Ulkonäkökeskeinen elämä

Hei! Mun piti ensin kirjoittaa Questbar-postaus, mutta se jääköön huomiselle. Tuli tarve avautua hieman aiheesta nimeltä ulkonäkökeskeisyys. Mä en tiedä olenko ainoa, jonka mielestä etenkin viime aikoina ulkonäkö ja siihen liittyvät asiat ovat pyörineet monien huulilla. Mä oon kirjoitellut itsekin paljon aiheesta, on ollut ennen-jälkeen kuvia ja muuta. Olen omalta osaltani yrittänyt tuoda esiin sitä puolta, ettei välttämättä tarvita tiukkoja dieettejä tai muita dramaattisia muutoksia ollakseen hyvässä kunnossa. Mun elämä pyörii todella paljon näiden asioiden ympärillä. Olen kuntosalilla töissä, jossa näkee paljon hyvässä kunnossa olevia ihmisiä, suurin osa elää terveellisesti tai superterveellisesti, blogin aihepiiri liittyy juurikin treeniin, ravintoon ja myös niihin vatsapaloihin. Voin kertoa, että välillä täytyy olla aika kova pää, jotta pysyy järki mukana.

DSC01848

Olen nähnyt työurani aikana aika monta burnoutia, ylikuntoa ja syömishäiriötä ihan vain henkilökunnan sisällä. Jos kaikki muut treenaa sata tuntia viikossa ja syö pelkkää salaattia, luo se luultavasti paineita olla samanlainen. Jos on vähääkään epävarma, etenkin nuoremmilla on vaikeaa poiketa porukasta. Itse pyrin aina vetämään omaa juttua, omalla tyylillä. Toki minuunkin vaikuttaa muiden tekemiset. Aikoinaan ”kilpailtiin” monta vuotta erään hyvän ystäväni kanssa melkein kaikesta jumppien kävijämääristä omiin treenimääriin. Tämä oli sinänsä ihan hyvä juttu, sillä sen vuoksi olen kehittynyt todella paljon ja antanut aina kaikkeni, pääsin esimiesasemaan ja kehitin itseäni. Kilpaileminen on aika hyvä motivaattori jos on vähääkään kilpailuhenkinen. Toisaalta, välillä oli aika raskasta, kun piti aina yrittää olla parempi kuin se toinen. Jos se treenas 4 tuntia päivässä, niin itse piti sitten vetää ainakin 5. Ollaan sittemmin puhuttu tämä asia moneen kertaan ja tultiin lopulta siihen tulokseen, että yhdessä ollaan vahvempia kuin erikseen, eikä toisen menestys ole toiselta pois. Terkkuja vaan <3 :)

DSC01914

Tiedän, että myös mun elämäntyyli voi aiheuttaa ahdistusta toisille. Miten toi jaksaa treenata noin paljon? Pitäsikö munkin olla samanlainen kun ohjaan jumppia? No ei todellakaan pitäisi. Painotan aina, että täytyisi löytää se oma polku ja kulkee ylpeenä sitä! Tämä ulkonäkökeskeisyys ja terveellisyyden ihannointi kukoistaa toki muuallaki kuin liikunta-alalla. Todella monet ihmiset pohtivat ja sumplivat entistä enemmän miltä näyttävät. Olenko liian lihava tai liian laiha, onko mulla liian isot reidet vai liian pienet pakarat? Uskon, että monien minäkuvakin on aivan vinksallaan. Kuvitellaan, että normaalinnäköinen ihminen on sixpäkillä, pyöreillä pakaroilla ja silareilla varustettu hottis. :D Nykyään voit olla julkkis ja miljoonien ihannoima, jos vain omistat mielettömän peräsimen!

d25f8478-59a0-4a12-a01f-670c6dd63b93_Jen-6

Jen Selterin pylly ja hän itse ;) (instagram)

Mä oon itsekin todella kiinnostunut ulkonäöstä ja haluan olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Koen myös, että mun täytyy pitää itseni kunnossa. Ei olisi kovin mukavaa mennä päivittäin ihmisten eteen ohjaamaan liikuntaa ja paasaamaan terveellisistä elämäntavoista, jos kokisin itse oman kroppani liian löysäksi tai olisin esim. ylipainoinen. Tiedän, että myös ylipainoisia ohjaajia ja Personal Trainereita on paljon, enkä syyllistä tai aliarvio heitä millään tavalla. Itse vain tuntisin oloni epämukavaksi, jos en kokisi olevani tarpeeksi hyvä ”roolimalli” tai hyvässä kunnossa. Mun oma periaate on, että voin vaatia asiakkailtani vain sitä, mitä pystyn myös itse tehdä.

IMG_6267

Kaikesta näistä huolimatta, välillä (esim. juuri nyt) mua melkein oksettaa tämä koko ulkonäkökeskeisyys. Kaikki pyörii vain vartaloiden ympärillä ja vaikka niitä on kiva katsella, toivoisin vaan, että jokainen toimisi taas sen oman tarpeen mukaan. Sun ei tarvitse alkaa dieetille, koska kaikki muutkin. Jos tuo on sokerilakossa, sun ei tarvi ahdistua siitä jos itse et ole. Kannattaa muistaa, että usein sen pintakiillon alla on myös jotain muuta. Ihmisillä on luonnolisesti tapana tuoda esiin vain ne hyvät asiat ja hyvät puolet itsestään, jolloin kuva toisten elämästä voi vääristyä paljonkin. Miksei muilla ole koskaan ongelmia? Olenko ainoa joka tuntee itsensä turvonneeksi joka maanantai? Eikö tuo muka sorru ikinä mihinkään epäterveelliseen? Monista asioista ei vain puhuta ääneen.  

Terveellinen elämäntapa on hieno juttu, mutta tietty rentous pitäisi osata säilyttää. Rentous ei välttämättä tarkoita kakkupalan syömistä joka päivä. Se voi tarkoittaa sitä, että antaa itselle oikeuden olla sellainen kun on, eikä aina vaadi parempaa ja enemmän. Hyväksyy itsensä ja muut, sekä arvostaa jokaisen valintaa elää sillä tyylillä kuin itse tahtoo! 


No Responses to “Ulkonäkökeskeinen elämä”

  1. maaria sanoo:

    ”Olen omalta osaltani yrittänyt tuoda esiin sitä puolta, ettei välttämättä tarvita tiukkoja dieettejä tai muita dramaattisia muutoksia ollakseen hyvässä kunnossa.”

    Jep olet hyvässä kunnossa, se kyllä näkyy kuvista ;D Varmasti monet kadehtivat esim. vatsalihaksiasi. Haluaisin tähän sanoa vielä sellaisen, että aina ei todellakaan tarvi tehdä edes niin paljoin kun sinä teet hyvän vartalosi eteen. Anonyymisti voin sanoa (mikähän siinäkin on, ettei kehtaa sitä koskaan muiden kuullen sanoa), että itsekin olen tyytyväinen omaan vartalooni ja liikuntamääräni ovat varmasti vain pieni osa sinun liikunnoistasi. Syön kyllä terveellisesti ja herkkuja 1-2 viikossa. Joskus vähemmän ja joskus enemmän. Kaikkien pitäis vaan muistaa se mikä itelle sopii! Terveellistä on vähempikin määrä liikuntaa viikossa. Ja on totta niinkuin sanoit, monista asioista (esim.herkuttelusta OIKEILLA herkuilla, ei terveysherkuilla tai kun ei kiinnosta lähteä treenaamaan) ei puhuta ääneen. Varsinkaan blogimaailmassa. Toki jotkut kirjoittajat puhuvat! Ja se toki tuo pisteitä varmasti kirjoittajalle lukijoilta. :D Paineet vähenee. Joillakin. Lähinnä niillä, jotka ottavat paineita bloggareiden tavoista!! Ja jos itsetunto on matalalla, ei uskalla ajatella, että olen hyvä tällaisena kun olen :) Oho tulipa pitkä kommentti. :D Anyway! Ollaan kaikki tyytyväisiä itseemme tai ainakin yritetään. Ainahan ei voi olla eikä ehkä pidäkkään! :) Vanha klisee pätee; Kukaan ei ole täydellinen :)

    • ainor sanoo:

      Hei. Kiitti kommentista! Juu, siis todellakin vähempikin liikuntamäärä riitää, harvalle on edes mahdollista urheilla samaan malliin kuin minä ja sitä yritin myös sanoa, ettei kaikkien tarvitsekaan! :)
      Ylipäätään vertailu toisiin on aivan turhaa, sillä kaikilla meillä on erilainen elämäntilanne ja aikataulu. Pitää tosiaan vaan löytää itselle sopivin tapa tila pysyä tyytyväisenä. :)

  2. Satu sanoo:

    Tähän ois paljon järkevämpääkin kommentoitavaa mut nyt tulee vaan mieleen yksi ilta muutama viikko sit ku näin sut Minimanissa ostamassa rahkaa. Mun korissa oli suklaata ja vieressä kitiseviä lapsia.

    Mutta joo, voi ottaa rennomminkin. Nimim.suuhygienisti ja syön suklaata.

    • ainor sanoo:

      Heheh :D Ootko ihan varma, että olin minä? En nimittäin muista käyneeni minimanissa viime aikoina? :D

  3. Gretu sanoo:

    :) <3

  4. Adele sanoo:

    Tosi tärkeä postaus. Välillä tuntuu, että ihmisarvo mitataan vain ulkonäön perusteella, mikä on todella julmaa. LIhaksikkaasta ja timmistä kropasta on tullut ”normaali”, johon verrataan, vaikka se todellisuudessa edustaa hyvin pientä osaa ihmisistä. Tuntuu, että on huonompi jos ei täysin yllä tähän lähes bikiniammattilaiseen verrattavaan kroppaan. IItselläni on vaikeuksia olla tyytyväinen itseeni, kun en aivan muistuta noita Instagram-tähtiä, mutta toisaalta ulkopuolisten silmissä voi näyttää alusvaatemallilta! hmekään, jos alkaa oma olomuoto ahdistaa, kun bikinivartaloita näkyy ihan kaikkialla (esim HM bikinikamppis on taas täällä…)
    Jos kerron ihmisille, että urheilen aika paljon, ovat ensimmäiset kysymykset lähes aina a. näkyykö sixpack b. paljonko kyykkään (=onko hyvä perse). Entä jos sitä treenaakin ensisijaisesti siksi, että tuntee olonsa hyväksi kropassaan ja pitää sen toiminnassa. :)

    • ainor sanoo:

      Moi! Juu, tuo on ikävää. Vaikka kuinka tiedetään että mallit ovat lähestulkoon päästä varpaisiin photoshopattuja, luo se varmasti paineita monille. Tässäkin asiassa pitäisi vaan löytää se itsevarmuus ja olla tyytyväinen siihen mitä on, helpommin sanottu kun tehty. :)

  5. s sanoo:

    Klisee, mutta: onneksi ollaan erilaisia. Mua ei haittaa ylipainoinen jumppaohjaaja kuin niinä harvoina kertoina, kun kaipaan ekstrakovaa treeniä. Musta om huolestuttavaa, että ihmiset jakautuu yhä enemmän kahteen ryhmään:rapakuntoisiin ja superkuntoisiin. Kuntokeskuksilla on hyvä olla jumppia ja ohjaajia, joiden tunnille rapakuntoisen on helppo mennä. Mä luulen, että sun työssä treenaaminen ja ulkonäkökeskeisyys menee helposti överiksi juuri mainitsemistasi syistä. Muualla ei olla noin ulkonäkökeskeisiä ;)

    • ainor sanoo:

      Moi! Muakaan ei haittaa ylipainoinen jumppaohjaaja, mainitsin vaan että en itse kokisi oloani hyväksi ylipainoisena, enkä haluaisi olla ihmisten edessä jos en kokisi oloani hyväksi. On tärkeetä että ohjaajia on myös joka lähtöön, jotta asiakkaat voivat sitten valita itselleen sopivan treenin. :)

  6. Nimetön sanoo:

    Hei tosi hienot noi bikinit :) mut pakko vaan kysyä et pitäisikö niiden purista tissejä noin? :D kuvilta näyttää jotenkin vähän oudolta vaikka todellisuudessa voi olla ihan toisin… Ei siis millään pahalla, haluaisin vaan tietää :)

    • ainor sanoo:

      Moi! Kiitos! En oikeen osaa vastata kysymykseen :D Voi olla että oon sitonut ne liian tiukalle, tai sitten kuva hämää hieman. :D

  7. Ella sanoo:

    Oon ihan hurahtanut sun blogiin; ihanan inspiroivia kirjoituksia ja hyväntuulista tekstiä. Eniten tykkään sun aitoudesta! :)

    Treenaan itse myös aika kovaa ja pikkuhiljaa alan olemaan lähellä tavoitekuntoani (siihen tuskin ikinä päästään, mittakaava kun paisuu sitä mukaan kun tuloksia tulee ;)). Tää kirjotus sai mut pohtimaan; jotenkin ehkä ne paineet lähtee sieltä kun ajatellaan, että jokaisella elämän osa-alueella pitäisi olla täydellinen ja antaa se 110% – totuus on kuitenkin, että aikaa on rajallisesti ja täytyy itse päättää mitä priorisoi. Toinen pointti on kuitenkin se, että esim. sulle kroppa on sun tärkein työväline ja samalla mainos osaamisesta; tottakai se on tärkeää että se on hyvässä kunnossa ihan jo fyysisen jaksamisenkin kannalta! Mutta, kun tähän laitetaan rinnalle päivittäin kellon ympäri ihan eri alalla johtotasolla toimistotöitä paahtava ihminen, joka asettaa itselleen vaatimukseksi olla mahtava työssään, huippukunnossa ja vieläpä vaikka täydellinen äiti, niin burnout on lähellä. Kun katsoo jotain jenkki-fitnessmalleja kateellisena niin itsellä vähän helpotti paineet kun tajusi, että heistä monet tienaavat elantonsa kropallansa – erilaisia promoja, kuvauksia, mainoksia ymsyms.. Eli se kroppa on se elanto ja siihen ja ravintoon käytetään suuri määrä voimavaroja päivästä. Kun sen täydellisen kropan rinnastaa siihen, että on hyvä työssään, niin yhtäkkiä yhä useampi yksilö onkin oikeesti aika jees. Jotenki tuonut niin omituisia vääristymiä tää fitnessbuumi tavoitteisiin..

    Itse oon ollut tosi onnellinen kun tässä yliopistoaikoina on pääsääntöisesti pystynyt vielä treenaamaan niin paljon kuin haluaa, mutta kyllä mä oon hyväksynyt myös, että täytyy suunnata liikunta-alalle, jos haluan olla aivan täydellisessä kunnossa tulevaisuudessa. Houkuttaa sekin kyllä päivä päivältä enemmän ja lähtökohtaisesti kyllä ihan muista kuin ulkonäkösyistä :>

    Toivottavasti mun pointti tuli täältä jotenkin läpi! Anyway, kiitos kivasta blogista :)) Ps. Oli kyllä aika siistiä kun kirjoittelit, että voit oikeastaan sanoa elättäväsi itsesi urheilulla, pieni kateus iski. ;)

    • ainor sanoo:

      Moi! Kiitos paljon, tulipa hyvä mieli :) <3
      Hyviä pointteja sulla! On tosiaan hieman eri asia työskennellä omalla kropalla/saada jopa elantonsa sen avulla, kun treenailla työn ja muun elämän ohella. Just sen vuoksi ei ehkä kannata verrata itseään instagram-julkimoihin, tai kokea huonoa omatuntoa jos "vain normaaleissa" mitoissa. :)

      On kyllä huippua, että on pystynyt tekemään omasta intohimosta ammatin! :)

  8. Lapa sanoo:

    Juuri näin. Hyviä ajatuksia Aippa <3

  9. Marianna sanoo:

    Tämä oli kyllä todella hyvä teksti!
    Itse ajatelen juri niin, että liikunta, terveellinen ruokavalio ja hyvinvointi muutenkin tukee muuta elämää, eikä muodostu elämän kiintopisteeksi. Opiskelut, työ ja mahdollinen perhe vievät paljon aikaa, eikä joka suuntaan tarvitse revetä. Liikunta-alan ammattilaisilla urheilu on työtä, joten olen sujut sen kanssa etten näytä rasvattomalta bodarilta niinkuin he.

    Mitä mieltä olet netissä löytyvistä energiantarvelaskureista? Näyttävätlö ne kuinka luotetavasti? Itse ole käyttänyt tätä: http://www.health-calc.com/diet/energy-expenditure-advanced
    mutta en tiedä, uskaltaisiko sitä syödä niin paljon kuin tuo väittää.

  10. anonyymi sanoo:

    Moi aino :) ! Sie se vaa jaksat yllättää aina toistaa paremmilla blogiteksteillä ! Oli ihan pakko kommentoida, aihe tosiaan vähän liiankin tuttu : varsinkin nuorten keskuudessa ulkonäköpaineet on kovat, kuvitellaan, että pitäis näyttää VS:n malleilta ja kropan olla huippukunnossa. ( tosin nuo victorias secretin mallit ovat mielestäni ihan luuta ja nahkaa xd)

  11. Iiris sanoo:

    Heippa! Tää ulkonäkökeskeisyys ärsyttää välillä paljonkin. Onneksi itselläni ei ole paineita ulkonäöstä eikä oikeastaan minkäänlaisia ulkonäkökeskeisiä tavoitteita. Rakastan crossfit-tyyppisiä treenejä ja tulokset niissä kertoo mulle paljon enemmän kuin peili – vaikka kyllähän ne peilistä näkyvät positiiviset tuloksetkin motivoi :-)

    Heitänpä siis sinulle King of burbees -haasteen. Haasteessa tehdää burbeita yhden minuutin sarjoissa ja joka minuutin jälkeen lisätään yksi burbee. Aloitus on siis todella helppo – ensimmäisen minuutin aikana tehdään yksi burbee, toisen minuutin aikana kaksi jne. Jossain vaiheessa raja tulee vastaan, eikä enää ehdi/jaksa tehdä burbeita minuutissa. Ja siis tosiaan kello käy koko ajan! Mitä nopeammin burbeet tekee sitä enemmän jää jäljelle minuutista ja näin ollen sitä pidempi aika palautua.

    Kerrothan sitten tuloksesi! Itse tein tämän viimeksi tänään ja ajattelin harjoitella kesän ajan burbeita superahkerasti ja uusia sitten syksyllä. :-)

  12. Kaisa sanoo:

    Ihana kun oot niin aito ja uskallat näyttää sen – se ei oo ihan itsestäänselvyys varsinkaan blogimaailmassa! ;) Mua myös jotenkin ärsyttää tai jopa ällöttää tää ulkonäön ympärillä pyörivä vouhotus, tottakai olen itsekin tarkka ulkonäöstäni ja en missään nimessä kiellä etteikö ulkonäkö olisi todella tärkeää mut liika on aina liikaa. Varsinkin nuorille tytöille tämä netin informaatiotulva voi olla liikaa ja onneksi näin kolmenkympin kynnyksellä (vielä pari vuotta armonaikaa ;) ) alkaa elämänkokemusta olemaan sen verran että ”uskaltaa” tykätä niistä omista hyvistä piirteistä, myös ulkonäössä. :) Haluan nykyään pitää urheilumäärät sellaisena et saan niistä energiaa ja hyvää mieltä – niin ja tottakai, ei se haittaa jos vatsa urheilun ansiosta hieman pienenee ja peppuun tulee muotoa. ;) Ja kuten mainitsitkin, jokaisen tulisi miettiä mikä sopii omaan elämäntilanteeseen ja on hyvinvoinnin kannalta sopiva urheilumäärä. Muutenkin tuntuu siltä että monet ympärillä olevat kaverit ja tutut miettivät ihan liikaa ulkonäkökeskeisesti ja urheilevat vain ulkonäön vuoksi, mihin on kadonnut se liikkumisen ilo..Attackissakin monesti jumpparit vetää naama mutrulla täysillä ihan kuin eivät haluaisi olla siellä vaikka sehän on hauska jumppa jossa mun mielestä pitäisi olla hymy korvissa. :D Tässä kommentissa ei tainnut olla päätä eikä häntää..mut toivon että varsinkin nuoret tytöt osaisivat olla onnellisia ja nauttia elämästä eikä koko maailma pyörisi ulkonäöstä stressaamisen ympärillä. Kun oppii edes vähän arvostamaan niitä hyviä puolia, pääsee sillä asenteella pelkästään jo lähemmäs sitä juuri itselle sopivinta ”unelmakroppaa” jos näin voisi kuvailla.. :)

  13. Hanna sanoo:

    Moi!
    Mäkin halusin jotain kommentoida tähän kun mullakin on mietityttänyt aika paljon sama asia.
    Oon aina harrastanut liikutaa ja mun kroppa on urheilullinen, vatsalihakset näkyy vähän ja reidet ei oo mitkään tikut.
    Nyt keväällä oon treenannu vieläkin enemmän ja nostanu tavoitteita niin ulkonäön kun hyvinvoinninkin suhteen mut nyt mulla on liikuntakielto ainakin kuulauden. Tää on mulle niin vaikeeta ku ei pääsekään purkaa ajatuksia lenkkipolulle tai saa lihaksia kipeeks salilla.
    Onks sulla mitään vinkkejä kannattaako nyt syödä vähemmän tai eri tavalla kun ei saakaan liikkua normaalisti?

  14. Anonyymi sanoo:

    Mistähän johtuu, että omalla salillani (ladys club) niin moni ohjaaja on ylipainoinen tai ainakin todella huonossa kunnossa. Spinningissä esim aina puuskuttavat niin ettei henki meinaa kulkea :D itseäni ei sinänsä häiritse, toki ehkä itse ottaisin enemmän tosissani homman jos toinen olis jotenkin ”haluttavan” näköinen, et vitsi kun toikin on niin hyvässä kunnossa! :D nykyään onneksi hyvä olo terveellisen ruokavalion ja liikunnan seurauksena on se motivoiva asia, enkä enää ajattele niin paljon vartaloa. Olen normaalipainoinen, lihasta löytyy ja joka päivä jaksan hämmästyä kuinka iso haba minulla on ja miten mahani on timmimpi! Herkuista tulee vaan kamala olo :/ pahoittelut romaaniviestistää!! Olet niin ihailtavan pirteä aina ja jaksat todella tsempata minua! :)

  15. jenny sanoo:

    Hyvä postaus tärkeästä aiheesta!

    Haluan tuoda esille toisenlaisen näkemyksen asiaan, jota olen joutunut tässä pohtimaan paljonkin.

    Sain herätyksen omaan elämääni äskettäin. Siihen mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Pääsin kaikkien sattumien kautta erääseen tutkimukseen, jossa löytyi lihassairauteen viitaavat löydokset. Nyt jonotan lisätutkimuksiin asian suhteen ja pelko on valtava vaikka juuri mtään oireita ei olekaan (vielä?). Kukaan ei tunnu tietävän asiasta mitään ja nettiä on turha lukea, se ahdistaa vain enemmän. Koska en ole vielä päässyt tutkimuksissa eteenpäin niin kukaan ei osaa sanoa onko sairaus etenevä. Tämäntyyppisiin lihassairauksiin ei kuitenkaan ole juuri mihinkään parantavaa hoitoa.

    Ennen olin hyvin ulkonäkökeskeinen ja tuntui, että elämäni pyöri sen pepun ja vatsojen ympärillä. Loppupeleissä silä ei ole mitään väliä miltä näyttää. Tärkeitä on olla vain terve. Jos saa olla terve ja pystyy liikkumaan normaalisti, niin jo siitä on syytä olla tyytyväinen. Ei sillä, tottakai liikuntavammainenkin pystyy elämään hyvää elämää apuvälineiden avulla. Mutta silti se tuntuu nii pahalta, kun saa kuulla, että ehkä jossain vaiheessa ”koko pohja” elämältä lähtee (sanoo aina urheilulle elänyt ihminen). Päässä pyörii miljoona asiaa. Voinko jatkaa ammatissani? Mistä mä sitten saan iloa, jos en voi enää liikkua niin kuin ennen? Kuoleeko tähän?

    Mun mielestä aikaa on turha käyttää ulkonäöstä murehtimiseen. Terveys on kaikki kaikessa, ei sillä ulkonäöllä tee loppupeleissä yhtään mitään. Ehkä kliseistä, mutta ei niitä asioita osaa arvostaa ennen kuin ne viedään jo pois. Toivottavasti joku sai tästä pienen muistutuksen, että ehkäpä itsellä ne asiat ovatkin hyvin.

    Mä yritän itsekin tsempata, enhän mä ole vielä mitään kuolemantuomiota saanut, mutta jotenkin sitä vaan varautuu aina siihen pahimpaan. Nyt tää lähtee salille treenaamaan (vielä kun voin ;) )! :)

    • *s* sanoo:

      Tsemppiä sulle Jenny. Luin sun tekstin vasta omani sen alle kirjoitettuani ja halusin vielä kirjoittaa sanoja sinulle.
      Ehkä ja toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin, eikä sairaus ole etenevä tai oireita edes ilmaannu.
      Kaikkea hyvää sinulle!

  16. *s* sanoo:

    Olen pohtinut, onko nykyinen treenaus ja superterveellisyys -buumi jonkinlainen uskonnonkorvike. Ihmisillä on sama ikiaikainen eksistentiaalisuuden problematiikka, ja pitää olla jotain josta ottaa kiinni. Mikä on treenauksen ja kaikkia ihmisiä jossain vaiheessa koskettavan kuolemanpelon suhde? Mitä mieltä olet tästä?

    Olen sikäli erilainen blogisi (satunnainen) lukija, että en treenaa. Löysin tänne Emman blogin kautta, olen siskosi ikäluokkaa. En läheinen hänelle, vaan vuosikertatuttu :) Tämä on ensimmäinen ja ainoa treeniblogi, jota luen.

    Työmatkapyöräily on tehokkain liikunnan muoto mitä pystyn harrastamaan (+ 2 kertaa vuodessa Lapin vaellusrepäisyt). Uimisestakin olen pitänyt, mutta iho ei oikein kestä hallien vesiä. Välillä mietin lenkkeilyä, mutta lenkille lähtiessäni aina mieluiten istun metsässä vaan puun alla ja katselen ja tarkkailen luontoa. En pysty tai halua suorittaa lenkkiä, tuntuu että silloin oleellisempi oman rauhoittumisen kannalta, eli havainnointi, jää. En ole liikuntaendorfiinityyppiä, vaan pysähtymisrauhoittumistyyppiä.
    Mutta täytän 32 enkä harjoita lihaksia kauppakassien kantamista lukuunottamatta ja puolitoista vuotta työmatkani ei ole ollut pyöräiltävissä. Tässä iässä jo tarvisi. (Tosin teen vauhdikasta työtä varhaiskasvatusalalla.)

    Tälläisen ihmisen suhde ulkonäköpaineisiin on omanlaisensa, lihaksikkuusihanne on tämän hetken yleinen kauneusihanne. Mietinkin yleisellä tasolla, mitä ovat ne strategiat joita ihmiset voivat käyttää jos he eivät taivu ihannemuottiin (jonka voi jo sanoa olevan kirurgisesti ja kuvankäsittelyllisesti muokattu) Oma strategiani on ollut ajatella että no enhän ole monella muullakaan tavalla samanlainen kuin ”ne” (”ne”=pinnalliset ulkonäkökeskeiset treenaajat tai shoppailevat yökerhoissakäyvät ripsiensä pidentäjät). Kyseinen strategia sisältää paljon arvottamista, me minunlaiset, ”omanhenkiset” ja muut / minä ja muut -asettelua. (Kyseinen strategia pohjaa myös siihen, että jos ei luonnostaan ole sellaisesta viehättyvä, ei välttämättä ole kokenut tulleensa arvostetuksi omana itsenään, kun yleisempi pidetty ainakin pikkukaupunkitasolla on ehkä tuonsuuntainen?)
    Arvottamisessa keskitytään eriäväisyyksiin. Sitä on aina kaikessa ihmisten välisessä: eräs yhteisökouluttaja veti kerran harjoituksen missä 30 hengen vaihtelevin sidoksin toisiaan tuntevassa joukossa oli tarkoitus käydä kertomassa kaikille ihmisille kenen kokee olevansa itsensä alapuolella ja kenen itsensä yläpuolella. Tuohan olisi karmea harjoitus, ei sitä sanota että mielestäni olen parempi kuin sinä / olet minun alapuolellani koska. Harjoituksen tarkoitus oli tuoda näkyväksi itselle, että tällaista todella on, jos ei tiedostetussa niin tiedostamattomassa. Eli kaukaa kaartaen muotoilen tässä ajatusta itsearvostuksesta, joka ei tapahtuisi toisia painaen ja vähätellen. Jos ei painaisi tai nostaisi toisia, ei sitä tarvitsisi tehdä itseäänkään kohtaan. Myös siitä, kuinka paljon hedelmällisempää on keskittyä samankaltaisuuksiin, kun loppujen lopuksi meillä kaikilla on sama nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi tulemisen tarve.

    Hmm… :) Monisyistä. Ja inhimillistä.

    • ainor sanoo:

      Hei! Olipa pohdiskeleva ja milenkiintoinen kommentti, kiitos siitä. Me ollaan tosiaan kaikki erilaisia ja toisia ei sitten ehkä niin kiinnosta treenaaminen samalla tavalla kuin toisia. Nykyinen kauneusihanne tosiaan vaatii jo sitä urheiluakin ihan kiitettävästi jos vertaa esim. hoikan tai laihan vartalon ihannointiin, jonka pystyi saavuttaa pelkällä pienellä ruokailulla. Oli sitten treenaaja tai ei, mielestäni kaikkien pitäisi saada samanarvoista arvostusta kuitenkin, sillä ei se ulkonäkö saisi arvottaa meitä, vaikkakin nykyään ulkonäöllä on todella suuri merkitys monessa asiassa. :)

Kommentoi