Lauantai kuvina

Heippa! Olen mukana Indiedaysin ja Olympuksen kampanjassa, jossa ideana on esitellä oma päivä kuvien muodossa. Sain muutamia viikkoja sitten käyttööni Olympuksen upean PEN E-PL7 –kameran. Olin kuullut paljon hyvää Olympuksen kameroista, joten tämä oli oikeen mieluinen juttu. Mitä kameroihin tulee, mä en ole (vielä) mikään huippukuvaaja, ja oonkin mennyt tähän saakka ihan automaattiasetuksilla kuvien suhteen. Tämän kameran ehdoton hyvä puoli on, että automaattiasetuksilla saa todella hyviä kuvia. Kamerassa on lisäksi kääntyvä näyttö ja kätevä selfie-ominaisuus. Kauko-ohjauksen ansiosta voi kuvia ottaa kännykällä. Känny toimii siis laukaisijana. WiFin avulla kuvat saa jaettua ilman johtoja ja piuhoja esim. omaan puhelimeen.

Päiväkseni valikoitui eilinen, eli lauantai. Heräsin kellon pirinään kl. 8.30. Olin luvannut itselleni, että en aiheuta jälleen hirveetä kiirettä ja stressiä niin, että joudun kurvata töihin kelloa kyyläten. Pistin siis aamurutiinit vauhdilla käyntiin! Mun aamuun kuuluu paljon vettä, lasillinen puhdistettua savea, luomukahvia ja smoothie. Fixailin myös hieman musiikkilistoja aamun jumppia varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomenta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Töihin lähtiessä oli pakko napata kuva kun Obelix ”nukkui” istualteen. 😀 Hän pilkki ensin hetken ja lopulta silmät painui kiinni. Sillä on kyllä välillä niin hassuja tapoja, että saa vaan nauraa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kotipiha huudeilta

Töihin saapuessa, Marika odotti mua kahvihuoneessa, sillä hän oli viimeinkin tulossa kokeilemaan spinningiä. Ollaan väännetty asiasta tässä pari viikkoa, hän ei uskalla tulla mun tunnille, sillä olen kuulemma niin hullu. Ei nyt ihan pidä paikkaansa! 😀 Raukkaa jännitti ihan hirveesti ja sitten kävi niin, että tunti menikin täyteen, eikä henkilökunta voi tällöin osallistua. Pläääääh. Marikalla on muuten huippu sisustusblogi, jonne pääsee täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otettiin meikäläisestä kuva spinningin jälkeen, mutta se oli yksinkertaisesti niin järkyttävä, että ei pysty julkaista. Ripsarit pitkin pläsiä ja muutenkin ihan karseen näköinen muija! 😀 Spinnin jälkeen vaihdoin trikoot shortseihin, täytin vesipullon ja painuin jumppasaliin ohjaamaan Body-tuntia. Nyt Marikakin mahtui mukaan. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oltiin sovittu kavereiden kanssa kahvitteluhetki päivälle, joten jumppien jälkeen käväisin suihkussa ja vaihdoin normaalit kuteet niskaan. On muuten hauskaa, että lähes aina, jos olen ns. normaaleilla vaatteilla, tai mulla on meikkiä, joku kysyy oonko lähdössä baanalle/juhlimaan tai muuta. Johtuu varmaan siitä, että jengi on tottunut näkemään mut lähes poikkeuksetta hikisenä ja treenivaatteet päällä. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähtiessa huomasin, että olin unohtanut lompakon kotiin. Hitsi miten orpo olo voi olla, kun ei ole yhtään rahaa mukana. Kaupungilla pyöriessä, unohdin ehkä kymmenen kertaa, että mulla ei tosiaan ollut rahaa, enkä voinut ostaa mitään. Tuli ainakin halpa reissu. Onneksi kamut bjuudas kahvit ja lainas vähän rahaa, jotta pääsin shoppaamaan Punnitse&Säästä – liikkeeseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Irrekin löysi paikalle, tosin myöhässä, kuten tavallista 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

minä ja Tiina

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kahvilassa istuessa törmäsin myös lukijaan, terkkuja vaan. Kiva kun tulit höpöttelemään! 🙂

Olin tosiaan lähtenyt suoraan jumpalta liikkeelle, joten turvauduin kahvin kanssa questbariin. Vaikka olen maidottomalla, oon aina välillä syönyt näitä questeja, jos on ollut kiire ja on ollut pakko saada jotain energiaa. Kahvittelujen ja höpöttelyjen jälkeen, punnarin kautta kotiin valmistamaan ruokaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kamerassa on muuten kiva ”art” ominaisuus, jolla saa otettua hauskoja, erilaisia kuvia. Kuvissa on siis valmiina jonkinlainen efekti. Näistä näette enemmän kuvia alempana.

Poikaystävä tykkää kun laitetaan viikonloppuisin erilaisia herkkuja kulhoihin ja niistä voi sitten napostella haluamaansa. 🙂 Valmistin ruuaksi revittyä kanaa, bataattiranujen ja salaatin kera.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Focus ruuassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

focus kynttilöissä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Selailin blogikirjoituksia syödessä ja eksyin kurkkailemaan myös blogeja, joita ei tule luettua muuten säännöllisesti. Ihanaa vaan olla, ilman kiirettä mihinkään. Tällaiseen hetkeen sopii loistavasti heittää omat aivot narikkaan ja lukea toisten aikaansaannoksia. Loppuillan makoiltiin sohvalla, välillä kuvaillen. Innostuin kokeilemaan kameran eri ominaisuuksia ja tällaista materiaalia sain aikaiseksi…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hieman pölyinen tuo hauvan peti 😀 Yritän aina säännöllisin väliajoin imuroida ja tuulettaa mutta sitä ei kyllä tästä kuvasta huomaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jossain vaiheessa iltaa tuli fiilis, että olisi ollut kiva lähtee käymään radalla, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä, että pysyin vaan kotosalla. Nukahdin 24 maissa ja heräsin tänään vasta yhdentoista pintaan. Uni on maistunut viime aikoina erityisen hyvin.

Sellainen oli siis mun ihan tuikitavallinen lauantai! Mitä te olette puuhastelleet viikonloppuna? 🙂

PS. Jos joku innostui tästä kamerasta, niin Olympuksella on nyt käynnissä huikea tarjous! E-PL7:n ostaja saa kaupan päälle Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnitteleman Mini Block -klassikkolampun, jonka arvo on 121,00€. Kameran hinta on 599,90.

PPS. Kamppissivulla on käynnissä myös kilpailu, jossa kuvia kommentoimalla osallistuu arvontaan, jonka voittajalle lähtee oma E-PL7! Kilpailu päättyy 20.12.2014 ja sinne pääsee täältä.


22 Responses to “Lauantai kuvina”

  1. Amppe sanoo:

    Moi! Lueskelin uudelleen sun postausta maidottomasta marraskuusta, ja oon niiiiiiin pitkään miettinyt kokeilevani kanssa maidotonta, mutta kun se on niin hankala sitten saada proteiinia 🙁 aamulla puuron sekaan laittanu rahkaa, illalla jugurttia ja raejuusto lisukkeiden kanssa… kun kanamunaa en voi syödä, enkä soijaa, enkä oikein tiedä kaurajuomasta (ainakin kaurapuuro ei sovi ollenkaan, muutenkin viljat on pitänyt karsia..) mantelimaito on käytössä mutta kun ei siinä ole proteiinia nimeksikään. Tällänen onkelma täällä, osaisitko yhtään neuvoa..? 🙁 niin ja mihinkään heroihin tms ei ole varaa (enkä usko että vatsa niistäkään tykkää -.-, kun tosiaan olen lukiolainen ja rahaa ei ihan hirveesti taskussa ole :D)

  2. Anni sanoo:

    Moi Aino! Hei en tiiä johtuuko tää ”ongelma” vaan mun puhelimella selatessa, mutta tässä mobiiliversiossa sun kuvat jää sellasiksi isoiksi enkä siis nää niitä kokonaan ellen selaa ruutua ylös ja alas ja sivuille jne. 😀 tekstit ja muu taas mukautuu ruutuun!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ääh, ai se tekee vielä sitä. Mä en tiedä mistä se johtuu, pistän taas viestiä eteenpäin!

  3. Maija sanoo:

    Heippa Aino!
    Oon ollut nyt pari viikkoa maidottomalla ruokavaliolla, ja mulle tuli just päinvastaiset vaikutukset, kuin luulin. Maha on ollut nyt viikon tosi turvoksissa, aamulla jo pömpöttää ja iltaa kohden pahenee. Aineenvaihdunta toimii kyllä tosi hyvin enkä oo muuttanut ruokavaliotani muulla tavalla. Lisäksi eilen alkoi kamala kurkkukipu ja nyt oon flunssassa. Voiko tää olla vain sattumaa?

    Tiedän ettet ole mikään lääkäri ym mutta jos tiedät jtn vastaavaa tapausta niin kerro. 🙂 Voiko tää olla elimistön puolustusreaktio?

    Miten teillä muilla Ainon haasteessa mukana olevilla on mennyt tämä Maidoton Marraskuu?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Heippa! Hmm, nyt pistit pahan. Sanoit ettet oo muuttanut ruokavalioo muuten, muuta ootko lisänny maidon jättämisen johdosta jotain uutta mikä voisi aiheuttaa nuo vaivat?

      Ehkä voisit kokeilla testiajan loppuun ja jos vaivat ei katoa, ei tää ole sitten luulatavasti se oikee juttu sinulle?? 🙂

      • Maija sanoo:

        Moi! Oon lisännyt vain valkuaisten ja kanan määrää, mitä syön normaalistikin joka päivä. Juu, mennään haaste loppuun ja sit katsotaan eteenpäin. 🙂

        • emmu sanoo:

          Biokemistinä voin sanoa, ettei kyse ole kehon puolustusmekanismista. Aikuinen ihminenhän ei siis itseasiassa tarvi maitoa, eikä.sen vuoksi kykene sulattamaan maitoa ja sen proteiinia läheskään niin hyvin kuin lapset. Lapsien kehot tuottavat renniini-entsyymiä, joka on erikoistunut maitoproteiinin hajottamiseen.

          Maito myöskin aiheuttaa pieniä tulehdusreaktioita ja hapettumista soluissa, minkä vuoksi aikuisen tulisi minimoida maitotuotteiden käyttö. Maito siis edesauttaa tulehduksien etenemistä. Maitotuotteiden poisjättäminen ei ole siis aiheuttanut sinussa tulehdusta ja flunssaa, vaan kyse sattumasta.

          Ja mitä turvotukseesi tulee, kyse on luultavasti siitä, että sinulla on vatsa, joka reagoi herkemmin ruokavaliomuutoksiin. Olettaisin turvotuksen poistuvan, kunhan kehosi tottuu maidottomuuteen 🙂

  4. kikkaa sanoo:

    Moi!

    Mä entiiä osaatko vastata tähän,mutta kysyn silti! olen tullut siihen lopputulokseen, että otan helmikuussa rintaimplantit jonka seurauksena tulee n.4vkon liikuntakielto.
    Suunnitelmissani on tankata ja kerätä lihaksia tammikuuhun asti ja sitten ruveta pikkuhiljaa tiputtamaan läskit pois kesää varten eli dieetata. kuitenkin, kun tuossa helmikuu-maaliskuussa tulee se kuukauden tauko niin mua pelottaa hirveesti, että tekemäni työ valuu hukkaan ja lihakset katoavat…osaatko sanoa onko tämä dieettaus oikeeseen aikaan vai pitäiskö siirtää esim diettaaminen huhtikuuhun? vai? ja juuri valuuko kaikki tekemäni työ sitten hukkaan kun kuukauteen lihasärsykettä ei oikeen tule…
    kiitos jos osaat ja jaksat auttaa:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Riippuu vähän sun aikasemmasta liikuntataustasta, jos oot treenannut pitkään ja omaat sitä lihasmassaakin jo, tuskin ne kuukaudessa katoaa. Toki kannattaa liikuttaa itseään jollain tavalla ettei ihan vaan makaamiseksi mene. 🙂 Mä ehkä kiristelisin vasta sen jälkeen, kun saa taas liikkua eli lepokuukauden jälkeen. Riippuu taas millainen määrä on pudotettavaa jne.. 🙂 Tosi hankala sanoa mitään oikeeta tapaa, mutta toiv. tässä kommentissa oli edes jotain järkeä. 😀

  5. Kia sanoo:

    Vaikuttaapa hyvältä kameralta! Mun täytyis hankkia jokin kamera, kun oon jo vuoden kuvaillut blogiin kuvat iPhonella 😀 Pistän tämän kameran korvan taakse ja ehkäpä pyydän pukilta… 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jep, tää on kyllä tosi kätevä blogikamera! Pieni koko, helppo käyttää ja hyvä laatu. 🙂

  6. emilia sanoo:

    Moikka! Saisko tota kanareseptiä?:) oon pitkään harkinnu tota. Oon aina tehny vasn possusta

    • ainorouhiainen sanoo:

      Juu toki, kävele kauppaan, osta valmispakkaus Pulled Chikeniä ja laita uuniin. 😉 Eli siis, käytin ihan valmispakkausta tällä kertaa. 😀

  7. Tero sanoo:

    Vie tuo koira eläinlääkäriin, kun ei se näytä muuta tekevän kuin nuokkuvan.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Muutaman kuvan perusteella taitaa olla vähän vaikea perustella, ettei se tee muuta 😀

  8. Elina sanoo:

    Mitä itse tapaat syödä välipana jos et syö enää patukoita? Itse syön lähes päivittäin proteiinipatukan, kun ne on niin helppo kuljettaa mukana ja syödä kiireessä! Smoothiet yms kun vaatii enemmän aikaa ja vaivaa 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tällä hetkellä en oo oikeen syönyt mitään välipalaa vaan syönyt sen verran runsaasti aterioilla että pärjään, aamutreenien jälkeen oon juonu heraisolaattia. 🙂

  9. Mari Johanna sanoo:

    Niin sulonen toi sun koira 🙂 !

  10. Rapakuntoinen sanoo:

    Moi, sulla on kiva blogi! En oo kyllä kerennyt selaamaan ootko vastaillu tämmöseen mutta oon alkanu vasta kohottelemaan kuntoa ja treenit tuntuu rankalta. Ihan kotona siis teen erilaisia lihaskuntoliikkeitä ja jumppaa niin että hengästyttää; tuleeko jatkaa vielä kun tuntuu että _ei pysty_? Kiitti jos vastaat ja ihana ihana koira! 🙂

Kommentoi