Miten treenata jos ei ole mahdollisuutta kuntosaliin? (videoita ja esimerkkitreenejä)

Heippa! Kuten tiedätte, teen kaikki omat treenini salilla, joko jumppien parissa tai kuntosalin puolella. Kotona ei juurikaan tule treenattua, lukuunottamatta satunnaisia venyttelyitä ja rullaushommia. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kuntosalin tai jumppien käyttöön ja ajattelinkin omistaa tämän postauksen niitä tarpeita ajatellen. Kotosalla pystyy tehdä paljonkin erilaisia harjoituksia ja nyt kun kelit pikkuhiljaa paranevat voi ulkona myös treenata eri tavoilla, joista kerron lisää!

DSC01644

Olen aiemminkin kirjoittanut, että oman kehon painolla pystyy tehdä haastaviakin juttuja. Punnerukset, linkkarit ja kyykyt ovat hyviä liikkeitä. Isommat lihasryhmät tarvitsevat kuitenkin enemmän vastusta, jotta liikkeistä saadaan kunnolla tehoja. Ponnistukset ja hypyt ovat tehokkaita tapoja lisätä enemmän intensiteettiä treeniin. Lisäpainoja voi kehittää itse esimerkiksi täyttämällä tyhjiä 1,5-2 litran limsapulloja vedellä. HIIT treenit ovat hyviä kotitreenejä, sillä ne voi usein tehdä ilman lisäpainoja ja lisäksi niihin ei mene paljon aikaa. Youtubesta etsimällä löytyy vaikka millä mitalla videoita. Sieltä löytyy myös aika paljon ”kuraa”, joten hieman joutuu selailla, että löytyy hyviä harjoituksia. Löysin muutamia ihan hyvältä vaikuttavia videoita täältä, täältä ja täältä.

DSC01679

Sitten tietysti videot, jotka olen itse tehnyt. Ensimmäiseen ei tarvita välineitä, toiseen painot ja koroke.

Ohjeet alla olevaan core-treeniin täällä.

Ohjeet alla olevaan Circuit-treeniin täällä.

Ulkosalla pystyy tosiaan tehdä vaikka mitä. Jalkoja voi treenata tehokkaasti esimerkiksi loikkimalla tai tekemällä mäkivetoja. Salitreenaajillekin tekee hyvää antaa koiville välillä erilaista ärsykettä ja kokeilla korvata jalkatreenit loikkimalla tai juoksemalla. Tein videon seitsemästä eri loikasta, joista voi koostaa oman treenin. Itse olen aikoinaan hankkinut ponnistusvoiman ja räjähtävyyden tekemällä paljon tällaisia harjoituksia. Alkuun voi hölkätä 15 minuuttia lämmittelyksi ja sen jälkeen tehdä jokaista loikkaa 3 x12. Loikat tulisi tehdä aina todella räjähtävästi ja mahdollisimman tehokkaasti. Väliin pieni palautuminen, samaan tyyliin kuin saliharjoittelussa. Noissa yhden jalan kinkoissa voi valita toisen vaihtoehdon. Ponnistavan jalan kantapää tulisi koskettaa pakaraan jokaisessa kinkassa. Sama juttu kirppuhypyissä, ponnistus räjähtävästi ylös ja kantapää osuu pakaraan. Näillä saa todella kivat tuntumat persuksiin! 😀

Mäkivetotreenejä varten tarvitaan tietysi ylämäki. Laskettelukeskuksien mäet ovat parhaita mahdollisia, sillä ne ovat yleensä jyrkkiä ja pitkiä. Mäkeä ei tarvitse ravata ylös asti vaan 60-100 metrin veto riittää. Tehtiin kesällä tosi hyvä treeni niin, että hyvän lämmittelyn jälkeen juostiin 60 metrin pituinen veto jyrkkään mäkeen 5 kertaa putkeen. Väliin 3 minuutin tauko ja sama homma kolmesti, eli yhteensä 15 vetoa.

DSC01649


15 Responses to “Miten treenata jos ei ole mahdollisuutta kuntosaliin? (videoita ja esimerkkitreenejä)”

  1. Sini sanoo:

    Kahden lapsen aitina itsellani ei ollut pikkuvauva-aikana mahdollisuutta kuntosaleiluun / jumppiin, joten lenkkeilin paivittain ja lihaskuntotreenit tein olohuoneemme lattialla omalla painolla ja pikkuruisilla 3kg punteillani. Ja olin elamani parhaassa kunnossa. Olen aina ollut sirorakenteinen ja hoikka, joten mitaan isoja lihaksia ei varmaan tuollaisella kotitreenilla saa (tarkoitan siis sellaisia kuin esim. fitnesskisaajilla), mutta itsellani sain omilla kotitreeneillani vatsapalat nakyviin ja lihaserottuvuutta kasivarsiin ja olkapaihin. Joten tuloksia saa myos kotitreenilla! Tietty kaikki on suhteellista ja tavoitteellisempi treeni vaatii varmaankin kuntosalilla tms. kayntia. Itsellani oli tavoitteena hyva aerobinen kunto ja kiintetytyminen kahden lapsen jalkeen takaisin raskauksia edeltavaan kuntoon ja tama onnistui paremmin kuin toivoinkaan, ja mielestani olen paljon paremmassa kunnossa nyt kuin ennen raskauksia, vaikka silloinkin olin hoikka ja harrastin paljon liikuntaa.

    • ainor sanoo:

      Jep, kaikki on itsestä kiinni ja kyllä niitä liikuntavaihtoehtoja löytyy kun vain hieman suunnittelee. 🙂

  2. meri sanoo:

    Moikka! Onko noi housut freddyn wr up housut? Osaatko sanoa mistä niitä saisi? 🙂 P.S. Ihana blogi, joka päivä tulee luettua! 🙂

    • ainor sanoo:

      Heip ja kiitos! Onhan ne, mulla on kahdet tuollaiset. Mustat on tilattu http://www.freddy.com ja toiset bodyactionilta, mutta katselin eilen että ne taitaa olla loppu tällä hetkellä.

  3. Hanna sanoo:

    Hei! Kiitos vinkeistä, osaatko suositella Vaasasta jotain hyvää mäkeä noille ylämäkivedoille? 🙂

    • ainor sanoo:

      Moi! Oleppa hyvä! Juu öjbergetin mäki on aika hyvä, me juostiin kesällä siinä missä hissit menee, tasaisempi maasto. 🙂

  4. veera sanoo:

    Yhtä asiaa olen pohtinut pidemmän aikaa, enkä ole mistään suosikkiblogeistani löytänyt vastausta, joten aattelin kysyä sulta! Itse olen tosi pahasti allerginen sekä kalalle että avokadoille, joten olen ryhtynyt syömään pellavarouhetta. Pakkausselosteen mukaan aika terveelliseltä näyttää, mutta silti kukaan ei tunnu sitä käyttävän. Oletko itse kokeillut? Suosittelen 🙂

    • ainor sanoo:

      Moi! Haluat siis saada hyviä rasvahappoja? Silloin pellava on ihan hyvä vaihtoehto juu, ja jos olet allerginen avocadolle, kannattaa käyttää sen sijaan kylmäpuristettua oliiviöljyä jossa on omega-9 rasvahappoja (Sama kuin avocadossa) 🙂

      Toiset tutkimukset sanovat, että myös kasviöljyjen rasvahapot muuntuvat kehossa DHA ja E-Epaksi, mutta on myös tutkimuksia joiden mukaan vain pieni osa muuntuu ja suurin osa hapettuu. Tarkoittaa siis, ettei sillon saisi riittävästi elintärkeitä DHA ja E-EPA rasvahappoja, joita saa vain kalasta. Olen kirjoittanut tästäkin aiheesta enemmän –> http://a-rou.fitfashion.fi/2013/10/27/omega-vinkki-kala-allergisille/

  5. Salla sanoo:

    Kiitos Aino tästä postauksesta!:) Heti otsikon luettuani innostuin! Oli kyllä aivan kuin mulle tehty, sillä olen kovasti harmitellut, ettei minulla ole kuntosalimahdollisuutta. Muutenkin sulla on aivan ihana blogi ja vaikutat huipputyypiltä, jatka samaa rataa!:)

  6. Nimetön sanoo:

    mitä toi patteri noissa videoissa meinaa?

    • ainor sanoo:

      Siinä on siis erilaisia liikepattereita. Linkkasin sen ohjepostauksen videon yläpuolell missä on selkeemmät ohjeet siihen treeniin. 🙂

  7. Maiia sanoo:

    Jee! Kiitos hyvistä vinkeistä ja ennenkaikkea nopeasta toiminnasta 😉 Ei muuta ku kotijumppailemaan!

    • ainor sanoo:

      Oleppa hyvä!Ei ollut eilen mitään tekemistä niin otinkin sit saman tien työn alle 🙂

  8. Kiki sanoo:

    Heippa! 🙂 Mikähän toi biisi mahtaa olla tuossa Circuit videossa, kuulostaa niin hyvältä treenibiisiltä! 😀

Kommentoi