Kuulumisia, ravintojuttuja sekä ruokakuvia

Moi! Eilen ja tänään ja varmaan koko loppuviikon saan olla menossa aamusta iltaan, tekemistä on riittänyt ja riittäisi edelleen, sillä olisi pari rastia mitä täytyy hoitaa vielä ennen töihin lähtöä. Kirjoittelen heti aamusta, sillä pääsen koneen ääreen seuraavan kerran vasta illalla jumppien jälkeen. 

Keskiviikko starttasi jumppailemalla Bodyattackia sekä Corea. Hikisen treenin jälkeen syöksyinkin suoraan auringonottoon muutamaksi tunniksi! Kävin jopa uimassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Talviturkki on heitetty erittäin hyiseen meriveteen. Ilta meni töissä, jumppien ja PT-asiakkaiden parissa.

DSC02515Tänään mulla on ohjelmassa normaalien puuhien lisäksi kaikkea hauskaa, sillä Iltalehden kuvaaja tulee nappaamaan meitsistä hieman kuvia aamupäivällä. Heti kuvien oton jälkeen menen laitattamaan ripsienpidennykset! Ehkä vähän väärässä järjestyksessä nämä agendat, mutta eiköhän me saada hyvät kuvat omilla ripsillä myös. Mulla on ollut pidennykset ripsissä joskus vuosia sitten, ja nyt tuli hyvä mahdollisuus laitattaa uusiksi, sopivasti kesän kynnyksellä! Muutenkin tässä on kaikenlaista kivaa juttua tuloillaan. Bloggaajan elämä on välillä aika jännää! 😉

IMG_6545

En ole hetkeen jaellut mun ruokakuvia ja ajattelinkin näyttää kuvien muodossa, että mitäs kaikkea sitä on viime aikoina syöty. Keitin eilen ensimmäiset uudet perunat ja voi juku ne onkin hyviä. Keitin kilon perunoita, ja kun olin syönyt, huomasin että enää puolet on jäljellä?! Vetäsin siis 500 g perunaa? Voi morjens. 😀 Tähän väliin voisin sanoa, että älkää tehkö kuten mä teen, tehkää kuten mä sanon! Siinä kyljessä meni myös 200 g lehtipihviä ja 300 g parsaa (+ kirnuvoita). Ainakin ruokahalu on tallella.

DSC02523 DSC02522Nämä menee nyt ihan sekavassa järjestyksessä, mutta menköön. Eilisen aurinkokylvyn jälkeen söin myöhäiseksi lounaaksi savulohta, uunissa paistettua bataattia, keitettyjä luomuporkkanoita ja salaattia..

DSC02521 DSC02520 DSC02519Loput kuvat ovat viime päiviltä. Kaikissa annoksissa toistuu se tuttu sama kaava, hiilari, proteiini ja vihannekset!

Iso läjä salaattia, kanaa, herkkusieniä, parsaa sekä bataattia ja perunaa. Voiko enää sekavampaa olla? Piti vaihtaa suurempaan lautaseen, kun ruuat ei mahtuneet tavalliselle lautaselle. 😀

DSC02333 DSC02332

Lehtipihvejä, vihanneksia, bataattia ja perunaa..Huomaatte varmasti, että pidän mausteista? DSC02326 DSC02325

Jauhelihaa, riisiä, kukkakaalia, parsaa, pinaattia, kurkkua ja tomaattia… namii!DSC02324 DSC02323Sellaista ruokaa on syöty viime aikoina. Kesän tullen alan tekemään enemmän salaatteja, sillä lämpöisellä ilmalla maistuu paremmin raikkaat ruuat. 

Nyt alan pilkkoa vielä vihersmoothien aineksia valmiiksi erästä juttua varten! 🙂

Mukavaa torstaita! 


19 Responses to “Kuulumisia, ravintojuttuja sekä ruokakuvia”

  1. Maija sanoo:

    Mmmm nam mitä kuvia! Just söin aamupalan mut nyt voisin nappasta nassuun jonkun kuvan annoksista! Bataatti on kans mun lempparia :p

  2. RoosaT sanoo:

    Ahh nää sun ruokakuvat on aina niin herkullisen näköisiä. 😀 Pitääkin kysyä, että missä käyt laittamassa ripsienpidennykset? Itse en ole täältä Vaasasta tänne muutettuani löytänyt yhtäkään hyvää laittajaa ja loppujenlopuksi en jaksanut enää huonoja laittajia ja otin ne kokonaan pois. 😀 Kateellisena oon myös katellut sun auringonottokuvia, itellä menee päivät töissä 8-4, tuun olee tänä kesänä varmaan valkosin ikinä, ja isona auringonpalvojana tää on ihan kauhee stressin aihe mulle.. Ps. kuin ärsyttävää, että ladyn solkut on vaihdettu siihen viiteen minuuttiin, vaikka siellä en hirveesti uskalla käydäkään ni kyllä ottaa päähän sen solkun rämppääminen uudestaan päälle…. :DD

    • ainor sanoo:

      Voin kuvitella kuinka ottaa päähän istua sisällä tällasella ilmalla.. Mut ainaki viikonloppusin ehdit steekaamaan oikeen kunnolla! 😀

      Mä kävin laitattaas yhdellä kaverilla ja tuli kyl tosi hyvät, oon tyytyväinen. Tää henkilö ei vaan valitettavasti ota just nyt uusia asiakkaita. :/ Ne ladyn solkut oli pakko laittaa siihen 5 minuuttiin, saatiin sellanen huomautus jostain sädelaitoksesta tms. :/

  3. fityoutoo sanoo:

    Ah miten hyvännäköistä! Millaisia nuo Kari Traan vehkeet on käytössä? Olen miettinyt joskus ostaa mutta aika suolaisen hintasia ovat…

    fityoutoo.fitfashion.fi

  4. Suvi sanoo:

    Ai ai etkös sä just eilen paasannut aurinkorasvan käytöstä ja nyt punottaa yläkroppa!:/

    • ainor sanoo:

      Kyllä! Mutta mainitsinkin kyseisessä postauksessa, että nyt otan opikseni maanantaisesta palamisesta, eli tuo punaisuus rintaan tuli silloin maananantaina ja eilen kyllä suojasin punoittavat kohdat muullakin kuin aurinkosuojalla..(paitsi kuvatessa) 😉

  5. Parsa-lover sanoo:

    Että mua ärsyttää tuo parsan ja parsakaalin sotkeminen! Parsakaali on nimensä mukaisesti kaaleihin kuuluva vihannes, hyvät proteiini ja hivenainepitoisuudet. Parsa taas on ihan eri heimoon kuuluva yksisirkkainen kasvi, jossa myös hyvät ravintoainepitoisuudet, mutta erinomainen kuidun lähde, sekä foolihapon ja P-vitamiinin lähde. Parsa on huomattavasti vanhempi viljelyskasvi ja sen uskotaan tehostavan maksan ja munuaisten toimintaa. Ja kuten mitään hyvää, sitä ei saa tuoreena ympäri vuoden, eikä sen viljely meidän leveysasteilla (tai muuallakaan) ole ihan helppoa.
    Nyt Aino tsemppiä tuossa kieliasussa! 😉

    • ainor sanoo:

      Hupsista! 😀 Tiedän kyllä näiden kahden eron ja näistä on ennenkin huomautettu. Joskus vaan väsyneenä aivotoiminta ei toimi ihan loppuun saakka. 🙂

    • Reamary sanoo:

      Miksiköhän muuten näille on ylipäätään annettu niin samankaltaiset nimet suomeksi kuin parsakaali ja parsa, kun englanniksi ovat broccoli ja asparagus…?? Miksei parsakaalille olisi voitu antaa jotakin toista nimitystä (olis vaikka sitten broccoli-kaali :D), kun ei se nyt mun mielestä edes näytä mitenkään parsalta (jos aattelis että nimi tulee samannäköisyydestä), niin ihmisille ei syntyisi niin helposti sekaannuksia… 😀 Mietinpähän vaan. 😀

      • Reamary sanoo:

        Vähän lisää tietoa sivulta parsakaali.fi 😀 ”Tänä päivänä Suomessa kulutetaan yli puoli kiloa parsakaalia henkilöä kohti vuodessa. Tämä määrä tekee parsakaalista yhden suosituimmista erikoiskaaleista Suomessa.” Osu silmään toi että yli puol kiloa henkeä kohti VUODESSA ja se tekee yhdeksi suosituimmista. Kuulostaa vaan ainakin omaan korvaani kyllä aika minimaaliselta määrältä. 😛
        Historiaa ko. vihanneksen nimen takana en onnistunut löytämään….. ;D

        • ainor sanoo:

          Haha no niinpä! Mä vedän päivässä puoli kiloa pelkkää parsaa…eiku siis parskaalia 😉

  6. mjai sanoo:

    Nami mitä ruokia syöt, mutta sulla vissiin meneekin aika paljon rahaa ruokaan. Ite kun yritän syödä mahdollisimman halvalla suht fiksusti niin se aiheuttaa omat haasteensa 😀

    • ainor sanoo:

      Juu, menee kyllä. Ruoka-asioissa en tingi enkä pihistele, ostan mitä haluan ja satsaan laatuun. 🙂

  7. Noora Turunen sanoo:

    Voi kun on taas nameja ruokakuvia!
    Heh mä heitän talviturkin vasta kun vesi on lämmintä. Jos sittenkään… 😀

  8. Jenny sanoo:

    Moi!
    Syötkö kolme oikeaa ateriaa päivän aikana? Sanoit että et syö välipaloja, muuta kuin aamupalan eli kuinka monta ateriaa sulla tulee päivän aikana?

  9. SannaF sanoo:

    Miten sä oot maustanu ja valmistanu ton parsakaalin tossa ekassa kuvassa, kun näyttää niin namilta?

    • ainor sanoo:

      Mä keitin ne ja sit paistoin niitä samalla pannulla millä olin paistanut nuo pihvit, heitin päälle valkosipulirouhetta ja ruususuolaa 😛

      • SannaF sanoo:

        Okei, kiitti tiedosta. Kuulostaa hyvältä. Täytyypä koettaa saisinko parsakaalista itse tehtyä omaan suuhun makuista 😀

Kommentoi