Aika rauhoittua

Heippa! Te ette tiedäkään kuinka onnellinen oon tällä hetkellä! Kauan odotettu kesäloma alkoi perjantaina ja heti kun olin saanut työpäivän pakettiin, lähdettiin ajelemaan kohti Oulua. Mulla on tänä kesänä oikea rakkauden kesä, sillä lauantaina vieteltiin jo toisia häitä, reilun kuukauden sisällä. Häät on mun mielestä ykkösjuhla, silloin pääsee viettämään kahden hyvän ystävän elämän tärkeintä päivää yhdessä! Eilinen oli oikeen onnistunut päivä ja palattiin kotiin reissusta noin 5 minuuttia sitten. Heitin laukun makuuhuoneeseen ja istahdin tähän koneelle. Poikaystävä heittäytyi sohvalla ja alkoi kuorsaamaan 20 sekunnin jälkeen. :D

DSC02667

Kulunut vuosi on ollut aika hektinen, oon tehnyt enemmän töitä kun aiemmin ja nyt viime viikkojen aikana sen todellakin huomasi. Mun työviikkohan on 6 päiväinen ja en ole vietellyt paria päivää pidempää vapaata montaa kertaa viimeisen vuoden aikana. Viime viikkojen aikana oon tuntenut itseni aika stressaantuneeksi ja mitä lähemmäs loma on tullut, sitä vähemmän motivaatiota on ollut tehdä mitään. Nyt on siis aika hengähtää, relata ja tehdä just sitä mitä haluaa! Ihan mahtavaa! Ensi töikseni ajattelin vaan olla ainakin pari päivää, hengailla ja tehdä jotain jos siltä tuntuu.

DSC02668

Oli sen verran härdelliä viime viikolla, että piti turvautua samaan asuun kuin edellisissä häissä. Joku muistaakseni kyseli tuosta keltaisesta mekosta ja en tainnut muistaa vastata. Se on siis mun ystävän mekko ja tilattu Nellyltä. Mulla on itsellä sama mekko punaisena, ostin joskus pikkujoulua varten.

20140628_132646

Kerroin joitakin viikkoja sitten tuosta kuvassakin näkyvästä Samsungin Galaxy s5 puhelimesta, jonka sain käyttööni. Mulla oli se ensin työpuhelimena ja käytin omaa iPhonea edelleen…Tämä vannoutunut iiluuri-fani kuitenkin vaihtoi oman sim-kortin samsungiin (ainakin toistaiseksi) loman alkaessa ja työpuhelimen jäädessä lomalle myös. Mä oon tykännyt tästä puhelimesta ihan tosi paljon, erityisplussaa isosta näytöstä ja hyvästä kamerasta. Ainoo huono puoli on se, että oon tottunut applen käyttöjärjestelmään ja uuden puhelimen käyttäminen vaatii aikaa ja hieman opettelua. Tässä luurissa on nimittäin niin paljon kaikkea, mitä en ole edes tajunnut vielä. :D Mutta siis jos joku on uuden luurin tarpeessa, niin suosittelen lämpimästi! Ja en sano tätä siksi, että sain tämän yhteistyönä, vaan ihan aidosti oon yllättynyt Samsungin laadusta. Mä kun luulin, ettei mikään voi voittaa iphonea. :)

DSC02606

Tuli tällainen sekametelisoppa tähän väliin. Ensi viikolla aion kertoa mm. ”uudesta” ruokavaliostani ja miten aion treenailla tulevien viikkojen aikana. Toivepostauksiakin ajattelin laittaa aluille, eli nyt voi heittää vielä ideoita ja toiveita, jos sellaisia on. :)

Mukavaa sunnuntainta ystäväiset! <3

Samsung saatu blogin kautta


No Responses to “Aika rauhoittua”

  1. Laura sanoo:

    Postaustoivetta: lisäravinteet, joita käytät! Joskus kauan sitten oot tehny postauksen siitä, mitä lisäravinteita syöt aamulla ja kerroit, että iltaisin vedät eri juttuja. Itse en ainakaan oo törmänny postaukseen, jossa kertoisit myös nämä iltalisäravinteet. Ja nyt kun lisäravinteita myydään joka kaupassa ja foorumilla, niin olisi kiva saada lyhyt lista siitä, mitkä olisi ehkä ne tarpeellisimmat, ja miten niitä kannattaa syödä (mitkä yhdessä, tarvitseeko pitää taukoja yms.).

    • Nimetön sanoo:

      Lisäravinne postaus olisi erittäin toivottu. Minulla ei minkäänlaista kokemusta niistä ja joka puolella suositellaan jotain niin todella vaikea tietää mitkä olisi ne esim. pari tärkeintä mitä kannattais käyttää, koska liiallinen käyttökään ei suotavaa! Odotan innolla postausta… ps. tää on oikeesti ainoo blogi mihin olen jäänyt koukkuun, muita en lue ;)

  2. Marianna sanoo:

    Heippa aino. Kysyisin apua normaalipainon sisällä laihduttamiseen. Syyskuusta tähän päivään painoni on noussut n. 50 kg n. 55 kiloon, itsetunto on pohjalla ja olen neuvoton koska laihdutus ei onnistu. Kannattaako normaalipainon sisällä laihduttaminen tehdä samalla lailla kun normaalistikin, jotain erilailla? Kiitos jos vastaat.

    • ainor sanoo:

      Hei! Juu laihdutus tapahtuu ihan samalla tavalla kuin muutenkin. Sun täytyy pudottaa energiansaantia kulutukseen nähden :)

  3. Maija sanoo:

    Oikein hyvää loman alkua Aino!
    Mulla alkoi työt viime viikolla ja nyt oon ekaa kertaa toimistotyössä. Joka puolelta kuulee vaan pelkkää huonoa istumatyöstä ym. Mutta kun tilanne nyt on vaan tämä ja pidän työstäni, niin olisi kiva kuulla joskus jtn hyvääkin. Olisiko sulla jtn postausta mielessä, missä kertoisit treenivinkkejä ja ruokavinkkejä toimistotyöläiselle? Oon ainakin huomannut jaksavani treenaa kovemmin illalla kun ei oo esim. Pitkää varastotyö päivää takana. Toivottavasti pistäisit edes korvan taakse ehdotukseni. :)

    • ainor sanoo:

      Kiitos paljon Maija! :) Tää on ihan hyvä postausidea, täytyy lähteä kehittelemään! :)

  4. Saara sanoo:

    Moi! Rasvaa polttaessa koetko matalasykkeistä juoksua ns. ’rasvanpoltto juoksua’ yhtään sen tehokkaammaksi kuin tätä, jossa on taas kova jälkikulutus?

  5. peppumiäss sanoo:

    Ottaisitpa paljon kuvia timmistä kropastasi ja lataisit tänne meidän miesten iloksi :D olen tosi iloinen nykyisestä fitnes suuntauksesta jonka sait aikaan savikujan kanssa. Mukaan on lähtenyt mm. Aitolehti, abreu, sabina, chafak ja will smithin vaimo jada-pinker. Ulkonäköurheilu vie sponsoreiden huomiota mukavasti pois vanhan ajan yleisurheilijoilta ja on kansanterveydellisesti hyvä juttu kun pariskunnista tulee kestävämpiä kun pidetään kropat trimmattuina.

  6. Pauliina sanoo:

    Toivepostaus: hyvät sivuvatsalihasliikkeet, joita voi tehdä salilla (miksei myös kotona), esimerkiksi 4 erilaista :)

Kommentoi