27.3.1012

Iltaa! Näin vaan maaliskuukin lähenee loppua jo, ihan hullua! Parin kuukauden päästä on siis jo kesäkuu..Kelpaa! :)

Oon venxaillu ja fixaillu tänään omia ja muiden tunteja sinne tänne ja lopulta kävikin niin että pidin ainoastaan aamupäivän Spinning-BodyPumpin sekä illalla BodyStepin (athletic). Aika kevyttä kun ”saa” pitää pelkän stepin eikä muuta perään :)
Tuntien välisen ajan oon sykkinyt töissä ja sain kuin sainkin kaiken pakollisen tehtyä. Jee! Tuntuu siltä että mitä enemmän painetta ja stressiä niin sitä tehokkaampi oon :D

Viime viikolla piti mennä hierojalle mutta en saanut aikaa sopimaan hierojan kanssa ja nyt oliskin tavoitteena päästä penkille koulittavaksi tän viikon lopulla. Viime kerrasta alkaa taas olla aikaa ja sen alkaa huomata kropassa.

Nyt iltapallaa nassuun ja unta palloon, öitä <3


No Responses to “27.3.1012”

  1. Anonymous sanoo:

    Mä oon miettinyt sellasta juttua, kun viimeksi kun kävin bodycombatissa (tänään) kaloreita kului sykemittarin mukaan 241, ja oon asettanut maksimisykkeeksi 198 laskukaavan mukaan. Aiemmin, kun maksimisyke oli asetettu pienemmäksi (en muista minkä verran se oli) kaloreita kului combatissa parhaimmillaan 433. Pidän siis huvikseni kirjaa jumpistani. Mietin vaan, että kumpihan noista kalorikulutuksista pitää enemmän paikkansa minun kohdallani? Bodycombat-esitteen mukaan kulutus on jotain 700 kcal luokkaa, mutta jos oma kulutukseni on tuota n. 250 kcal luokkaa, niin sehän on todella kaukana tuosta 700:sta. En myöskään tiedä oikeaa leposykettäni, joten sen olen asettanut sykemittariin muistaakseni 60:ksi… Ärsyttää vain kun ei tiedä paljonko niitä kaloreita oikeasti kuluu, että voinko oikeasti luottaa siihen mitä sykemittarini väittää? :D

  2. Anonymous sanoo:

    Mistä löytyy hyvä hieroja vaasassa?:)

  3. sarkku sanoo:

    sulle on justkaputska mun blogis:)

Kommentoi