5 Asiaa joita ryhmäliikuntaohjaajan tulisi välttää

Makuasioista ei tunnetusti voi kiistellä, mutta ajattelin jakaa listan asioista joita minun mielestäni ei kannata harrastaa, jos haluaa hyväksi ohjaajaksi.

1. Kopiointi

Toisista inspiroituminen on tietysti hyvä asia, mutta kopiointi ei. Matkija ei voi koskaan päästä huippuohjaajaksi, koska ollakseen huippu täytyy kehittää jotain omaa ja erilaista mitä muilla ei ole.
Jos käy toisten ohjaajien tunneilla ei todellakaan kannata kopioida suoraan liikkeitä ja musiikkeja vaan keksiä hyvistä jutuista jotain omanlaista ja erilaista eli ns. kehittää ideaa eteenpäin.
Myös asiakkaat käyvät eri ohjaajien tunneilla ja tietenkin turhautuvat jos joka tunnilla vedetään samaa liikettä ja samoja kappaleita.

Miten itse yritän toimia: En tosiaan ehdi käydä toisten ohjaajien tunneilla suuren jumppamäärän vuoksi, mutta jos käyn niin tarkkailen enemmän ohjaustyyliä en tunnin sisältöä ja poimin jutut mitkä toimivat ja jutut joita mielestäni kannattaa välttää.
Luotan vahvasti omaan osaamiseeni ja pidän aina oman linjan tunneillani. Jumppia suunnitellessa yritän käyttää ajatusmallia ”out of the box” eli mietin mitä en ole vielä koskaan tehnyt, mietin miten voisin tehdä asian eri tavalla, ilman että tunnin rakenne kärsii kuitenkaan. Käytän toki tiettyä kaavaa omilla tunneillani, mutta kappaleiden sisältöön yritän keksiä aina ajoittain ihan uusia juttuja mitä en ole nähnyt kenenkään muun tekevän 🙂

2. 


2.Välinpitämättömyys

Välinpitämättömyydellä tarkoitan asennetta, jolloin ajatellaan että ”ei mun tarvitse opetella koreoita, keksin sitten jotain” – tyylillä. Tai että ei jakseta panostaa tuntien suunnitteluun, rakenteeseen ja koko hommaan. Ylimielisyys menee hieman tähän samaan kategoriaan, jos ohjaaja kuvittelee olevansa niin pirun hyvä ettei tarvitse tehdä töitä ohjaamisen ja kehittymisen eteen.

Ryhmäliikunnan ohjaaminen on myös työ ja työt voi tehdä hyvin tai huonosti. Mielestäni suunnittelulla ja valmistautumisella on suuri vaikutus siihen miten ohjaaja suoriutuu tunnista, oli hän kokenut tai aloittelija.
Omilla tunneilla voi toki soveltaa jonkun verran koreoiden kanssa, mutta esim LesMills tuntien kohdalla kannattaa muistaa että asiakkaat käyvät myös muiden ohjaajien tunneilla ja huomaavat kyllä jos koreografiat menevät päin prinkkalaa. Tällöin ainakin mun kunnioitus ohjaajaa kohtaan laskee roimasti jos huomaan ettei ohjaaja ole jaksanut opetella ohjelmaa kunnolla.

Miten itse yritän toimia: Sekä omien että LM- tuntien kohdalla opettelen asiat todella hyvin ennen kuin menen asiakkaiden eteen. Olen siinä mielessä onnekas että opin asiat tosi nopeasti ja mun ei tarvitse nähdä kovin paljon vaivaa että muistan koreot ulkoa. Kaikki mokailevat joskus ja se on ihan inhimillistä, mutta ottaahan ne mokat päähän varsinkin jos tavoittelee täydellisyyttä 😀
Panostan suunnitteluun ja sisältöön todella paljon. Mulla menee tosi paljon ns. omaa aikaa siihen, että haen biisejä, suunnittelen, mixailen ja mietin jumppajuttuja, mutta palkintona siitä olen saanut ”koottua” laajan asiakaskunnan jotka käyvät säännölisesti mun tunneilla ja mitä enenmmän porukkaa sen enemmän palkkaakin 😉

3. Ylimielisyys

Jos ohjaaja kuvittelee olevansa parempi kuin muut ja ns. dissaa asiakkaita tunnilla menee siitä maku aika helposti. Mielestäni sen huomaa aika nopeasti että onko ohjaaja lavalla näyttämässä omia taitojaan vai ohjaamassa ja tsemppaamassa ryhmää. Olen joskus ollut tunnilla missä ohjaaja tsiikaili itseään peilistä koko tunnin ajan 😀
Mielestäni myös itsestään puhuminen ja kaikkien omien tekemisten korostaminen on aivan turhaa…” mä oon tehnyt tänään jo sitä ja tätä”, ”tämän tunnin jälkeen mä meen sinne ja tänne”…Jumpparit eivät ole tulleet tunnille kuuntelemaan miten ohjaajan päivä on mennyt. Ainakin itseäni ärsyttää sellainen ja siitä tulee ihan turhia taukoja muutenkin 😉
Ohjaajan tulee olla se joka johtaa ryhmää, jolla on auktoriteettiä ja hän piiskaa asiakkaita tekemään treenin kovaa, mutta piiskaamisella/tsemppaamisella ja ”haukkumisella” on kuitenkin aika suuri ero.

Miten itse yritän toimia: Olen tunnetusti aika kova piiskaamaan ja vaadin tunneillani paljon. Mietin aika usein juuri sitä missä se raja menee, kuinka pitkälle voin mennä ja mitä voin sanoa. Ohjaustyylihän vaihtelee toki myös tunnin mukaan, mutta jos puhutaan nyt kovemmista tunneista niin joskus tunneilla kun homma menee todella kovaksi tapaan sanoa että ”mulle tämä on aivan yhtä rankkaa ja tsempataan yhdessä loppuun jne jne..” Oon monesti maininnut että en vaadi kaikkien olevan huippukunnossa, vaan vaadin että kaikki yrittävät parhaansa ja ylittävät omat rajansa.

4. Äänen/puhetyylin muuttaminen

Monilla meillä ohjaajilla on tietysti tietynlainen ohjaaja-ääni ja se on ihan ymmärettävää. Toisilla kuitenkin ääni muuttuu aivan erilaiseksi kun mikrofoni menee päälle. Mielestäni on lähinnä huvittavaa ja vaivaannuttavaa jos tietää miltä henkilön ääni kuulostaa ja sitten tunnilla ääni ja puhetyyli on ihan eri kuin tavallisesti. Siitä tulee sellainen olo että ohjaaja yrittää esittää jotain ihan muuta..
Ärsyttävää on myös se jos sanat venytetään niin että ääni nousee sanan loppua kohti 😀

Joskus kauan kauan sitten kun kävin itse tunneilla niin salilla jossa kävin oli yksi ohjaaja jota monet yrittivät matkia. Oli aika hauskaa kun nämä täysin suomenkieliset ohjaajat vetivät ”huonoa suomea” samalla tyylillä kun tämä suomenruotsalainen ohjaaja jota ilmeisesti ihannoivat 😀

Miten itse yritän toimia: Mietin tätä asiaa aika paljon ja yritän aina puhua normaalilla äänellä. Tietysti ääni muuttuu jos puhuu kovempaa, huutaa, fiilistelee ja se on mielestäni ihan normaalia. Joskus jos huomaan että alan vääntää jotain hämärää puhetta niin keskityn tasaamaan äänen normaaliksi. Mietin siis aika paljon miten puhun ja artikuloin sanat. Mietin myös miten sanon ohjeet/lauseet, jotta ne olisi kaikista helpoin ymmärtää.

5. Maneerit eli hokemiset

Maneerit ovat myös todella rasittavia, ja niitä tulee varmaan jokaisella ohjaajalla joskus. Jos ohjaaja sanoo jokaisella tunnilla joka ikinen kerta sen saman lauseen ja vielä samassa kohtaa, alkaa se jo hieman menettää merkitystään vuosien varrella. Kerran sain palautteen että sanon liian usein ”go” ja se oli tämän henkilön mielestä hieman ärsyttävää 😀 En ollut edes huomannut koko juttua ennen kuin aloin miettiä sitä seuraavalla tunnilla.

Miten itse yritän toimia: Yritän ohjata ja selittää asiat aina hieman eri tavoilla, ettei tulisi ihan samoja juttuja joka kerta. Tietysti tietyt asiat on pakko sanoa aina ja sille ei voi mitään, mutta asioita voi yrittää selittää eri tavoilla, sanoa hieman eri ohjeita eri kohdissa niin ettei homma kuulostaisi siltä että se tulee suoraan nauhalta. Asiakkaatkin turtuvat näihin ohjeistuksiin ja tämän vuoksi yritän välillä keksiä miten voisin sanoa asian niin että se herättää jumpparin huomion.

Ohjaaminen on paljon muutakin kuin vaan fyysistä tekemistä. Taitava
n ohjaamisen takana on useasti hyvä suunnitelma. Oletko joskus miettinyt miksi toisilla tunneilla on niin helppo pysyä mukana ja toisilla taas ei? Vastauksena on luultavasti suunnittelu. Jos ohjaaja on uhrannut ajatuksia siihen miten saa jumpparit tekemään niin ja näin on se tunnillakin sujuvampaa, luonnolisesti.

Pelkästään se miten asian sanoo vaikuttaa tosi paljon. Kannattaa aina perustella miksi jotain pitäisi tehdä, missä se kuuluu tuntua ja jokin konkreettinen ohje esim. peppu osuu maahan.

Pelkkä ”kyykkää alemmas” huutaminen ei luultavasti aktivoi kun pari prosenttia salin jumppareista. Sen sijaan jos selittää että tämä liike muokkaa pyöreät pakarat, jos teet sen näin tai näin kuulostaa paljon houkuttelevammalta. Tosin tällöin pitää tietää mistä puhuu, eikä lupailla puuta heinää 😉
(äskeinen oli vain esimerkki, eli en tapaa sanoa että kyykkää peppu lattiaan niin saat pyöreät pakarat:D) 

Minkälaisia ajatuksia tämä herättää? Oletteko samaa vai ihan eri mieltä ylläolevista 5 kohdasta?

PS. Muutamaa esimerkkiä lukuunottamatta, teksti ei tarkoita että olisin välttämättä kokenut itse nämä kaikki kohdat jossain salilla/tunnilla, vaan ainoastaan ajatuksia mitä koen negatiivisina juttuina ryhmäliikunnassa!


36 Responses to “5 Asiaa joita ryhmäliikuntaohjaajan tulisi välttää”

  1. Jassu sanoo:

    Oletko joskus miettinyt miksi toisilla tunneilla on niin helppo pysyä mukana ja toisilla taas ei? <– tuli just viime viikolla cxworxissa huomattua, että se ohjaaja onnistu jotenki vetämään koko homman niin päin prinkkalaa että vaikka muistan tyyliin koko ohjelman jo ulkoa nii sai mutkin sekotettua 😀

    • Oi oi. Siinä saa jo sekoilla melkoisen paljon jos saa asiakkaatkin sekoamaan =) Ehkäpä ohjaajalla oli huono päivä tai sitten ei ollut tehnyt läksyjä kunnolla ja opetellut koreografioita.

  2. Anonymous sanoo:

    Mä kiinnitin huomiota tuohon samaan juttuun, eli muutama ohjaaja puhui ”huonoa suomea” kuten ihainnoimansa ruotsinkielinen ohjaaja. Voi apua miten pahalta se kuulosti!! 😀 Wsc:llä on myös yks naisohjaaja jonka ääni muuttuu hirveesti ku se ohjaa pumppia. Kamalaa kuunneltavaa ku tietää miten kimeesti se muuten puhuu 😀

    • Se on aika hauskaa jos tosiaan huomaa että henkilä selkeesti kopioi jotain toista ihmistä, silloin uskottavuus kärsii aikalailla. 🙂

  3. Anonymous sanoo:

    täälläpäin yksi jammiohjaaja hokee koko ajan ’vitsi/vau me näytetään hyviltä!!’ ja heittää jotain idiootti kommenttia ’kannat kattoon, jee!!’ muiden ohjaajien tunnilla tulee kiva olo, mutta tän tyypin jumppien jälkeen olo on kuin mummojen keppijumpasta tulleelta 😀

    • Liikaa hokeminen vie tosiaan lauseilta koko idean ja ihmiset eivät enää edes kuule lauseen sisältöä jos se sanotaan liian monta kertaa.

  4. Janna sanoo:

    Tosi hyvä postaus Aino! Monet ohjaajat jää kyllä niihin tuttuihin ja turvallisiin kaavoihin, olis hyvä että yrittää uudistua jatkuvasti niin pysyy tunnit freesinä 🙂 mut onneks tuota välinpitämättömyyttä näkee äärimmäisen harvoin!

    • Todellakin, kuten lisäsin vielä tohon tekstin loppuun, niin en välttämättä oo itse päässyt kokemaan kaikkia ”virheitä” vaikka sellaisista kirjoitankin. Nykyään todella harvoin kukaan menee ohjaamaan ihan hatusta heitettyä settiä. Luulen että monilla ohjaajilla on sen verran kunnianhimoa ettei haluta mokailla ihmislauman edessä =)

  5. Anonymous sanoo:

    Itseäni ärsyttää ne ”ei riitä”- maneerit. Samoin ”jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa” ja muut. Ärsyttävä ohjaaja ei saa olla. Noista tulee nimenomaan tuo ylimielinen fiilis.

    • Jep! Voin myöntää että itse kyllä käytän noita lauseita tunneillani aina välillä. Mutta kaikkihan eivät tykkää kaikista tyyleistä! Kuten kirjoitin tekstin alkuun: Makuasioista ei voi kiistellä ja mua ärsyttävät esimerkit voivat olla jollekin toiselle ihan todella mieluinen juttu!:)

  6. Anonymous sanoo:

    Totta koko postaus! Tohon 3. kohtaan voin kyllä sanoa sen, et joskus se on ihan kiva lisä, että ohjaaja kertoo jotain omasta päivästään, jos se liittyy jotenkin tunnin kulkuun/liikkeeseen/musiikkiin tmv. Ja se on myös hauskaa jos ohjaaja kertoo jotain nippelitietoa ohjelmasta! Esimerkiksi kerran olin yhden ohjaajan tunnilla joka kertoi Combatin 7-biisin jälkeen, että tehtiin muuten 217 (tai jotain vastavaa, tarkkaa määrää en muista) polvenvetoa (sorry en tiedä näitten oikeaa nimeä :D) ja ennen Attackin nykyistä 4-biisiä että 128 askelkyykkyhyppyä edessä. Toki näitäkään ei pidä joka tunti viljellä. Itse ohjaajana olisi kiva saada joku aiemmin ohjannut paikalle useammalle tunnille, joka voisi kertoa juurikin noista maneereista. Ohjaaja kuitenkin aina osaa kertoa rakentavimman kritiikin ja yleensä sitä ei saakaan irti jumppaajista, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää. Tuo ylimielisyysjuttu on kyllä ehdoton, vaikka miten ohjaajalla on rautainen kunto, niin musta on silti tärkeää, että hänestä näkyy että jossain tuntuu (vaikkei tuntuisikaan missään). Saa jumpparinakin lisätehoja ja on ehkä enemmän myös samalla tasolla 🙂

    • Kyllä munkin mielestä saa puhua muutakin kuin sitä itse ohjaamista jos se tosiaan liittyy tuntiin ja nuo nippelitiedot on ihan mukavia juttuja, todellakin =) Kaikkien ohjaajien olisi tosiaan hyvä saada aina välillä palautetta toisilta ohjaajilta. Helposti jumittuu johonkin samoihin juttuihin mitä ei huomaa. Myös väärä tekniikka voi jäädä ohjaajalla ongelmaksi kun ei näe koskaan itseään peilistä ja jos kukaan ei sitä korjaa niin se siirtyy sitten suoraan asiakkaille.

  7. Anonymous sanoo:

    Ihmisten erilaisuuden huomaa hyvin, kun puhutaan hyvistä ohjaajista. Samat asiat, jotka itseä ärsyttää ja saa jopa välttelemään tiettyä ohjaajaa, saa kaverin käymään juuri kyseisen ohjaajan tunneilla. Mainitsemasi asiat ovat juuri asioita, jotka saavat ärsyyntymään, mutta tapoja katsoa ja tulkita ohjaajan toimintaa on varmasti yhtä monta kuin jumpparia. Toiselle ylimielisen oloinen ohjaaja on toiselle mahtavan itsevarma… Onneksi WSCllä ja Ladylla on niin paljon hyviä ohjaajia, että on varaa valita, vaikka joku vähän ärsyttäisikin 🙂

    • Naulankantaan! Yhtä ”hyvää ohjaajaa” ei voida määritellä koska toisen hyvä voi olla toisen huono. Onneksi ohjaajiakin löytyy varmasti jokaiseen makuun! Juuri tämän takia pitäisi pitää kiinni siitä omasta tyylistä ja jutusta ja pysyä omana itsenään myös ohjatessa =)

  8. Anumaaria sanoo:

    Pitkälti samaa mieltä. Mä tosin tykkään tiettyyn pisteeseen saakka maneereista. Musta ne on jotenkin vähän niinkuin tyypin tavaramerkki! En ole itse ohjaaja, mutta mulle huomautellaan omalla työpaikallani että hoen ”Voi Luoja” jokaiseen sopivaan väliin. Se on mun trademark. ;)p.s taas uusi hikoiluennätys tehty. Yhtä en vaihda: Ainon maanantain spinn&core! 🙂

    • Hyvä pointti. Toisia ärysttävät asiat eivät tosiaan ärsytä kaikkia…Ja Kyllä meikäläiseltäkin maneereja löytyy! Esim TEMPO, TEMPO, TEMPO, TEMPO JA TEEEEEEEMPO 😀 Ps. Oma hikoiluennätys taisi mennä myös tänään rikki. Ihan mahtava fiilis aina jälkeenpäin =)

  9. Noora sanoo:

    Samaa mieltä. Mä en ainakaan keksinyt mitään lisättävää tohon listaan 😀

  10. Anonymous sanoo:

    Hyvä ja mielenkiintoinen postaus, itsekkin ohjaamisesta tulevaisuudessa haaveilen. Oon nyt paljon lueskellut sun kenkäpostauksia, ja tullut siihen tulokseen että mun kannattaisi ostaa enemmänkin juoksuun tarkoitetut kengät, kuin kevyet salikengät. Käyn attackissa about 2 kertaa viikossa,combatissa kerran kaks viikossa ja pumpissa 2 kertaa. Yritän tässä nyt kysyä, että olisiko attackiin hyvät sellaset juoksukengät? Oot ihan superi!

  11. Mariia sanoo:

    Mun mielestä on kans tärkeetä että ohjaaja on suunnitellu tunnin kunnolla. Se on ehkä merkittävin asia miks sun tunneille kaikista mieluiten tuunki koska tietää että saa tehokkaan ja hyvin suunnitellun treenin! Tiedät aina just etkä melkeen mitä seuraavaks tulee ja ennakoit aina hyvin seuraavan liikkeen et on helppo pysyä mukana :)Ärsyttää käydä sellasilla tunneilla missä seisoskellaan pitkään sarjojen välillä ja odotellaan että ohjaaja oppii käyttään musalaitetta tai näyttää 5min miten joku liike tehdään…(okei ehkä vähän liiottelin)Ja ehkä yks ärsyttävin asia on, hidastemposet ja ikivanhat biisit! 😀 Ku haluais hikoilla oikeen kunnolla niin ei, aletaan askeltaa johki kymmeniä vuosia vanhaan humppaan ja siinä samalla katoaa motivaatioki. Samanlainen musamaku ja kova tempo on myös ne syyt miksi sun tunneista niin kovasti tykkään 🙂 Huh, toivottavasti sä et ikinä lopeta nimittäin vois motivaatio loppua aika nopeesti 😀

    • Voi kiitos Mariia! =) Mun mielestä myös se tempo on tosi tärkeetä tunnilla ja että ei tuu turhia pausseja! Hitaaseen tempoon on todella tylsä askeltaa ellei kyseessä oo sitten ihan tarkoituksella joku kevyempi juttu.Enkä oo ajatellu lopettaa veilä piitkään aikaan 🙂

  12. Anonymous sanoo:

    Oon kyllä sitä mieltä että mikäli on tarpeeksi ammattitaitonen ja kokenu ohjaaja, niin tuntia voi mennä pitään myös ilman tosi tarkkaa suunnitelmaa. Hyvänä esimerkkinä viime viikolla menin yhdelle RVP-tunnille, jossa harvinaista kyllä oli niin vähän ihmisiä että ohjaaja pysty vetään tunnin palloja käyttäen. Tää tunti siis mentiin täysin ohjaajan mielikuvituksen varassa, eikä oo kyllä mitään negatiivista sanottavaa tunnista.

    • No tuo on kyllä tavallaan totta. Kyllä mä voin sanoa että pystyisin mennä ohjaamaan jonkun tunnin ilman mitään suunnitelmaa (ja oon niin tehnytkin hätätapauksissa joskus) ja välttämättä asiakkaat ei sitä edes huomaisi, mutta väitän kuitenkin että jos tosiaan haluaa vetää loistavia tunteja niin silloin se suunnittelu vaaditaan. =)

  13. Anonymous sanoo:

    Mihinköhän kategoriaan tälläsen tapauksen laittaisi?Olin aloittanut jumpat lähi salillani.Kokeilin ensimmäistä kertaa spinniä. Ohjaaja astui sisään, laittoi mikin päälle ja kysyi perus asiat kuka on ekaa kertaa jne. tämän jälkeen hän sanoi suurin piirtein näin ”pyöräilkää mieluummin ulkona hyvät ihmiset! mitä te täällä tunkkaisessa salissa teette?´´ alkoipa kivasti tunti, oli varmaan sillä huono päivä. Mä ainakin spinnaan kesät talvet ja meidän salilla on hirveen hyvä ilmastointi, että ei se sali nyt kovin tunkkainen ollut hahahKiva blogi sulla, joka päivä käyn kurkkaamassa onko tullut uusi postaus 😀

    • Ohoh! No siinäpä oli motivoitunut ohjaaja 😀 Mun mielestä ulkona pyöräily ja spinning on kuitenkin aikalailla eri juttu! Kiitos paljon =)

  14. Anonymous sanoo:

    Hyvä postaus!Itse huomaan ohjaajana, ikävä kyllä, omaavani tiettyjä maneereita. Niistä on vaikeaa päästä eroon! Toisaalta, ne ovat myös minun juttu, ja ehkä asiakkaatkin ovat jo niihin tottuneet. Ja täytyyhän ohjaajassa olla myös persoonallisuutta, toisia sitten miellyttää ja toisia ei- sitten ei ole pakko käydä sen ohjaajan tunneilla. Mua ärsyttää itse tuolta listalta eniten kopiointi ja äänen muuttaminen. Huomaa kyllä selvästi, että varsinkin nuoret, aloittelevat ohjaajat usein kopioivat kokeneiden ohjaajien juttuja, liikkeitä ja musiikkeja. Muutaman kerran olen käynyt tunnilla, jossa on ollut aika paljon samaa musaa/samoja harjoituksia/muutenkin sama ohjaustyyli kuin omilla tunneillani. En väitä, että ne jutut olisi minun keksimiäni mutta silti (kun tiedän ohjaajien taustat)… ;)Sitten tuo äänen muuttaminen: miksi ihmeessä joillain (no, ei saisi yleistää mutta eritoten nuorilla ohjaajilla) rupeaa ohjatessa tulemaan sellainen ihme nasaali nenä-ääni- vinkuminen? Tämän saman asian kyllä huomaa usein asiakaspalvelutyössä muutenkin! en kestä…

    • Tuo maneerijuttu on sellainen että varmasti jokaisella on jotain juttuja mitä tulee tehtyä aina tunneilla jotka luovat juuri sen persoonallisuuden. Tarkoitin ehkä enemmän sellaisia tietyjä ”iskulauseita” jne joita tulee sanottua joka kerta samassa kohtaa, tai jos hokee 100 kertaa putkeen jonkun sanan, sitä voi jo kutsua hokemaksi :DKopiointi on kyllä tylsää. Etenkin jos ohjaaja on tehnyt suuren työn keksiessään/kehittäessään jotain ja sitten se kopioidaan suoraan toiselle tunnille.

  15. Anonymous sanoo:

    Moi Aino! Onko teidän saleilla raskaana oleville suunnattuja tunteja, nyt tai edes suunnitteilla esim kesäksi? 🙂

    • Moi! Ei ole varsinaisesti tuntia joka olisi ainoastaan raskaana oleville, mutta useempia tunteja johon voi osallistua vaikka olisi raskaana. =) Voit laittaa mailia jos olet kiinnostunut kokeilemaan meidän palveluita 🙂

  16. Hillasuo sanoo:

    Kiitos tästä, olen itse halunnut kirjoittaa havaintojani ohjaajista ja ohjaamisesta blogiin, sain tästä inspistä.:) Aika monikaan noista kirjoittamistasi jutuista ei ole tullut minua vastaan, paitsi ehkä maneerit, tuntuu, että tällä hetkellä todella käyn sellaisten ohjaajien tunneilla, jotka todella seisovat oman juttunsa takana eikä meininki ole vähän sinnepäin. Mutta siis toisaalta olen itse miettinyt nuorempien ohjaajien kohdalla, että joskus vaikutelma on juuri se, että toistetaan asioita ajatuksella, että ”näin tän kuuluu mennä”, mutta ei ole pureksittu sitä, mikä se oma juttu ja inspiraatio kyseisessä työssä on.

    • Näistä jutuista on aina mukava kirjoitella ajatuksia. Nuoret, aloittelevat ohjaajat ovat ehkä vielä epävarmoja siitä mikä on se oma tyyli, jonka takia on helpompi tehdä jotain juttua ”koska se kuuluu tehdä niin” . Kaikilla on alussa hieman hakemista ennenkuin se oma tyyli löytyy…luulisin =)

  17. Ambit sanoo:

    Prikulleen juuri näin.

    Täytyy muuten sanoa että Suomessa on aivan loistava ohjaajien taso. Olen käynyt nyt muutamassa muussa maassa jumppaamassa ja raivostuttaa mutama asia, kuten se että tunneille tullaan miten sattuu, vaihdellaan pumppiin omia biisejä missä ei ole harjoitusvaikutuksellisesti koreoiden osalta mitään järkeä ja spinnissä seisotaan 8min putkeen tai poljetaan jotain 130+RPM, ei mitään järkeä! Vähemmästäkin poksahtaa selkä ja perusliikkujalle tempoon tollasten nopeuksien polkemisessa ei oo mitään järkeä, pompitaan vaan satulassa.

    Itse yritin aina kuollakseni välttää hokemia ja keksin tsiljoona eri tapaa sanoa sama asia, jotta välttyisi toistolta. Välissä huomasi että samassa vaiheessa biisiä tuli aina sama komento, joten siihenkin sai kiinnittää huomiota. Olin myös piiskuri luonteeltani, ja kun salin edessä keskimäärin 35-55-vuotiasta treenaajakuntaa potkii pepulle 19-vuotias (silloin ensi alkuun), niin oli siinä hieman ihmisillä ihmettelmistä kun ei olekaan sellainen happyhappyüberhappysuperpirtsakka hihhuli, vaan tekniikkapuunaaja. Kyllä sitten alkujännityksen jälkeen oppi ottamaan vähän rennosti (tosin joka kerta jännitti, ellei mennyt aamutuntia ohjaamaan melkein suoraan sängystä jolloin ei ehtinyt tajuta), ja sopivan verran sellaista pirtsakkuuttakin omaan luonteeseen sopivasti mukaan.

    Kovasti toivon että pääsen kesällä taas ohjaamaan, sillä turhaudun tähän ohjaajien tasoon ja tekee mieli käydä antamassa joka ohjaajalle palautetta tunnin jälkeen, mutta olen hillinnyt itseäni…

  18. Johanna sanoo:

    Naulan kantaan! Meiltähän löytyy täältä ainakin yksi ”thats right”-hokija ja kun se tulee vielä sellaisella seksilinjaäänellä ei voi muutakuin nauraa 😀

  19. Sara sanoo:

    Luen tän jutun nyt vähän myöhässä, mutta aivan pakko kommentoida että LL:lla oli joskus monta vuotta sitten ohjaaja joka aivan joka tunnilla sanoi ”HEI NAISET” ainakin 50 kertaa, siis se ärsytti mua niin paljon että en pysynyt enää mennä hänen tunneille 😀

  20. Sami Muhonen sanoo:

    Olen vielä rookietasolla eli kohta ollut vuoden päivät vasta bp-lisenssit hallussa, mutta blogisi on kyllä ollut kultaakin arvokkaampi mulle! Ite työskentelen ihan eri alalla ja ohjaan siis pumppia vain, mutta pyrin siihen, että laatu on hyvää ja haluankin kerätä tietoa ja taitoa mahdollisemman paljon. Tässä hommassa voi kehittyä aina vaan enemmän ja enemmän. Nyt tiedän mitä se tarkoittaa kirjaimellisesti. 🙂

Kommentoi