Pohdintaa herkuttomuudesta ja omasta ulkonäöstä

Heippa! Kirjottelin viime viikolla aikomuksesta aloittaa jälleen uusi ”herkkulakko” (vitsit mä jotenkin vihaan tota sanaa!?). Päätös syntyi sen pohjalta, että tunsin itseni aika turvonneeksi ja plösöksi pääsiäisen jäljiltä 😀 (HUOM. Tuntea olonsa plösöksi on eri asia kuin OLLA PLÖSÖ). Nyt kun aloin miettimään asiaa tarkemmin, en keksi oikeestaan mitään järkevää syytä, miksi en voisi syödä jotain nannaa aina silloin tällöin. Tällä hetkellä mulla on välillä jopa vaikeuksia saada energiat täyteen ja olo on tuntunut  vähän liian kuivalta, suonet pullottaa käsissä jne.. 😀  Toki mä yritän saada energiat ravinnosta ja mahdollisimman laadukkaasta sellaisesta, mutta joskus se viikonlopputankkaus voi olla ihan paikallaan, jos on sykkinyt hullun lailla ja vetelee miinuksilla viikonlopun kolkuttaessa ovelle.

IMG_6195

Tällä hetkellä olen tyytyväinen itseeni, en koe että mun tarvisi enää muokkailla kroppaa, ainakaan toistaiseksi. Halusin jotain, tein suunnitelman, toteutin suunnitelman ja sain sen mitä halusin. Ei se sen kummempaa ole! Enkä tarkoita, että mun kroppa olisi mitenkään täydellinen, se on nyt mun omaan makuun sellainen, mikä riittää mulle. Masistelin joskus mun reisiä, mutta oon saanut nyt kuulla aika monelta frendiltä, että näen kuulemma omiani, joten olen päättänyt hyväksyä nekin! 😀 Katselin tuota yhtä omaa kuvaakin (yllä) ja totesin, ettei ne nyt niin paksut taidakaan olla! Haha, joskus vaan jää jokin typerä päähänpinttymä ja sokaistuu omalle kuvalle enemmän tai vähemmän. Mulla on aika kapee lantio (87 cm) ja melko ”lihaksikkaat” reidet, joten sekin luo illuusiota suuremmista koivista. Näin olen itse asian ajatellut.

IMG_6201Nyt kun kaikki muut ovat dieetillä (ainakin tuntuu siltä :D) niin mä en sitten ainakaan ole! Toki syön edelleen samaan tyyliin, kuin ennenkin, mutta jos tulee fiilis, että nyt haluan syödä jotain muuta, niin viikonloppuna sen itselleni sallin. Teistä osa lähti mun messiin tähän lakkohommaan ja toivon, että jatkatte sitä ilman muakin, jos aihetta lakkoiluun on.

IMG_5767

Painotan edelleen, että jos haluaa niitä tuloksia (laihtua/kiinteytyä), silloin suosin ihan nollatoleranssia kaiken ylimääräisen mässäilyn kanssa. Jos on ns. ylläpitovaiheessa, eli haluaa pysyä sellaisena kuin on, silloin voi herkutella kohtuudella silloin tällöin, jos ruokavalio on muuten kunnossa. 🙂

Tulipa taas pinnalista tekstiä tähän väliin. En oikeesti ole edes kovin pintaliitäjä, vaikka ulkonäkö mulle melko tärkeä onkin. Haluan olla itse tyytyväinen itseeni, silloin voin kaikella tavalla hyvin sisäisesti ja tietysti myös ulkoisesti. Kiitos kaikille, jotka on kommentoineet ja tulleet juttelemaan eilisestä ”makeover” – postauksesta. Teksti herätti yllättävän paljon reaktioita ja oon saanut paljon positiivista palautetta tutuilta ja tuntemattomilta. ISO KIITOS <3

 

 


12 Responses to “Pohdintaa herkuttomuudesta ja omasta ulkonäöstä”

  1. Hanna sanoo:

    Hyvä hyvä, ei aina kannatakaan olla itelleen liian ankara 🙂 ja olet huippukunnossa! Kiitos munkin puolesta eilisestä postauksesta! Osaat laittaa ittes likoon kunnolla 🙂 Mun suosikkiblogi!

  2. Hanna sanoo:

    Niin ja piti vielä jatkaa, että livenä olet vielä paremman näköinen ja muotoinen, kuin joissakin kuvissa, joissa näytät laihemmalta kuin olet. Oikeasti olet siis lihaksikas ja jäntevä, toki myös todella hoikka, mutta ei siis liian laiha! Tämä tiedoksi niille, jotka eivät ole vaasalaisia 😀

    • ainor sanoo:

      Kiitti Hanna! Se on totta, että kuvista voi saada erilaisen käsityksen, etenkin jos on matala rasvaprosentti ja lihakset erottuu joten kuten 🙂 Oon itekin yrittänyt aina välillä painottaa että en ole mikään luikero livenä 😀 😀

  3. Anu sanoo:

    Ai kaikki muut dieetillä vai? Aino oishan sun pitäny muistaa että ainakaan yksi sun vakkarilukijasi ei ole dieetillä. Ei nyt eikä tulevaisuudessakaan. ;D

    Niin ja samaa mieltä kuin yllä kommentoinut kanssavaasalainen Hanna. Aino on kireessä kunnossa, mutta ei suinkaan mikään luikku. Hyvävointisen ja erittäin atleettisen näköinen on. 🙂

    • ainor sanoo:

      Heheh, no se oli sellainen yleistys kun tosi moni on tosiaan dieetillä parhaillaan, mutta ethän sä kyllä oo 😀
      Kiitos taas Anu 😛

  4. Nimetön sanoo:

    Mullaki on aika kuiva olo… meinaan suonet pullottaa käsistä kans jne. Ni aattelin vaan kysyä et kai se suonten pullotus lähtee, ku mulla ois nyt tarkotus saadaa 2-3kg lisää masssaa… 🙂

  5. Marianna sanoo:

    Mahtava postaus! Itsekin olen sitä mieltä, että varsinkin ylläpitovaiheessa voi itselleen sallia myös herkkuja. Ja en pysty kovina treenipäovinä vaan syömään niin paljoa, joten on munkin mielestä ok välillä herkutella ilman huonoa omatuntoa.
    Ja sun reisissä ei ole kyllä mitään ylimääräistä, niinkuin ei muuallakaan!
    Kiitos mahtavasta blogista! 🙂

    • ainor sanoo:

      Kiitos Marianna 🙂 <3

      • Laura sanoo:

        Mistä tuo suonien pullotus muuten johtuu noin yleisesti? Itselläni ne on alkaneet myös näkyä entistä selkeämmin kun olen alkanut harrastaa enemmän voimatreeniä.

  6. Tipi sanoo:

    Mä tykkäsin kovasti tästä postauksesta. Joskus tuntuu, että oot kovin ankara itelles, joten on tosi kivaa kuulla, että osaat oikeasti olla tyytyväinen itsees, koska näytät tosi upeelta 🙂 omaa silmää miellyttää eniten lihaksikkaat ja ei liian laihat tyypit, joten mun mielestä sun ei kyllä tarvis olla grammaakaan laihempi!

  7. Nimetön sanoo:

    Luin ensin ”Maistelin joskus mun reisiä”….. 😀 mutta asiaan:

    Olipa kiva lukea tätä! Toisinaan on saanu kuvan, että olisit tosi tiukka itselles. Ymmärrän toki, että blogista saa eri kuvan kuin kasvotusten! Sulla on upea vartalo, josta sietääkin olla ylpeä! Ylipäätään oot todella kaunis:)

    Sitten kyssäri: Millaista treenaamista suosittelisit 15-16-vuotiaille? Oon nyt tehny aika pienillä painoilla ja pitkiä sarjoja (3×15 toistoo). Haluaisin kuitenkin etenkin yläkroppaan enemmän lihasta. Oon ymmärtänyt, että pitkät sarjat kehittää lihaskestävyyttä ja lyhyet sarjat taas kasvattaa lihasvoimaa(ja kokoa). Onko näin?

Kommentoi