Muuttuneita suunnitelmia ja arvonnan voittaja

Heippa! Tällä viikolla olin koko viikon odottanut lauantai-iltaa! Mun suunnitelmiin kuului silta-sarjan toinen tuotantokausi (ykkönen oli huippu!), sohvalla lötköilyä toisen puoliskon kanssa ja ”pientä” herkuttelua. Tiedättekö kun kaikki ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan… Kävin lauantaina päivällä hakemassa pari pussia pähkinöitä iltaa varten punnitse&säästä-liikkeestä. Ostin siis ihan rehellistä sokeria ja muuta ”epäterveellistä” kuten jugurttipähkinöitä, suolapähkinöitä jne. Kun tulin kotiin istuin koneelle ja ajattelin, että maistan yhden kaksi pähkinää. Hetken kuluttua koko pussi oli tyhjä ja olo aika turpee, jos niin voi sanoa. Käytiin kuvailemassa bikinitreenejä heti sen jälkeen ja pikkasen painoi pötsissä nuo juuri mässätyt herkut. Kotiin tullessa hiukoi pientä suolaista ja vetäsin vielä ne suolapähkinät samaan konkurssiin. 😀

IMG_5855_Fotor_Collage

Onneks aamulla oli ihan normaali olo kropan sisä- ja ulkopuolella 😉

Hetken kuluttua poikaystävä ilmoitti vielä lähtevänsä illalla baariin, joten se siitä illasta. Lopulta istuin koneella koko illan videoita muokkaillen vatsa pinkeenä pähkinöistä. En jaksa koskaan katsoa TV:tä ta leffoja yksin, en tiedä mikä siinä on, mutta en osaa relata jos mulla ei oo seuraa. Videoiden muokkaaminen oli kuitenkin ihan hauskaa puuhaa ja sainpahan ainakin ne valmiiksi! 

DSC01772

Yllä olevassa kuvassa kuvittelin, että mun jalat on lähellä päätä..No ei ihan. 😀

Marja Entrich- arvonnan voittaja on myös selvillä! Arvoin voittajan jälleen random.org-sivustolla ja tällä kertaa voittajaksi selviytyi ihana Johanna Koo! Onnea Johanna, otan suhun yhteyttä vielä tänään.

Johanna Koo

Ah, ihanii! Noita mä niin haluasin <3 Tykkäsin sivusta ja sulta lukisin mielelläni lisää hyvii välipalavikkejä ja muutakin syömiseen liittyvää 🙂 Halit ja terkut superAinolle <3

DSC01726


5 Responses to “Muuttuneita suunnitelmia ja arvonnan voittaja”

  1. kirsi sanoo:

    Täällä on kanssa yks jonka eilisilta kului punnitse&säästä-herkkujen parissa 😉 On ne vaan niin hyviä, etenkin kuivatut omenalohkot ja mansikat tummasuklaakuorrutuksella, kannatta kokeilla! Se on muuten jännä miten aina kun on herkutellut jollain sokerisella tavallista enemmän niin seuraavana päivänä treeni (eli mun tapauksessa yleensä juoksu) kulkee loistavasti, vaikka mielestäni syön kyllä ihan tarpeeksi hiilareita mutenkin..

  2. Anniina sanoo:

    Muija tikissä! Paljon painat?

  3. Maria sanoo:

    Hei, ihan huikeassa kunnossa olet! Kuinka pitkä olet, vaikea kuvista päätellä! 🙂 Ilmeisesti olet kuntokuurisi aikana muuttanut lähennä kehoskoostumustasi lihaksikkaampaan ja rasvattomampaan suuntaa, vai lähtikö sinulta myös kiloja?

    • ainor sanoo:

      Moi ja kiitos! Olen 168 cm pitkä. Olen siis yrittänyt polttaa rasvaa tehokkaasti ruokailuja fixaamalla ja treenannut samalla monipuolisesti. Kiloja on lähtenyt ehkä 1-2 ja kroppa tiivistynyt huomattavasti enemmän 🙂

Kommentoi