostaa hyvältä 🙂

  47. Viivi sanoo:

    Jei tää haaste kuullostaa hyvältä ja tuo monelle hyvää mieltä:)

  48. Tuija sanoo:

    Todella ihana idea näin joulun alla, mukana ollaan tottakai! 🙂

  49. Kati sanoo:

    Jee kuulostaa ihan mahtavalta, mukana ollaan:)

  50. Maarit sanoo:

    Ihana idea, varmasti mukana 🙂

  51. Tuuli sanoo:

    Ihana idea! messissä ollaan!

  52. Sonja Töyrylä sanoo:

    Ihana haaste! Vielä sen verran yksinkertainen, ettei pätevää tekosyytä osallistumattomuudelle olekaan 😉 Mukana ollaan siis!

  53. Katja sanoo:

    Jes, tähän lähen ehdottomasti mukaan! 🙂 Aion pistää paremmaksi ja aion sanoa tai tehdä hyvän teon jollekin toiselle JOKA päivä. 🙂 Tee niin toiselle kuin tahtoisit itsellesi tehtävän, eiks niin?

  54. Karoliina S. sanoo:

    wow onpa kiva haaste, minäkin lähden mukaan! Vaikutat ihanan positiiviselta ihmiseltä! 🙂

  55. Inkeri sanoo:

    Ehdottomasti mukana! Loisto juttu kun keksit tämän.

  56. Lyyli sanoo:

    Mukana ollaan- kiva!

  57. Maria sanoo:

    Moikka Aino! Kiitos inspiroivasta ja monipuolisesta blogista,johon tulee eksyttyä päivittäin 🙂
    Bongasin kaupassa käydessä Leaderin protein pancakes tuotteen,onko sulla kokemusta protskulettujen/-pannareiden teosta;)?

  58. Elina sanoo:

    Mukana =)

  59. Ehdottomasti mukana!! ♥ 🙂

  60. Mirkku sanoo:

    nyt on semmonen haaste johon minäki pystyn 😉

  61. Sarianna sanoo:

    Mukana ollaan! Ihana ja helposti toteutettava haaste! :)) Ihanaa joulukuun alkua!

  62. Sanna sanoo:

    kiva haaste, olen mukana 🙂 jag blev otroligt besviken när jag idag kollade i min kalender och insåg att jag inte kan komma på tisdagens rpv nåmera i år på grund av kvällsjobb! Måste stiga upp på torsdag morgon nu istället. trevlig fortsättning på veckan 😀

Kommentoi