Blogiperiaatteeni

Johanna Koo heitti minua haasteella, jossa bloggaaja kertoo omat periaatteensa bloggaamista koskien. Tämä haaste oli hieman erilainen ja olenkin ihan mielenkiinnolla lukenut muiden vastauksia kyseiseen haasteeseen. Tässä tulee minun ajatuksia bloggaamista koskien.

DSC00659 Perusjutut:

Kirjoitan treeniin, ravintoon ja yleiseen hyvinvointiin liittyvää blogia. Blogini onkin kokenut pienen muodonmuutoksen sen alkuajoista. Alussa (3 vuotta sitten!) kirjoitin oikeastaan vain omista treeneistä ja jumpista. Nykyään hieman hävettää lukea ihan ensimmäisiä postauksia. Tänä päivänä blogistani löytää paljon treeni- ja ravintovinkkejä. Blogista onkin tullut tärkeä osa arkeani ja jopa sivutyöksi tätä voisi kutsua nykyään. Tämän kirjoittaminen on mielestäni aivan ykköspuuhaa! Muistan, kun blogia aloittaessani haaveilin, kuinka siistiä olisi jos blogista kasvaisi suosittu ja luettu sivusto. Silloin blogit, varsinkaan treeniblogit eivät vielä olleet kovin iso juttu suomessa. Tässä sitä kuitenkin ollaan 3-vuotta myöhemmin. Ahkeruus palkitaan! 🙂 

Teksti ja ulkoasu:

Yritän pitää ulkoasun siistinä ja simppelinä. Olenkin viime aikoina panostanut tähän enemmän ja enemmän. Ostin uuden järjestelmäkameran, jotta voin kuvata laadukkaita kuvia blogiin. Kirjoitan paljon ns. asiapostauksia ja yritän kirjoittaa tekstit aina mahdollisimman helposti ymmärettäviksi. Kyseisten postausten kirjoittamiseen saa kulumaan helposti monta tuntia kerrallaan. Ennen tekstin julkaisemista luen sen useaan kertaan, silti joudun useasti korjailla sitä vielä jälkeenpäin. Oma kompastuskiveni onkin YHDYSSANAT! 😀  Soitan useasti postaamisen yhteydessä siskolleni (opettaja) jolloin puhelut menevät yleensä näin:

minä: ”moi, voileipä yhteen vai erikseen?”
sisko: ”yhteen”
minä: ”oke, moii!”

Yhteistyö ja mainonta:

Teen yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa ja mielestäni tällaiset yhteisyöt ovat erittäin mukava lisä bloggaajalle. Hyvässä diilissä voittaa niin yritys, bloggaaja kuin lukijakin. Mainostan vain sellaisia tuotteita, jotka koen itse hyviksi ja ilmoitan tekstissä jos tuotteet on saatu. Blogissani on myös mainoksia, mutta niitäkin melko kohtuudella. Olen erittäin iloinen, että olen onnistunut tekemään blogistani melko suositun, jolloin tehdystä työstä saa myös palkkaa. Tosin, tekisin tätä aivan varmasti ”ilmaiseksikin”.

Kuvat:

Tämän asian olen oppinut bloggaamisen yhteydessä. Alkuvaiheessa en oikein tiennyt, kuinka toimia netistä otettujen kuvien kanssa, mutta nykyään jos käytän muita kuin omia kuviani lisään tietysti linkin mistä kuva on otettu. Pyrin käyttämään mahdollisimman paljon omia kuvia ja uuden kameran myötä asia on helpottunut. Haluaisin oppia käyttämään kameraani paremmin ja olen innostunut valokuvauksesta ihan uudella tavalla 🙂

Kurjat kommentit:

Asiattomia kommentteja tulee todella harvoin. Minulla ei ole blogissa kommenttien suodatinta päällä, jos olen kerran hyväksynyt kommentoijan, pystyy hän kommentoida ilman hyväksyntääni. Joitain negatiivisia kommentteja olen saanut, kaikki lähinnä ulkonäköäni/kroppaani koskien. Olen ollut jonkun makuun liian laiha, syönyt liian vähän ja joskus kuulemma kylkiluut näkyneet läpi. Pakkohan se on myöntää, että aina ilkeät kommentit kirpaisevat hieman, mutta mitään traumoja en ole näistä saanut 😉

Työhöni liittyvät asiat:

Kirjoitan aika paljon ohjauksistani ja pomoni tietää asiasta. En tietenkään kirjoita mitään yrityksen sisäisistä asioista tai asiakkaista. Personal Trainer-asiakkaista en kirjoita, ainakaan ilman heidän lupaansa.

Liitännäiset: 

Blogin lisäksi käytän aktiivisesti instagrammia (ainorouhiainen). Blogini löytyy myös facebookista ja sitä voi seurata mm. bloglovinin ja blogilistan kautta.

Linkit:

Jos kirjoitan jostain tuotteesta, linkitän usein suoraan kyseisen tuotteen sivulle. Ei tosin päde aivan jokaisen maitopurkin kanssa.

Postaustahti:

Postaan jokaisena viikonpäivänä, yleensä 1-3 postausta per päivä. Joskus harvoin tulee päiviä, kun ei yksinkertaisesti ehdi koneelle. Välillä ideoita on paljon, jolloin tahti on tiivis. Välillä voi tulla kuivia kausia ja ei meinaa keksiä mitään järkevää kirjoitettavaa. Myönnän, että otan joskus paineita postaamisesta. Jos en ole esim. kirjoittanut kokonaiseen päivään mitään, asia voi alkaa vaivaamaan. Olen muutenkin sellainen, että panostaessani johonkin haluan tehdä sen kunnolla!

Vinkit:

Bloggaaminen on mukavaa puuhaa, kun tekstiin saa purkaa ajatuksiaan sekä mielipiteitä. Jos haluaa blogille paljon lukijoita, kannattaa valita aihepiiri, josta sinulla on tietoa ja joka kiinnostaa suurta massaa. Toiset ihmiset ovat persoonaltaan tai vaikka ulkonäöltään sellaisia, että heidän ”mitä tein tänään” – postauksia on mukava lukea päivästä toiseen, näitä blogeja on kuitenkin niin paljon, että keksimällä jotain erilaista pystyy erottautua massasta. 

Haastan kaikki blogiani lukevat bloggaajat vastaamaan tähän haasteeseen! 🙂


Kommentoi