Vedenjuonnin tärkeydestä sekä uudet SodaStream Free-juomat

Heippa! Olen ennenkin painottanut veden juonnin tärkeyttä, etenkin paljon treenaaville! Itse tankkailen vettä pitkin päivää ja aloitan jokaisen aamuni suurella lasillisella kylmää vettä. Mulla on usein monta ohjausta putkeen, jolloin en millään ehdi juoda tarpeeksi tuntien aikana. Tällöin on todella tärkeää, että olen tankannut jo etukäteen. Toki juon jonkun verran myös urheillessa, mutta enemmän ennen ja jälkeen suorituksen. Suurien hikoilumäärien lisäksi olenkin nyt tosiaan alkanut käyttämään jo aikaisemmin mainittua mineraalirikasta savea, sillä pelkkä veden juominen voi poistaa suoloja ja mineraaleja jolloin tuloksena on lihaskramppeja. Olen myös käyttänyt pitkään magnesiumtabletteja päivittäin.

Nestetasapainon tärkeys on siis todella tärkeää, sillä pahimmassa tapauksessa treenistä katoaa tehoja ja olo tuntuu löysältä. Kuivalla kropalla ei jaksa suorittaa yhtä tehokkaasti, kuin hyvin nesteytetyllä. Muistakaahan siis aina tankata hyvin jo ennen treeniä. 🙂

DSC01528

Minulle tarjottiin mahdollisuutta osallistua Fitfashionin SodaStream-kampanjaan, jossa sain kotiin kokeiltavaksi uuden SodaStream Sourcen sekä neljä eri makuista vähäkalorista ja täysin lisäaineetonta Free-juomatiivistettä. 

Nimensä mukaisesti tiivisteet ovat vapaita väri-, makeutus- ja säilöntäaineista. Luonnolliset ja vähäkaloriset maut makeutetaan fruktoosilla. Fruktoosi on kaksi kertaa makeampaa kuin tavallinen sokeri.DSC01517

Itse en ole limsan perään kovasti, juon sitä todella harvoin ja nämä ovatkin maistuneet paremmin poikaystävälle, joka on taas todella kova limonadien kuluttaja. Hän ei yleensä suostu juomaan light-versioita, mutta nämä ovat maistuneet hänellekin erinomaisesti. Maistoin toki itsekin juomaa ja maku oli todella raikas, hieman sellainen mikä makuvissyissä tapaa olla. Paras maku oli mielestäni Fresh Lemonade.

DSC01521

Laitteella voi toki tehdä myös mautonta hapollista vettä. Olenkin sekoittanut jääkylmään veteen ripauksen luomulaatuista merisuolaa, jolloin samalla saan tankattua kehon suolatasapainoa kuntoon kovan hikoilun jäjiltä, ilman että suolan maku paistaa liikaa läpi. Mielestäni laite on todella tyylikäs ja tuo musta sopi meidän värimaailmaan juuri sopivasti. Värejä taisi olla neljä eri vaihtoehtoa: musta, valkoinen, sininen ja punainen.

DSC01530Laite ja juomat saatu SodaStreamerilta

 


20 Responses to “Vedenjuonnin tärkeydestä sekä uudet SodaStream Free-juomat”

  1. Elisa sanoo:

    Hei! Nykyisin on tehty tutkimuksia, että tuo fruktoosi ei olisi terveellisempää kuin tavallinen sokeri, oikeastaan melkein huonompaa. Itsekin tosin ennen luulin, että asia olisi toisin. Kai ihmiset ajattelevat, että se ”hedelmä” -etuliite tekisi sokerista jotenkin paremman. http://www.hs.fi/terveys/a1359524662883

    • mimi sanoo:

      Näin on. Fruktoosi on liitetty mm. rasvamaksaan. Hedelmissä fruktoosi ei ole niin pahasta, kun hedelmien mukana tulee muutakin tärkeää, kuten vitamiineja ja kuitua.

    • ainor sanoo:

      Jeps, ei se sokeri missään muodossa ole terveellistä! Näissä on onneksi paljon vähemmän sokeria kun tavallisissa limonadeissa, kaloreita 16 per 100 ml. Mielestäni parempi vaihtoehto kuin tavallinen limsa, jos ei pysty/halua lightia/makeutusaineita käyttää ja haluaa silti joskus juoda limpparia! 🙂

    • Nooh sanoo:

      Juu, pelkästään googlettamalla löytyy niin paljon horrori kamaa tosta fruktoosista. Se on viimeinen makeutukseen käytetty aine mitä suostun suustani alas laittamaan, mutta todella monessa tuotteessa sitä valitettavasti on. :/

  2. milla sanoo:

    heii! ei liity just tähän postaukseen mut mietin että mitä mieltä oot noista veriryhmädieteistä? tai ylipäänsä siitä että tietyn veriryhmän omaavan ihmisen kannattais välttää tai suosia tiettyjä ruoka-aineita? onko sun mielestä ihan huuhaata?

    • ainor sanoo:

      Hei! En ole perehtynyt näihin dieetteihin, joten en osaa sanoa mitään. Kuulostaa kyllä melko oudolle, mutta en viitsi sanoa mitään kun en sen enempää asiasta tiedä. 🙂

  3. senni sanoo:

    Hei aino! Kiitos blogistasi ja erityisesti huikeista ryhmäliikuntatunneista, mistään ei löydy niin innostavaa vetääjä kuin Aino Rouhiaisen tunneilta! Käyn siis paljon jumpissasi, tässä onkin loistava biisivinkki Katy Perryn uudelta levyltä joka voisi sopia tunnillesi! Tästä saa niiiin paljon energiaaa!!!! http://www.youtube.com/watch?v=t4D5egXVqSg

    • ainor sanoo:

      Moikka! Kiitos ihana 🙂
      Tuo biisi kuulosti tosi kivalta, taidan ottaa sen TBC-tunnille mukaan. Olen nimittäin tekemässä uusia biisejä ohjelmaan jo seuraavalle tunnille 🙂

  4. Jenny P. sanoo:

    Sulla oli pari päivää sitten joku postaus missä mainostit laihdutuspillereitä tms. En ehtinyt sitä sillon lukea, mut nyt ois aikaa ja se olikin hävinny 🙁 Ootko poistanut sen vai missä se luuraa?Alkoi jo ensinäkemältä kiinnostaa, niistä vois olla apua tälle laihdutusurakan aloitukselle!

  5. johannavaris sanoo:

    Moikka,

    Oon muuten itsekkin huomannut, että jos unohtuu nestetankkaus hyvissä ajoin ennen treeniä niin treenistä ei saa samalla tavalla irti kuin jos olisi huolehtinut nestetyksestä. Itsekkin pyrin juomaan vetä 3-4 l päivässä. Joskus tuottaa tuskaa. 🙂

    T. Johanna
    http://www.johanonfitness.fi

    • ainor sanoo:

      Jep, se on tosi tärkeetä että on hyvin nesteyttänyt ennen hikoilua! 🙂

  6. Puuha-Pete sanoo:

    Tuli mieleen tuosta, että joko se poikakaveris mussutti sen ”testostereoidipaketin” ja sai parran kasvamaan, nosti 250kg penkistä ja kaupan päälle lopetti limppareiden juomisen tai ainakin siirtyi light-versioon? 😉

    • ainor sanoo:

      Haha! Arvasin että joku tarttuu tähän 😀 Testopaketti on testattu ja siitä tulossa feedbackia! Oon antanut sille luvan juoda näitä limppareita viikonloppuisin kun se on muuten noudattanut ruokavaliota niin kiltisti 😀

  7. Sallinen sanoo:

    Elisa ensimmäisessä kommentissa puhuu asiaa. Aikaisemmin uskottiin, että frukoosi on tavallista sokeria terveellisempää ja sitä suositeltiin esim. diabeetikoille. Nykyiset tutkimukset osoittavat, että fruktoosi onkin itse asiassa haitallista. Nimitys hedelmäsokeri on myös väärä, koska todellisuudessa hedelmät sisältävät pääasiassa muita sokereita kuin fruktoosia.

    http://www.hs.fi/terveys/a1359524662883

  8. Sallinen sanoo:

    Tämä on linkki, joka minun piti laittaa http://arginiini.blogspot.fi/2013/05/fruktoosi-ja-insuliiniherkkyys.html

  9. Flower sanoo:

    Hei! Tämä nyt ei liity aiheeseen, mutta miltä sun mixattu BodyCombat track list näyttää? 😀

    • ainor sanoo:

      Moikka!
      1 a ja b – BC 43
      5 – BC 50
      6 – BC 43
      8 – BC 43

      muut ovat nykyistä ohjelmaa 🙂

  10. Nimetön sanoo:

    Moi! käyn säännöllisesti sun jumpissa ja ne on kyllä mun lemppareita:3 haluaisin kysyä tiedätkö jotain hyvää palkkaria jossa olis mahdollisimman vähän kaloreita:)

    • ainor sanoo:

      Moikka! Fastilla on ainakin palari nimeltä dietmix ja siinä ei ole kovinkaan paljon kaloreita! 🙂

Kommentoi