Eroon iltanapostelusta

Moikka! Ihan ensimmäisenä on aika julistaa I Love Me – messulippujen voittajat! Arvoin voittajiksi Jonnan ja Nooran, joten jos olet jättänyt kommentin jommalla kummalla nimellä, käy lukemassa sähköpostisi pikapikaa. Tarvitsen teidän yhteystiedot, jotta liput ehditään postittaa perille!

IMG_6329

Iltanapostelu ja yleensä iltasyöminen taitaa olla aika monien ongelma, eikö vain? Olen ennenkin sivunnut tätä aihetta, mutta ajattelin paneutua tällä kertaa mahdollisiin syihin ja jakaa vinkkejä, joiden avulla voi päästä tästä inhottavasta tavasta eroon. Mulla on myös asiasta omakohtaista kokemusta, oli aikoja jolloin vetäsin tyyliin kokonaisen leipäpaketin täytteineen yhdessä illassa. Tästä lähtee helposti kierre, sillä seuraavana aamuna edellisen illan napostelut painaa vatsassa, eikä aamiainen maistu. Ajatellaan ”säästävänsä” kaloreita, koska eilen tuli syötyä liikaa. Sitten sama homma tapahtuu taas, ja jälleen oravanpyörä on valmis. Vinkit joita tulen kertomaan, auttavat pääsemään tavasta eroon, mutta yleensä tavat ovat myös iskostuneet meihin ja näin ollen tarvitaan myös päättäväisyyttä muuttaa tapa pois. Helposti jää ajatustyyli ”söin eilenkin karkkia/leipää/tms illalla ja teen sen myös tänään”, eli homma täytyy vain katkaista, jonka jälkeen seuraava ilta onkin jo iisimpi hoitaa. Jos luit eilisen kirjoituksen siitä, että usein pyydetään ohjeita, mutta ei sitten kuitenkaan olla valmiita noudattamaan niitä, kannattaa miettiä sitä juuri nyt. Kärsitkö iltanapostelusta ja iltanälästä? Anna mahdollisuus ja kokeile näitä juttuja heti huomenna!

  1. Suunnittele päivän ateriat etukäteen, niitä ei tarvitse kirjoittaa ylös, mutta mieti mielessä mitä tulet syömään milläkin aterialla ja mihin aikaan tämä suurinpiirtein tapahtuu. Jos olet pitkään reissussa, varmista, että ruuat tai välipalat ovat tarvittaessa mukana. Pyri syömään 3-4 tunnin välein.
  2. Panosta aamuun ja lounaaseen, syö runsaimmat ateriat aamulla ja päivällä. Tämä on aika monelle se ratkaiseva askel, sillä usein aamulla ei syödä mitään ja lounaalla nautitaan vain kevyt salaatti. Syö myös hiilihydraatteja, mutta suosi vihanneksia, salaattia, riisiä tai vaikka bataattia. Rasvaakaan ei tarvitse pelätä, rasva täyttää ja tuo energiaa. Aamupuuroon voi lorauttaa pienen tujauksen kookosöljyä ja lounaalle lisätä puolikkaan avocadon tuomaan makua ja pehmeyttä.
  3. Jos urheilet, varaa välipala tai palautumisjuoma mukaan, ellet et ole menossa heti kotiin syömään. Urheilun jälkeinen venynyt syöminen räjähtää helposti käsiin!
  4. Älä mene nälkäisenä kauppaan ja vielä tärkeämpää, älä osta kaupasta mitään sellaista mitä et toivoisi itsesi syövän. Jos ne namut odottelee kaapissa viikonloppua tai vieraita varten, on suurempi houkutus käydä avaamassa pussi ”ja ottaa vain yksi…” Vieraitakaan ei aina tarvitse myrkyttää jäätävällä sokerimäärällä. 😉 Viikonlopun herkut kannattaa ostaa samana päivänä ja ostaa vain sen verran mitä aikoo syödä.
Arkistojen helmiä ;D

Arkistojen helmiä ;D

Jos teillä on omia hyviä tipsejä, laittakaa ihmeessä jakoon kommenttiboksiin! 🙂


16 Responses to “Eroon iltanapostelusta”

  1. Laura sanoo:

    Ite pesen hampaat ennen kuin rojahdan illalla sohvalle. Ei tee mieli syödä enää mitään kun on hampaat pestynä

  2. Sonja sanoo:

    Hihhih, mitkä kuvat susta! Noi kyllä yllätti 😀 Hyviä vinkkejä 🙂 Mun täytyis nyt tsempata eväiden teon kanssa… Treenaan yleensä aamuisin ja tuorepuuro on helppo ottaa mukaan. Mutta nyt on ollut niin kiire, että en ole ehtinyt / jaksanut tehdä eväitä duuniin mukaan… On sitten mennyt lounas katkarapu-kasvis-nuudelikeittolinjalla tai lounasravintolassa.

    Mitä muuten mieltä oot. Käyn salilla aamuisin ja oon yleensä juonut palkkarin heti sen jälkeen. Syön aamupalan duunissa suihkun yms jälkeen, noin puol tuntia treenin lopettamisesta. Ajattelin yrittää vähentää kaloreita, joten jos mulla on hyvä aamupala, niin onko palkkari välttämättä tarpeellinen? Kiitos jos ehdit vastata 🙂

  3. Yvonne sanoo:

    Heh, tuo on aika jännä juttu, ja todennäköisesti hyvin henkilökohtainen, siis juttu ”milloin on nälkä ja milloin tulee naposteltua”. Vaikka söisin iltapalaksi hevosen, herätessä on hirveä nälkä. Luin jostakin, että luonnostaan hoikilla ihmisillä on se hyvä piirre, että he syövät nälkään, eivät esim. suruun. No, olen todennäköisesti luonnostani hoikka, vaikka olenkin aina tarkkaillut syömistä ja painoa enemmän tai vähemmän.

    Mutta. Siis, kuten Aino kirjoitat – aamupala on ehdoton, ja lounas tosi tärkeä. Niitä ilman en voisi olla. Vaikka usein syön salaattilounaan, se sisältää täydellisen aterian kaikki piirteet – eli siinä on hiilihydraatteja, runsaasti proteiinia ja jonkun verran rasvaa. Ja jos lähden töiden jälkeen treenaamaan, syön kunnon välipalan n. 1-2 tuntia ennen treeniä. Se on myös ehdoton – ilman sitä puhti laskee, treenistä ei tule hyvää, ja treenin jälkeen iskee tosi paha loputon nälkä. Eli tarpeeksi monta ateriaa – 5-6/pvä jos välipalatkin lasketaan mukaan, jokaiselle aterialle proteiinia. Paljon vihanneksia. BMI on 20,3, ruoka- ja elämänhalua ja henkilökohtaista hyvinvointia on!

  4. Terpukka sanoo:

    Sulla on tosi hyvä ja hauska blogi ! Aina jotain hyödyllistä ja kivaa luettavaa, keep going girl ja pointsit sinne !

  5. - sanoo:

    Moi!
    Tuli mieleen, että nyt kun uudet opiskelijat alkaa olla kotiutuneita tänne Vaasaan, niin vois olla kysyntää teidän salijäsenyyksiin liittyvälle tarjoukselle 😉 Itsekin oon salin vaihtoa harkinnut, mutta aloitusmaksu tuntuu turhan korkealta.. :/

  6. Krista sanoo:

    Aino, sun blogia on kyllä mahtava seurata! Hienoa, että kirjotat rehellisesti omista jojoiluista ja muista arjen haasteista etkä yritä olla mikään super-ihminen (vaikka aika super kyllä ootkin). Useat lukijat kamppailee varmasti samojen asioiden kanssa ja sun blogista saa kyllä ihan uutta uskoa ja tsemppiä monessakin asiassa.
    Itse olen lopettanut turhan kaloreiden laskun ja olen panostanut ennemminkin siihen, että syön mahdollisimman monipuolisesti, ravintorikkaasti ja tarpeeksi usein ettei se nälkä pääse iskemään turhan hurjana. Ajatus ruuasta elimistön bensiininä auttaa kummasti suunnittelemaan oikeanlaiset ateriat ja välipalat. Ja monet vinkit on tullu sun blogin teksteistä!!
    Ja täytyy vielä sanoa, että sulla on kyllä ihan huiput ryhmäliikuntatunnit vaikken paikkakunnan vaihdoksen vuoksi niille enää pääsekkään osallistumaan.

  7. Jenyanana sanoo:

    Mulla käy usein niin et en muista syödä päivällisen jälkeen mitään ja mieti aamulla et miten mulla on näin karmee nälkä, ku on ollu 14-18 tuntia syömättä. Sen takia mulla on illalla muistutus et en unohtaisi syödä, varsinkin ku palkkari ja vesi tuntuu vievän nälän pois.. Sinänsä jännä ku muuten masu kyllä ilmottaa jos edellisestä syönnistä alkaa olla 3-4 tuntii.

  8. Kirsi sanoo:

    Tää ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta tuli mieleen, kun luin useampia viime aikaisia postauksiasi kerralla. Sanoit, että haluat kirjoittaa blogiin asiapitoisia tekstejä, ja että ne ovat nostaneet blogin suosiota. Itse kuitenkin kaipaisin myös niitä ”lifestyle-juttuja”, sillä jotenkin jäät nyt bloggaajana persoonaltasi hieman etäiseksi(ehkä mun pitäis mennä lukemaan niitä vanhoja postauksia ;)). Kun tähän perään sitten luin ajatuksiasi siitä, että pitäisi ottaa rennommin ja olla inhimillisempi, tuli tämä asia taas mieleeni. Jotenkin blogissakin olisi kiva nähdä sitä rennompaa Ainoa 🙂 (Toivottavasti et pidä tätä kommentia liian ilkeänä, tykkään kyllä blogista!)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei! Tiedätkö, mä oon itse miettinyt tätä samaa asiaa. Välillä olisi kiva kirjoittaa ihan vaan niitä kuulumisia ja ajatuksia, ja oon kyllä niin tehnytkin. Silloin vaan tulee helpolla fiilis että ”tuskin ketään nämä jutut kiinnostaa” ..Mutta voihan niitä kirjoittaa ihan omaksi ilokseenkin vain. 🙂

      Kiitos kommentista, se laittoi miettimään. 🙂

  9. elisa sanoo:

    Mun mielestäni iltasyömisessä ei kyllä sinänsä ole mitään vikaa. Tärkeintä on että päivän aikana saa tarpeeksi energiaa siihen nähden mitä on kuluttanut. Tietysti jos tuntuu että päivällä ei riitä energia tai illalla syöminen vaikuttaa uneen tms. niin silloin on parempi syödä enemmän päivällä. Kaikilla on kuitenkin myös erilainen päivärytmi ja aikataulu joka osaksi vaikuttaa siihen milloin on paras aika syödä suurimmat ateriat. Kunhan energiaa riittää ja on hyvä olo niin silloin ei minusta sillä ajalla ole niin väliä:)

    http://www.karhusportscience.com

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ei olekaan vikaa iltasyömisessä, itsekin syön suuren annoksen iltaisin koska urheilen usein aika myöhään. Tässä oli kyseessä se, että multa pyydettiin neuvoja siihen kun ei pystytä hallitsemaan omaa napostelua iltaisin, eli syödään huonoista lähteistä ja liikaa. =)

  10. Ida sanoo:

    Mun on pakko mainita tosta iltasyöpöttelystä että tosiaan harvalla se varmaan oikeasti on sitä että tosissaan olis nälkä illalla vaan koska TEKEE MIELI 😀 nimimerkillä itsekin olen tätä kastia. Ihan sama kuinka hyvin on koko päivän syöny eikä todellakaan olisi nälkä mutta jostain syystä sitä vaan haluaa syödä herkkuja iltaisin. Eli siis ei liity nälkään millään tavalla 😀

  11. julia sanoo:

    Oot kyllä ihan super! Löysin sun blogin ihan äskettäin ja oonkin aika tehokkaasti lueskellut vanhempia juttuja näiden uusien lisäksi. Halusin vaan ilmoittaa itsestäni, kun en yleensä kommentoi blogeihin, ja sanoa että ihan huippublogi mahtavalta mimmiltä, kiitoksia! 🙂

Kommentoi