Pyllypöksyt ovat täällä!

Hellurei! Tiedän että toiset ärsyyntyvät, kun otsikossa mainitaan sana ”pylly” tai ”tissi”, mutta aiheen mukainen otsikko täytyy kuitenkin olla! 😉

Kirjoittelin joulunaikaan pakaroita imartelevista pöksyistä ja nyt sain vihdoinkin omani kotiin. Arvoin hetken minkä värin ja mallin tilaan, ja päädyinkin turvalliseen mustaan näin ensi alkuun. Lisäsin äsken kuvan instagramiin ja sinne oli ehtinyt tulla jo parissa minuutissa sen verran monta kysymystä, että annan näille pöksyille ihan oman postauksen.

IMG_5395

Mitäs mieltä olen housuista? No ensinnäkin ne ovat mukavimmat housut mitä olen koskaan kokeillut. Ei kiristä eikä purista, kangas on ihanan pehmeää, mutta silti napakkaa, jotta housut pysyvät ihonmyötäisinä. Saa nähdä miten pito säilyy käytössä ja pestäessä. Otin koon XS ja se oli sopiva. XXS olisi voinut olla vielä parempi, jos housut esim. löystyvät käytössä. Tilasin housut siis Freddyn sivuilta ja toimituksessa kesti n. 1,5 viikkoa. Housujen hinta oli 89 euroa ja loppusumma postikuluineen taisi olla 101 €.

Mulla on vielä oma pakaroiden kasvatusurakka pahasti kesken, mutta eiköhän kesään mennessä nämä istu vieläkin paremmin. 😀 

IMG_5405

 


18 Responses to “Pyllypöksyt ovat täällä!”

  1. Niina sanoo:

    Vertailukuva normaaleilla housuilla ois hyvä lisä niin näkis toimiiko housut oikeesti 🙂

    • ainor sanoo:

      No ihan hyvä pointti, täytyy katsoo jos jaksaisin tehdä tällaisen vertailun vielä 😀

  2. Kia sanoo:

    Mulla on kahdet freddyn housuja ja ei ole kyllä löystyneet yhtään käytössä tai pesussa 🙂 Aivan loistava ostos!

  3. Miims sanoo:

    Siis onko noi housut samankaltaset ku dr denimit eli sellaset ybervenyvät,jotka näyttää xl kokosinakin siltä,et ne ei mahdu päälle mut kyl ne vaan mahtuu ku ne venyy 😀

    • ainor sanoo:

      Jep juuri sellaiset, mutta vielä mukavammat päällä kuin tohtorit! 😀

  4. mjai sanoo:

    Häääää miksei tässä ny ole edes kunnon kuvaa siitä äässistä? 😀 eihän noi kuvat ny kerro oikein mitään…

    • ainor sanoo:

      No voih! Yritin ottaa parempaa kuvaa, mutta en onnistunu itse näpsimään ja meillä on niin huonot peilit kotona, sori 😀

  5. Hanna sanoo:

    Nythän noita tulee bodyactionille myyntiin. Tekis kyllä mieli ostaa, mutta mietin onko noi kuinka matalat? Vilkkuuko viiva jos pyllistää 😀

    • ainor sanoo:

      Noniiin! Kävinkin pistämässä heti tilaukseen beigen väriset, kiitti infosta 😀 Nuo mustat oli mallia ”regular waist” eli ne ei ole kovinkaan matalat, jää vähä navan alapuolelle. 🙂

  6. emma sanoo:

    voitko linkata suoran linkin nuihin housuihin ja niihin beigeihin 🙂

  7. j sanoo:

    Oon 160cm pitkä, painan 45kg, sirorakenteinen nuor akka ja mä niin haluun nuo housut! Osaisitko neuvvoo olisiko parempi ottaa XS vai XXS? Vai löytääköhän nuita mustana enää mistään… Bodyactionissakin on vaan beigejä :/ ps. Blogisi on parhautta<3

    • ainor sanoo:

      Kannattaa ottaa xxs, mulla on xs ja oon sua pidempi ja painavampi 🙂 tilasin omat mustat suoraan freddyltä!

  8. Nimetön sanoo:

    Voisitko linkittää sivun jolta tilasit!:3

  9. Nimetön sanoo:

    Ootko tykännyt enemmän beigeistä vai mustista housuista? 🙂

Kommentoi