KANNATTAAKO LEVÄTÄ?

Sunnuntai. Lepopäivä. Niin se on ollut jo kauan. Silloin on levättävä kun pystyy. Asia tuli mieleeni tässä yksi päivä kun pohdiskelin omia, aikaisempia toimintamalleja. Oli nimittäin aikoja, kun mielestäni lepääminen oli yliarvostettua ja vietinkin aina treenisunnuntain seuraavalla kaavalla: Herätys noin kl 12:00 jonka jälkeen 10 kilometrin juoksulenkki, sen jälkeen kotiin syömään ja suihkuun, sitten kamat kasaan ja ohjaamaan spinning, bodypump ja bodystep. Tämän jälkeen jatkoin vielä toisen ohjaajan ohjaamalle Bodycombat-tunnille, jonka jälkeen poljin pimeällä kotiin. Aika pimeetä meininkiä, vai mitä? 😀

Nykyään ajatusmaailma on erilainen ja lepopäivä on ihan pakollinen juttu. On toki satunnaisia viikkoja, kun jostain pakottavasta syystä (esim. työt) joudun jumpata sunnuntainakin, mutta sen huomaa kyllä aika nopeasti seuraavalla viikolla psyykkisessä olotilassa. Itselläni fyysinen väsymys tuntuu melko harvoin, mun kroppa toimii niin, että mitä enenmmän treenaan, sen vähemmän tunnen mitään. Psyykeessä tauoton meno kyllä tuntuu ja homma menee yleensä väkinäiseksi puurtamiseksi, jolloin liikunnan ilo on menosta aika kaukana.

_MG_8584

Jos siellä ruudun takana on vielä joku pöpi, jonka mielestä lepopäiviä ei tarvitse pitää, aion ehdottomasti yrittää muuttaa mielesi seuraavalla tekstillä. Asiaahan voi verrata autoon. Jos jatkuvasti vain ajat autolla, paljon ja pitkiä matkoja, etkä koskaan huolla sitä, auton hajoamiseen on aika suuri riski? Kun taas hyvin huollettu menopeli säilyy yleensä pidempään ehjänä. Kannattaa myös antaa oman moottorin huilia joskus.

Monet tietävät, että lihas kasvaa levossa. Treenin aikana lihakseen tulee minikokoisia repeämiä, eli lihaksesta tulee toisin sanoen heikompi, kuin ennen rasitusta, mutta kun se saa riittävästi ravinto-aineita ja lepoa, lihas vahvistuu ja onkin vahvempi kuin ennen rasitusta. Ravinnolla on siis palautumisessa todella suuri rooli. Monet kuvittelevat, että lihas tarvitsee vain proteiinia, mutta hiilarit ovat yhtä tärkeitä tässä rakennusurakassa. Salitreenistä palautuu 1-2 päivässä, joten treenijaolla on vaikutusta. Ei siis kannata treenata samoja lihasryhmiä peräkkäisinä päivinä.

_MG_8608

Miten sitten aerobinen treeni? Kävelylenkit ja kevyemmät meiningit vaativat vain lyhyen palautumisajan, riippuen toki ihmisen omasta kuntotasosta. Tunnin juoksulenkeistä normaalikuntoinen palautunee jo päivässä, mutta rankemmat intervallit rasittavat kehoa jo sen verran paljon, että niistä palautuu 1-3 päivässä ihmisestä riippuen, sillä kroppa on käyttänyt lihasten hiilihydraattivarastoja urakalla. Kovissa treeneissä lihaksiin ja jänteisiin tulee myös enemmän vaurioita, ja niiden täytyy antaa korjaantua ennen seuraavaa puristusta. Erittäin kovatehoiset treenit ja HIITit rasittavat myös hermostoa ja hormonaalista järjestelmää, joka voi liiallisena määränä aiheuttaa siis ongelmia esim. kuukautiskierrossa.

Ymmärän, että joskus ihmisillä on kiire poistua jumpista, ennen kuin tunti loppuu, mutta joskus ottaa kovasti päähän, jos samat tyypit häipyvät aina, kun loppuverryttely alkaa. Yritän aina perustella kaiken mitä teemme ja uskon, että mm. seuraava perustelu on auttanut aika paljon. Kovatehoisessa treenissä lihaksiin syntyy maitohappoja ja kuona-aineita. Jos homman jättää siihen pahimpaaan sykepiikkiin, myös kuona-aineet jäävät lihaksiin. Verryttelyn avulla maitohapot kaikkoavat verenkierrosta nopeammin ja kroppa pääsee ylivireystilasta kohti lepoa. Kannattaa muistaa, että selluliitti on myös osittain kuona-aineita, ja kovatehoisilla treeneillä ilman verryttelyjä voi aiheuttaa itselleen jopa sellukertymiä! Korkeat maitohappopitoisuudet kuitenkin lisäävät  rasvaa polttavien hormonien pitoisuutta veressä, joten kannattaa rohkeesti vetää myös hapottavia treenejä ja sitten jäähdytellä huolella. 🙂 Verryttelyyn liittyy myös kevyt, lyhyt venyttely, joka edesauttaa myös palautumista treenin jälkeen.

_MG_8491

Mainitsin, että ravinnolla on suuri rooli palautumisessa, joten kannattaa syödä riittävästi jotta treenit luistaa! Liikuntasuorituksen jälkeen pikaisesti ruokapöytään tai palautumisjuoma käteen. Mielestäni normi liikkuja pärjää ihan hyvin pelkällä riittävällä ravinnolla, mutta joskus ruokaa ei ole saatavilla heti treenin jälkeen, jolloin palautumisjuomat ovat käteviä apureita. Jos treenit tuntuvat tahmeilta tai rankemmilta kuin yleensä, viestii se usein liian vähäisestä ravinnosta tai levosta. Kehittymiseen vaaditaan laadukkaita treenejä, joten väsyneellä kropalla tuskin saat hirveästi tulostakaan aikaiseksi? kannattaa muistaa, että keho ei tiedä oletko bodypump-tunnilla vai siivoatko ulkovarastoa tavaroita kantaen. Joskus on ihan hyvä vain olla, ilman minkäänlaisia aktiviteettejä. 🙂

KUVAT: ANNA SNICKARS


12 Responses to “KANNATTAAKO LEVÄTÄ?”

  1. maja sanoo:

    Osaisitko sanoa, että jos lihakset (kallonpohjasta reisilihaksiin..) on tosi jumissa ja jopa ihan kipeät edellisen (uudenlaisen) treenin jäljiltä, kuinka nopeasti kannattaa lähteä uudelleen treenaamaan?

    • ainorouhiainen sanoo:

      No en lähtisi tekemään samoille lihaksille treeniä heti seuraavana päivänä. Yleensä lihaskivut hellittävät kahden päivän jälkeen, joten se voisi olla hyvä aika palautua.

  2. Piia sanoo:

    Ravintoa ei todellakaan tule unohtaa. Jefua kokeilin aikanaan ja ongelmana oli huono syöminen harrastaessa hermotukselta kovaa duunia vaativaa lajia jumpan ohjaamisen rinnalla. Heti kun aloin valmentajan painostuksesta survomaan iltaisin lämmintä ruokaa treenien jälkeen alas, alkoi jaksaminen kohenemaan ja kehitystä tapahtumaan. Tosin jossain vaiheessa tuli silti seinä vastaan määrissä ja alkoi kunnon lasku ja treenitapaturmat… Se flegmaattisuuden tunne lihaksistossa, sitä ei todellakaan kaipaa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Näin on näppylät, ravinnolla on todella suuri merkitys jos haluaa kehittyä! 🙂

  3. Maija sanoo:

    Huh, kuulostaa aika hurjalta toi sun ’entinen sunnuntai’. Tollasesta meiningistä voi koitua kivuliaita ongelmia kropalle. Tapaatko työssäsi koskaan esim. Penikkatautia? Onneksi olet PT niin sulla on varmasti paljon tietoa ja kokemusta ja osaat nykyään antaa lepoa itsellesi aina silloin tällöin.

    Kiitos tästä postauksesta, sain taas hyvän muistutuksen palautumisen tärkeydestä!

    • ainorouhiainen sanoo:

      No eikö vaan. Onneksi ei ole koitunut mitään ongelmia aiempien touhujen vuoksi. Penikkatautuia tulee vastaan aika usein ja se on kai melko yleistä paljon ryhmäliikuntatunneilla kävijöille.

      Kiitos ja kiva kuulla 🙂

  4. Jaana sanoo:

    Millaista loppuverryttelyä sä yleensä teet 5-10 km juoksulenkin jälkeen? Itse kun vaan oikeastaan juoksen eteiseen saakka ja sitten venyttelen tyyliin tunnin päästä 15-20 min ajan 😀 ja tarkoitan nyt ihan vaan sellaista normihölköttelyä, ei mitään supertempoista intervalli- tai ylämäkijuoksua 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Juoksulenkkien jälkeen (silloin harvoin kun niitä teen) en juurikaan verryttele, koska juoksen aika tasaista hölköttelyä. Kovempien settien jälkeen, voi esim kävellä/hölkätä kevyemmin 5-10 min kotiin 🙂

  5. rita sanoo:

    Itse treenasin 16-17vuotiaana seuraavasti:ma-pe joka päivä 2h ryhmäliikuntaa (mahdollisimman rankkaa) ja tiukka ruokavalio, joka silloin tarkoitti reiluilla miinuskaloreilla elämistä. La ja su olin liikkumatta ja vedin kaikkea mahdollista mättöä; jäätelöä litroittain, karkkia, leipää, joulutorttuja (myös muulloin kuon jouluna), pastaa jne.. sunnuntai-iltana oli vatsa repeämispisteessä. Eipä oo ihme kun ei tullut silloin tuloksia:-D

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ou nou. Kuulostaa jotenkin tutulta tuo ruokavalio 😀 Onneksi kaikesta oppii!

  6. Apina sanoo:

    Hei Aino, kiitos kivasta blogista. Mulla on ongelma aina lepopäivän jälkeen, yöllä kärsin levottomista jaloista. Tämän vuoksi pyrin lepopäivänäkin tekemään jotain pientä, että saisin jalat yöksi relaamaan. Eilen pidin kunnon levot, venyttelin ja rullailin vain ja heti nukkumaan mentäessä alkoi jaloissa tuttu ”sisäinen kutina”. Kuten tavallista, koetin kaikki konstit, länttäsin jalkoihin kylmävoiteet ja lämpövoiteet, jommalla kummalla ne yleensä ne rentoutuu, otin magnesiumia vielä lisää ja vedin taateleita (joskus hiilareiden nauttiminen auttaa). Mutta tällä kertaa ongelma vain jatkui, puoleksi unessa pyörin pitkin sänkyä, kunnes lopulta nousin neljältä ylös ja sohvalla aloin sheikkailla jalkoja jotta saan ne rennoiksi. Sohvalle sitten nukahdinkin, josta mies minut aamulla ihmetellen löysi. Onko ongelma sule tuttu? Olisko sulla mitään lisävinkkejä näihin koipiin, mulla alkaa keinot loppua. Välillä ongelma on kokonaan poissa, mutta taas viime viikolla kärsin levottomista koivista myös treenipäivien öinä, tosin ongelma on selkeästi pahempi lepopäivien jälkeen.

  7. Laura sanoo:

    Hyvää ja tärkeää tietoa oli tässä tekstissä, kiitos! Sitä jo muka luulee tietävänsä paljon, mutta ei sitten kuitenkaan ehkä niin paljoa tiedäkään… Itseltä ei ole koskaan jäänyt lepopäivät väliin ja tämä kyllä valaisi niin paljon, ettei sitä kannata harkita jatkossakaan.

Kommentoi